keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Uusi vuosi 2012


Vietimme hyvien jo opiskeluaikaisten ystäviemme luona uuden vuoden Kirkkonummella. Söimme hyvin erilaisia salaatteja, raclettea, lihapullia, kanaa, nakkeja, patonkia, vadelmarahkaa, hedelmäsalaattia. Pelasimme pelejä, tällä kertaa lautapelien sijaan kokeilimme wiitä ja pleikkaria. Lara seikkaili Thaimaassa ja Drake Lontoon metrossa. Yhdessä pohdimme, mitä kannattaisi milloinkin tehdä mieheni ollessa näppäimissä, koska hän hallitsee ne parhaiten. Wiissä joogasimme ja aika hyvin pysyinkin asennossa ja hallitsin keskivartaloni kiitos pilateksen. Tanssimme  joukolla twistiä ja hyppäsimme mäkihyppyä. Välillä jokunen hyppy onnistui ihan hyvin, toisinaan pelaaja kieri lumipallona alas rinnettä. Yhtä kaikki hauskaa oli ja hiki tuli.



 Illalla kävimme katsomassa Sundsbergissä ilotulitusta, jonka paikallinen kylä ja yrittäjät järjestävät. Mukana oli viime vuoden ilotulituksen SM-voittaja ja hienoa meininkiä olikin. Raketit singahtelivat taivaalle ryhmissä musiikin säestyksellä.








Puolen yön jälkeen valoimme tinat. Mitähän nämä mahtavat esittääkään?



















 Uuden vuoden lupauksia tein muutaman: käyn ahkerasti terveysliikunnassa, venyttelen paremmin, opiskelen lisää hollantia ja soitan Bachin kaksiääniset Inventiot. Siinäpä haastetta riittävästi. Terveysliikunassa olen käynyt tänä vuonna jo kolmella tunnilla, soittanut kolme Inventiota, venytellyt - ja ensi viikolla saattaa olla hollannin vuoro.



Hyvää uutta vuotta kaikille!

Ei kommentteja: