sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kylpytynnyriä kokeilemassa - mielettömän ihana kokemus!


Hyvät ystävämme Ed ja Pia kutsuivat meidät saunomaan ja kylpemään ihanassa kylpytynnyrissään eräänä iltana tällä viikolla. Saimme myös nauttia herkulliset kahvit sekä huikean pihvi-illallisen heidän kesähuvilallaan Asikkalassa. Niinpä ajelimme heti töiden jälkeen ihanassa ja pirteässä syyssäässä Pulkkilanharjulle ja jatkoimme siitä sitten Kalkkisiin ja soratietä järven rannalle. Ihme kyllä heillä ei ole ihan välittömässä läheisyydessä yhtään naapuria, ainoastaan niemen vastapäätä on yksi mökki. Vaihdoimme ensin pikakuulumiset ja annoimme tuliaiset, Edille olin ostanut Skotlanninreissullamme Schipholista siirappikeksejä eli Stroopkoekeneita, jotka tuntuivatkin olevan  todella mukava yllätys :). Pialle vein vuolukivisen Hukan juomanviilentäjän - tai lämmittäjän, ihan miten itse haluaa. Pia oli tehnyt ihania kinkkutäytteisiä lettuja sekä leiponut omenapiirakan, jota söimme vaniljakastikkeen kera. Mistä hän arvasikin, että meillä oli jo melkoinen nälkä pitkän työpäivän jälkeen ja herkut maistuivat ennen saunahetkeä :).


Lämmitysuuni
Ed oli lämmittänyt  itse rakentamaansa kylpytynnyriä haloilla ja vesi olikin ihanan lämmintä, asteita oli 41. Ihanteellisin lämpötila on  kuulemma juuri 39-42 astetta.  Menimme ensin saunaan lämmittelemään. Pidän suuresti mökkisaunan lämmöstä, sillä puilla lämmitettäessä lämpö on niin pehmyttä ja suloista. Meillä on kesäasunnolla infrapunasauna ja kotona sähkösauna, koska haluan usein ajastaa saunan valmiiksi lenkin jälkeen. Kiukaaseen olemme panostaneet, sillä se on Mondexin vuolukivinen unelma, joka antaa ihanan pehmeän, pitkäkestoisen löylyn. Pia heitteli vettä kiukaalle ja miehet lähtivät ensin järveen pulahdukselle ja me jatkoimme vielä hetken verran löylyttelyä. Kuvassa on Edin rakentama lämmitysuuni, jossa vesi kiertää putkissa lämmittäen tynnyrin. Tynnyriä voi ihan hyvin käyttää talvellakin!



 
 Tynnyri kannattaa suojata peitteellä, jotta veteen ei
mene lehtiä eikä likaa ja vesi pysyy lämpimämpänä




 Suojapeitto on otettu pois ja tynnyri on kylpyvalmis.

Pääsin vihdoinkin testaamaan uutta uimapukuani, jonka ostin muutama viikko sitten naapureiltani, jotka tuovat Suomeen erittäin hyvälaatuisia ja ihania uimapukuja ja muitakin tuotteita. Uimapukuni on aivan erituntuinen ikivanhaan Adidakseeni verrattuna ja sain sovitella kaikessa rauhassa useampaa pukua, ennen kuin sopivin löytyi. Mieheni, joka käy usein uimassa, osti itselleen uimalasit vahvuuksilla. Näitä huipputuotteita voi myös ostaa verkkokaupasta.

Järven vesi oli taatusti alle kymmenen astetta lämmintä, sen verran hyiseltä vesi tuntui. Kävimme kuitenkin  urhoollisesti suomalaiseen tyyliin kastautumassa, minkä jälkeen tynnyrin lämpöinen vesi pisteli ihanasti varpaita ja jalkoja. Oli mahtavan rentouttavaa istuskella tuolilla ja kun alkoi olla liian lämmin, niin voi välillä nousta vähän ylemmäksi tynnyrin reunalle tai nousta tuolille seisomaan, antaa olkapäitten viiletä ja sitten painua takaisin lämmittelemään - ah mikä tunne, sitä on vaikea kuvailla sanoin! Kylpytynnyriä lämmitetään siis haloilla. Tynnyrin vesi otetaan pumpulla järvestä ja  tarvittaessa siihen lisätään happitabletteja. Edin Edidè-firma - eli Ed itse - valmistaa ja myy kylpytynnyreitä, jotka ovat terästä ja siten huomattavasti helppohoitoisempia kuin puiset tynnyrit. Vesi kestää pitkään lämpimänä ja kun tynnyrin päälle laittaa yöksi suojan, niin seuraavana päivänä sen lämmitykseen riittää yksi pesällinen halkoja.


 Helsingissä on kuulemma kauppa, josta voi ostaa kylpytynnyrituotteita ja laitoimmekin mukit ja juoman kelluvaan juomatelineeseen, josta ne oli näppärä ottaa. Illan pimetessä laitoimme valoja tynnyriin ja ne loivat mukavan tunnelman. Kylpiessä onkin tärkeää, että muistaa juoda riittävästi, koska tynnyrissä hikoilee ihan huomaamattaan ja juomalla välttää nestehukan. 

Välillä kävimme saunassa ja kaikki nelijalkaiset halusivat tulla mukaan. Osa istui alalauteille ja osa jäi lattialle. Rita ja Nelli tulevat usein saunaan kanssani ja Rita jää vielä yleensä lauteille, kun itse jo lähden suihkuun. Huvittavaa oli, että kun me läksimme toiselle uintikerralle, niin koirat eivät millään olisi lähteneet saunasta, vaan niitä piti ihan houkutella :).

Kylpemisen jälkeen tuli todella rento ja ihana olo. Lihakset rentoutuivat täysin ja tuntui raskaalta nousta tynnyristä ylös viimeisen kerran. Olotila oli aivan mahtava ja suosittelen lämpimästä kylpytynnyriä, jos sille löytyy kotoa paikka. Voi vain kuvitella, miten ihana se on talvella, kun on pimeä tähtitaivas ja kylmä nostaa veden pinnasta höyryn.

Kylpemisen jälkeen nautimme ihanan pihviaterian kasvisten kera ja jälkkäriksi herkuttelimme vielä jäätelöllä. Ed grillasi meille hyvinmaustuneita pihvejä, eritoten hirven pihvit olivat kerrassaan suussasulavan mureita.

Koiratkin nauttivat illasta täysin siemauksin juoksennellessaan vapaina mökin ympäri sekä ajaen toisiaan takaa ja kaivaen kuoppia. Loppuillasta perheen omakin koira innostui leikkimään shelttiemme kanssa.

Kiitos Edille ja Pialle ihanasta illasta!

7 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Oi oli varmaan kivaa! Itse en ole koskaan kokeillut tynnyrissä lillumista:) Itseasiassa en lillu kylpylöissä taikka uimahalleissakaan, mulla on omat estot niissä käymiseen.Ajatus vedestä johon mahdollisesti ihmiset ovat pissineet niin yäk....en vaan voi...
Kyllä puusauna on se ainoa oikea sauna. Olen kerran elämässä päässyt kokeilemaan savusaunaakin. Entäs sie, oletko testannut?

Pauska kirjoitti...

Oli kyllä huisin mukavaa ja niin rentouttavaa keskellä työviikkoa. Mie olen kahesti päässyt savusaunaan, ekan kerran entisellä kollegalla oli Sievissä savusauna, jonka miehensä kerran lämmitti meille ja toisen kerran hyvän ystävämme luona. Savusaunan lämmitys on aikaavievää puuhaa, mutta ah ne löylyt. Rita-shelttikin tunki jälleen mukaan ja tuoksui muutaman päivän savulle sen jälkeen.

Tarja Virtanen kirjoitti...

Puusaunat, savusaunat, sähkösaunat, kylpytynnyrit - kaikki testattu. Hyviä on, vaikkakaan en käy viikottain saunassa ;)))

Susanna kirjoitti...

Näyttääpäs ihanalta! Jos olisi tilaa janiineespäin niin haluaisin kyllä tuollaisen omaan pihaan!

Pauska kirjoitti...

Kyllä kylpytynnyri saunan kera kuuluu elämän ehdottomiin nautintoihin :)

Sininen huvimaja kirjoitti...

Aijai ihanalta näyttää!! Meillä suurin ongelma on kaivon puuttuminen - mökkimme kun on keskellä metsää eikä vesistöä ole lähelläkään. Mutta jos joskus saamme kaivo-ongelman ratkaistua niin kylpytynnyri meillekin hankitaan! :)

Olen kylpenyt tynnyrissä vain talvella ja se onkin kyllä ihanaa, etenkin pakkasella tähtitaivaan alla. Uskaliaimmat hyppäsivät myös avantoon ja kehuivat, että yhdistelmä avanto-tynnyri teki todella hyvää.

Pauska kirjoitti...

Se on kyllä ongelma, jos ei ole kaivoa tai järveä, josta veden ottaa. Tervetuloa blogini lukijaksi kaima :)