Skoti kohta valmiina lenkille |
Nastat selkeästi nähtävissä |
Kengät on helppo sujauttaa jalkaan, niissä on sivussa pieni vetoketju. Varret saisivat olla pidemmät, mutta kyllä näilläkin pienessä hangessä pärjää. Tänään kävin sitten ekalla kävelyllä ja kylläpä lenkkarit olivat hyvät. Pitoa oli kuin tervasuksessa ja pienetkin mäentöntyrät pystyi nousemaan näppärästi ylös. Jalassa minulla oli tennissukat ja hyvin tarkeni. Kokeilin myös kulkemista pienillä jäätyneillä lätäköillä ja hyvin pysyin pystyssä. Kengissä on heijastinkin parissa kohtaa. Sanoin tänään miehelleni, että hänelle pitää ehottomasti hankkia lenkkariversio. Omani maksoivat alennuksessa 129 euroa, en kehannu enää lähteä kattelemaan, olisiko jostain saanut vieläkin halvemmalla.
Koiranomistajille voin suositella näitä ruotsalaisia kenkiä. Autolla en ole vielä kokeillut ajaa, asfaltilla kengät kopisivat samaan tyyliin kuin suunnistuskengät. Maastossa ja hiekkateillä ne varmasti ovat parhaimmillaan.
Omani ovat Metrot ja näitä näkyy olevan saatavilla korkeammallakin varrella. Pistän tähän lopuksi faktatietoa valmistajan sivuilta.
- BUGrip-pohjan 16 hiiliteräsnastaa takaa pidon liukkaissa olosuhteissa.
- Muotoiltu EVA-välipohja tarjoaa mukavuutta, tukea ja iskunvaimennusta.
- Vettähylkivät pintamateriaalit.
- Joustava varren yläosa.
- Vetoketjukiinnitys jalan sisäpuolella.
- Naisille oma lesti.
- Muotoiltu EVA-välipohja tarjoaa mukavuutta, tukea ja iskunvaimennusta.
- Vettähylkivät pintamateriaalit.
- Joustava varren yläosa.
- Vetoketjukiinnitys jalan sisäpuolella.
- Naisille oma lesti.
Koot: US 8-13 / USL 5,5-10
Väri: Musta
Pinta: Mokka-nahka / PU / Lycra
Sisus: Harjattu nylon
Välipohja: Muotoiltu ja iskunvaimentava EVA ja TPU-stabilisaattori
Pohja: Kumi ja BUGrip-hiiliteräsnastoitus (16kpl)
Sisus: Harjattu nylon
Välipohja: Muotoiltu ja iskunvaimentava EVA ja TPU-stabilisaattori
Pohja: Kumi ja BUGrip-hiiliteräsnastoitus (16kpl)
Icebugeihin voi myös ostaa sellaiset irtopohjalliset tms., jotka laitetaan kengän pohjaan, jotta voi kävellä paremmin sisätiloissa, niin ettei lattia kärsi.
4 kommenttia:
Anu hankki Icebugit viime talven ja käsittääkseni oli erittäin tyytyväinen!
Itselleni en ole vielä hankkinut.
t. Leila
Ihan hyvät kengät, tietty näin alussa vielä vähän kankeat, suosittelen!
Hei Pauska! Sitä vaan tulin ilmoittamaan, että viestisi tuli perille;) Kiitos kaunis siitä!!
:) hyvä kun tuli
Lähetä kommentti