Jakop Ahlbom - teatteria Hollannista Stagella Helsingissä

Bongasin Helsingin Juhlaviikoilta Stagesta hollantilaisen näytelmän Sisäkuvia (Innenschau) ja teimme ystäviemme kanssa kulttuurimatkan pääkaupunkiin. Ennen esitystä meillä oli tarkoitus käydä iltapalalla Runeberginkadun Café Picnicissa, mutta eihän se ollut enää auki, kun yritimme sisään, eipä osannut tuohonkaan varautua, kun meillä täällä maakunnassa vastaava paikka on avoin iltayhdeksään. Menimme sitten teatterille Töölönkadun Korjaamo Teatteriin, josta saimme leivät, leivoksen ja virvokkeita. Näytelmä esitettiin Vaunuhallissa, jossa oli näytillä vanhoja raitiovaunuja. Näytelmän piti olla hollanniksi tai sanoisiko flaamiksi ja katsojia varten tekstitetty suomeksi. Olin innoissani, sillä on aina mukavaa kuulla hollantia ja testata omia taitojaan ja toinen ystävistämme on kotoisin Hollannista ja hän olisi osannut avittaa kielen kanssa. No mitenkäs kävikään? Näytelmä alkoi teknisten ongelmien takia puoli tuntia myöhässä ja tietenkin se esitettiin englanniksi, yleisölle jaettiin suomenkielinen käännös, josta sinänsä ei ollut mitään hyötyä, koska salissa oli niin pimeää, ettei tekstiä nähnyt. Yleisön joukossa oli useita hollantia puhuvia, joten emme olleet ainoat pettyneet. Lukaisin tekstin ennen esitystä, koska olimme hyvissä ajoin paikalla ja täytyy sanoa, että  itse näytelmä ei kyllä avautunut kovinkaan paljon pelkän tekstin perusteella. Teksti auttoi ymmärtämään tapahtumat aikajärjestyksessä. Sen ymmärsi, että joku oli tapettu, muutoin asiat jäivät suhteellisen hämäriksi. Lopulta vuorosanoilla ei ollutkaan niin suurta merkitystä, näytelmää vietiin eteen päin puhumatta, tanssin ja musiikin avulla.

Näytelmä oli nykytaidetta, jossa oli klassisen rakenteen lisäksi - päähenkilö joutuu kohtaamaan konfliktin - monia upeita tanssikohtauksia, mimiikkaa, akrobaattisia liikkeitä, pauketta,  savua, tappeluita, hidastuksia, verta, eroottisia kohtauksia, väkivaltaa ja säestäjänä oli hyvä amsterdamilainen Alamo Race Track -bändi (rumpu, kitara, basso, sello). Alunperin ruotsalainen Jakop Ahlbom on itse ohjannut  ja kirjoittanut yhdessä Jeroen van den Bergin kanssa näytelmän, jossa oli kahdeksan näyttelijää ja neljä soittajaa, sekä Jakop että Jeroen näyttelivät itsekin. Juoni oli aika monimutkainen ja -tasoinen ja se ei edennyt aikajärjestyksessä. Näytelmä käsitteli ihmisen alitajuntaa murhamysteerin muodossa, mies joutuu kohtaamaan omat angstinsa ja halunsa ja se toi  kieltämättä hieman mieleen David Lynchin twinpeaksimaisen tunnelman tai Kafkan. Katsoja laitettiin salapoliisin osaan. Ajoituksella on monessa kohtauksessa tärkeä osa. Vuonna 1993 Hollantiin muuttanut Ahlbom työskentelee mielellään erikoisefektien ja ison näyttelijäjoukon kanssa, parhaillaan pienellä lavalla oli 12 esiintyjää . Hän on saanut Nederlands Fondsin nelivuotisen apurahan vuonna 2009, mikä myös mahdollistaa pitkät harjoitteluajat, suuren joukon näyttelijöitä sekä erilaisten trikkien opettelun Ahlbom sanoo hollantilaisen Erica Smitsin lehtihaastattelussa. 1998 hän sai  teatterin lupaavimman opiskelijan palkinnon.

Multainen sänky ja kaappi - lavasteita

Esityksessä oli runsaasti teatterissa käytettäviä efektejä ja tehokeinoja ja ne sulautuivat tarinaan vahvan, trillerimäisen käsikirjoituksen ansiosta. Tanssikohtauksiin oli saatu vauhtia ja liikettä, vaikka tila oli pieni ja monessa kohtaa näyttelijät tanssivat melkein paikoillaan. Eräs naisista oli uskomattoman notkea ja kääntyi mitä ihmeellisimpiin käärmeasentoihin pöydällä ja lattialla. Siltakaatoja teki useampikin ja he pääsivät niistä notkeasti ylös, toisin kuin meikeläinen ala-asteella, sillä tarvitsin aina hieman apua asennosta ylöspääsemiseen. Yksi kohtaus oli veikeä; siinä osa näyttelijöistä siirteli  kahvojen avulla neljää kaappia sekä baaritiskiä edestakaisin ja loput näyttelijät puikkelehtivat näkyviin ja piiloon kaappien taakse. Näytelmän yllättävin kohta oli, kun lemmenkohtauksen jälkeen sängyn patja yhtäkkiä alkoi pullistua ja näkyviin tuli valtava, monta metriä pitkä ja korkea puhallettu alaston naishahmo, jonka haaroväliin  alaston miesnäyttelijä katosi.  Priznan, alkukohtauksessa vaimonsa tappanut mies oli välillä pitkätakkisten miesten kuulustelijana ja välillä  itse kuulusteltavana ja allekirjoitti paperin, jossa hän tunnustaa murhan. Näytelmän lopussa hän menee kotiinsa ja alkaa pestä hampaitaan pelkät alushousut jalassa. Yhtäkkiä vaatekaapista tulee samassa asussa mies, toinen, kolmas ... yhteensä seitsemän miestä, jotka alkavat vuorollaan pestä hampaitaan pukea vaatteita päälle miehen katsellessa touhua sivussa. Lopuksi hän purkaa sängyn, jonka alla on multaa ja alkaa kaivaa sitä. Esiin tulee vaatekappale. Mies jatkaa kaivamista ja löytää vaimonsa ruumiin.

Helmikuussa 2010 Haarlemissa ensi-iltansa saanut näytelmä on jo tähän mennessä saanut monta palkintoa mm. Toneelkijkenprijsin ja kuulun hollantilaisen Spuin yleisöpalkinnon sesongin parhaasta näytelmästä ja sitä on esitetty myös Itävallassa Salzburgin Festspiele-tapahtumassa. Voit katsoa näytelmän trailerin tästä linkistä halutessasi ja siinä on näytepaloja myös notkeasta naisesta. Lueskelin Ahlbomin kotisivuilta hollantilaisia näytelmän arvosteluja  ja olen kyllä Telegrafin Esther Kleuverin kanssa samaa mieltä siitä, että Ahlbomin näytelmä pitäisi nähdä kaksi kertaa ja että hän on kyllä ainutlaatuinen ja ihan omassa lajissaan. Huumoria ei liiemmin ollut, yllättäviä kohtauksia sitäkin enemmän. Koskaan ei voinut tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Laatikoilla leikittely pantomiimimaisesti niin, että näyttelijät pitivät käsiään ilmassa ja heidän takanaan seisovat naiset pitelivät laatikkoja ilmassa oli veikeästi toteutettu. Yhdestä laatikosta kuulunut pamaus ja savupilvi olivat myös odottamaton paukku. Näytelmässä oli paljon symboliikkaa, puhelin soi useamman kerran ja soittaja jäi epäselväksi. Ehkä hauskin paikka oli, kun lankapuhelin soi ja soittaja kysyy vastaajalta "missä olet"? Katsoja ei välttämättä saanut vastauksia kaikkiin tapahtumiin, näytelmä pisti sekä ajatuksen että mielikuvituksen liikkeelle ja mekin pohdimme monen monta asiaa kotimatkalla ja me kaikki olimme sitä mieltä, että olihan taidepläjäys, joka kannatti ehdottomasti nähdä, korkeakulttuuria parhaimmillaan!


Näytelmää ei saanut taltioida, joten kuva vaunuhallin ratikasta ja loppulavasteista. Suosittelen, että käyt katsomassa Stephan van Hesterenin ottamia  kuvia  Jakopin kotisivuilta esityksistä -> voorstellingen -> Innenschau  -> foto's

Kiitos ystävillemme matkaseurasta ja mukavasta illasta!