sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Naisille mietittäväksi :)


Perheen äiti oli stressannut viikkokaupalla auton katsastusta ja etenkin sitä, että auto pitää laittaa kuntoon ennen, kun se viedään katsastettavaksi. Tällä kerralla hän päätti, että ottaa asiaan uuden lähestymistavan meille naisille NIIN tyypillisen asiasta huomauttelemisen ja suoranaisen nalkuttamisen sijaan. Hän päätti olla sanomatta koko asiasta mitään ja siten sysätä vastuun miehelleen.

Kuinka monella meistä naisista on tapana huolehtia asioista ja pyytää miestämme tekemään homma? Sitten kun mitään ei tapahdu, huomautamme toisen kerran - ja kolmannen, jos homma yhä seisoo. Miehiämme taatusti ärsyttää tämä "jatkuva" huomauttelu ja vihdoin he sitten  lopultakin tekevät, mitä on pyydetty tai tarvitaan.  Itse lukeudun tähän mielestäni niin tyypilliseen naiskategoriaan, joka pitää langat käsissä ja organisoi  ja jakelee ohjeita - myös omassa perheessään.

 Juttu jatkuu. Tämä nainen ei siis sanonut mitään siitä, että auto pitäisi viedä korjaamolle ja lamput katsoa ja tehdä muut tarvittavat toimenpiteet, ei hän vaikeni asiasta visusti, vaikka hänen kuinka olisi mieli tehnyt sanoa, että ukkokulta, viepä nyt vihoinkin se auto korjaamolle. Tarinan opetus ja lopputulos oli se, että mies koppeutui lopulta aivan itse ihan ajoissa ennen varattua katsastusaikaa viemään auton pajalle ja se meni kirkkaasti keikkuen katsastuksesta läpi. Nainen piti tätä hyvin vapauttavana kokemuksena, ei tarvinnut stressata ja asia hoitui kuin hoituikin.

John Gray on kirjoittanut vuonna 1995 oivan kirjan Miehet ovat Marsista naiset Venuksesta, jossa selvitellään hyvin sukupuolten välisiä eroja. Yksi keskeisimmistä ajatuksista on juuri tämä, että ongelmatilanteissa mies toivoo, että hän saa itse pohtia tilannetta ja ratkaista se. Hän ei kaipaa naisen esittämiä ratkaisuja eikä huomautteluja. Hänelle on tärkeää, että hän tuntee puolisonsa luottavan, että hän pystyy hoitamaan omat asiansa. Tämä luottamus on tärkeää miehen kunnialle, ylpeydelle ja itsetunnolle.
Kirjassa on paljon muitakin hyviä vihjeitä ja tunnistin itsestäni niin monta asiaa, kun sen vuosia sitten luin - samoin miessukupuolesta.



Taidankin ottaa tästä itselleni uuden periaatteen: annan vastedes mieheni itse ratkaista omat ongelmansa enkä puutu niihin ja esitä ratkaisuja enkä huomauttele  niistä asioista, jotka hän tietää, että ne pitää tehdä. Varmasti se opetteluttaa aikansa, mutta suomalaisten urheilijoiden lailla parhaani yritän. :) Ressin määrän ainakin luulisi vähentyvän kummallakin.

Ja sitten kannustamaan Didiä Idolsiin :)

4 kommenttia:

Tuija kirjoitti...

Hyviä neuvoja! Tuli vielä mieleen, että ei nainenkaan kaipaa mieheltä ratkaisuja eikä huomautteluja...

Johanna kirjoitti...

Täytyy tunnustaa että miehelle kyllä tulee välillä ehkä jäkättäväänkin sävyyn huomauteltua siitä sun toisesta asiasta. Itse en kestä yhtään vastaavaa kommentointia :D
Että ainakin semmoinen sukupuolten välinen ero on tässä meidän tapauksessa.

Pauska kirjoitti...

Ei varmaankaan tai no ehkä naiset useammin miettivät kimpassa ongelmiinsa ratkaisuja, miehet menevät sinne luolaansa ;-).

Luolamies tai Grottmannen on aivan loistava näytelmä tästä aiheesta. Versiot ovat erilaiset ja molemmat (Suosalo / Lundberg) aivan mahtavia, suosittelen :)

Pauska kirjoitti...

Sama vika Rahikaisella, mutta jospas koittaisin nyt muistaa tämän uuden asenteen, joka kyllä jo kerran unohtui tänään aamulla :D