keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Nokkismusaa Suomeen

Olemme nyt aloittaneet Nokkismusa 1 -materiaalin markkinoinnin kouluille ja tilauksia on tullut yllättävän paljon. Olemme saaneet monia kiittäviä ja kannustavia viestejä opettajilta ympäri maata. Eräs kiertävä musiikinopettaja on tilannut jo kolmelle koululleen materiaalin :). Eräs ope kommentoi, että "pitäisi aloittaa nelosten nokkisopetus ja tässäpä oiva "lääke" vaivaan". Olemme markkinoineet materiaalin kaikille suomenruotsalaisille kouluille ja ilahduimme kovasti, kun Ahvenanmaan Saltvikistä tuli tilaus. Kolari on tällä hetkellä pohjoisin paikkakunta, jonne paketti on lähetetty ja sinne emme edes ole vielä markkinoineet materiaalia. Ilmeisesti puskaradio jo toimii. Eilen Erstan koululla kävi Etelä-Suomen Sanomien toimittaja ja videokuvausryhmä tekemässä juttua sähköisistä materiaaleista ja Nokkismusasta ja juttu ilmestyy muutaman viikon päästä koulujen sanomalehtiviikolla. Akin kollegan kolmosluokkalaiset olivat aivan myrtsinä, kun ope ilmoitti, että "tänään ei soiteta nokkahuilua, vaan tehdään kehonrytmejä ":). En muista koskaan aiemmin kuulleeni, että joku lapsi harmistuisi siitä, kun ei SAA soittaa nokkista.

Pyrimme laittamaan paketin postiin samana päivänä, kun tilaus tulee ja nopeaa toimitusta on myös kiitelty.
Monet ovat kommentoineet, että nyt on jo aika päästä eroon kappaleesta "Ostakaa makkaraa", jota jo  minäkin soitin reilut 37 vuotta sitten. Viikonloppuna mieheni teki kuutisenkymmentä muistitikkua valmiiksi ja tänään niitä pitää poltella lisää.


Koska teemme hommaa omien töiden ohella, niin markkinoimme pikku hiljaa ja pienissä osissa. Eilen laitoimme menemään tilauksen muistitikuista, jotka saamme helmikuun puolivälissä.

Kieltämättä tämä yritystoiminta on jännää ja mielenkiintoista vaihtelua elämään. Tänään pompsahti alv-palautus tilille ja kohta pitää ottaa selvää Yel-kiemuroista. Yel on pakollinen yrittäjävakuutus, joka täytyy ottaa, vaikka maksaisikin päätoimestaan eläkemaksuja. Arvonlisäverot  tulevat kohta maksettavaksi ja ennakkoveron määrä harkittavaksi ja siinäpä sitä on taasen miettimistä, että mitä lukuja siihen laittaa. Onneksi meillä on kiva ja pätevä tilitoimiston ihminen asioita hoitamassa.


Laitoin työhuoneen seinälle ison Suomen kartan, johon laitan nuppineulan jokaista myytyä matskua kohden. Siitä on hauskaa ja jännää seurata, miten Nokkismusa leviää Suomen kartalla :). Tuo kuva on otettu reilu viikko sitten ja nuppineuloja on nyt huomattavasti enemmän, tänäänkin niitä on laitettu neljä Pohjois-Suomeen.

Toimitusjohtajana olen  tainnut onnistua aika hyvin, sillä tilauksia näyttää tulevan tasaisesti, tänä aamunakin jo yksi Blockismusik ja iltapäivällä kolme Nokkismusaa. Mieheni on ollut sekä Ylen radiossa että kohta paikallislehdessä. Ihan tehokasta toimintaa täydelliseltä alan amatööriltä sanoisin :).

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon toimitusjohtajalle & tuottajalle :) Tänään juuri nuorimmainen tuossa vinguttaa "Menin kerran Pariisiin..." Painajaisia jo aiheesta, tunkevat uniinkin neljän lapsen jälkeen samat melodiat...
Varmasti nuo uudet biisit oavt ilouutinen monelle kärsivälliselle musanopelle :)
Terveisin Johanna

Pauska kirjoitti...

Kiitos Johanna :) Uskoisin, että musaopet ovat ihan innoissaan, kun lapset kerrankin tykkäävät opetella soittamista eivätkä koe sitä pakkopullana. 83 kappaleen joukossa on valinnanvaraa ja itse en osaisi sanoa yhtä suosikkiani, sillä hyviä biisejä on niin monta. Jyväskylän, Lahden ja Kokkolan seudulle on mennyt hyvin paketteja :).