maanantai 20. helmikuuta 2012

Ruusukonva 2012

Melkein kaikissa lukioissa abeille järjestetään juhlat viimeistä edellisenä koulupäivänä. Omassa koulussani niitä kutsuttiin potkiaisiksi, Tipalassa ruusukonvaksi. Konvan alkuperäinen nimi konventti lienee ainakin 50 vuotta vanha nimitys. Meillä kakkoset järjestävät aika lailla itseohjautuvasti kyseisen juhlan, jonka teema valitaan jo alkusyksystä ja joka pidetään salassa viimeiseen asti. Porukka jaetaan  ainakin ruoka-, koristelu-, ohjelma-, sanoitus-, tekniikka- ja musiikkiryhmiin, jotka vastaavat omasta osastaan. Opettajat tarkastavat laulujen sanat. Joskus olemme tehneet ruokaa yhdessä koululla, viime vuosina ruoka on otettu pitopalvelusta. Juhlassa on aina iso täytekakku. Olen nähnyt vaikka minkävärisiä täytekakkuja alkaen vihreästa vaaleanpunaiseen. Tämän vuoden kakut olivat banaanimansikkakermakakkuja ja aivan ÄLYTTÖMÄN hyviä.

Tuli, kuva ei tee oikeutta
Juhlissa on ollut teemoina Bollywood, kasino, villi länsi, tulevaisuus ja tänä vuonna teemaksi oli valittu taivas ja helvetti. Sali koristeltiin punamustin kankain ja rekvisiittana oli kaikenlaisia kivoja esineitä. Hienoin yksityiskohta oli näyttämöllä palanut tuli, tai siltä se näytti. Lähempi tarkastelu osoitti, että tulena olikin valkoinen huivi, joka näytti eri värisävyissä aivan tulelta.

Näyttämökoriste
Juhlissa on aina juontaja tai kaksi ja jokaisesta abista, joka haluaa, tehdään laulu. Useimmiten kaveriporukka niputetaan samaan lauluun. Mukana on myös erilaisia esityksiä ja kilpailuja. Salinkalliolla perinteisiin kuului limboamiskisa, siellä oli myös enemmän kaikenlaisia opiskelijoiden tekemiä esityksiä kuten tansseja. Useampana vuonna abit kiersivät koulua pienissä porukoissa tehden kaikenlaisia tehtäviä. Tipalassa kaikki ovat koko ajan salissa, pojilla on puvut ja tytöillä  kauniit mekot, joskus pukeutumiskoodina on ollut jopa iltapuku. Kukin abi saa laulun jälkeen sanat lauluunsa sekä tummanpunaisen ruusun, mistä nimitys ruusukonva sitten tuleekin.

Tämän vuoden neronleimaus oli se, että abit istuivat koko ajan pöydissä ja kakkoset tarjoilivat heille ruoan ja juoman suoraan pöytiin. Tämä säästi aivan hurjasti aikaa ja turhaa jonotusta sekä edestakaista liikettä. Tarjolla oli kana- tai kasviswrappeja, maissilastuja erilaisten dippien kera, karkkeja sekä lopuksi täytekakku ja kahvit.

Laulujen sanat
Ohjelman juontajat kisasivat siitä, kumpi heistä ja edustamastaan joukkueesta - helvetti ja taivas - oli parempi. Heitä myös haastateltiin.
Abipojille tehtiin leikkimielinen kisailu, jossa he seitsemässä kahden hengen joukkueessa vastasivat erilaisiin, lähinnä romantiikkaa koskeviin kysymyksiin, joista muistan vain ensimmäisen: mikä on paras paikka tyttöjen tapaamiseen. Yleisö äänesti huutoäänestyksellä jatkoon menevät ja eniten mölyä sai vastaus "Pauskan ruotsin tunnilla" :D. Ruotsintuntiani tarjottiin pariin muuhunkin kysymykseen vastaukseksi. Selitykseksi voinen kertoa, että toinen vastaajista oli ainoa poika parinkymmenen tytön ryhmässä ja sai itse valita neljän hengen ryhmän, jossa istuu - kuten kaikki opiskelijani :).

Meillä on aina bändit säestämässä lauluja, joiden sanat pohjautuvat kronikoihin, jotka abit itse ovat täyttäneet. Tälläkin kertaa sai ihastella hienoja esityksiä. Valon ja äänen hoitivat tällä kertaa ykkösen pojat, koska kukaan kakkosista ei ole ääni- ja valokurssilla. Lopuksi kaikki siivoavat ja kantavat pöydät ruokalaan, abit jäävät "koristelemaan" koulua penkkaripäiväänsä varten. Mukana on aina pari ykköstä kultakin luokalta tutustumassa ja ottamassa oppia konvan järjestämiseen.




Kiitokset kaikille koulumme kakkosille aivan mahtavasta juhlasta, olette aivan upeita :)







2 kommenttia:

Ariel kirjoitti...

Oj vad roligt det lät :)

Pauska kirjoitti...

Tack, man förblir ung när man får festa varje år med gymnasisterna :)