Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu - kiinalaiskasvatusta

Kuva c Wikipedia

Ostin lentokentältä matkalukemiseksi Nizzan reissullemme amerikkalaisen  oikeustieteen professorin Amy Chuan kirjan Tiikeriäidin taistelulaulu, koska se vaikutti kiinnostavalta ihan näin opettajankin näkökulmasta. Mieheni innostui lukemaan kirjan ensin ja saikin sen luettua parissa päivässä. Kirjan alkuperäinen nimi  on Battle Hymn of the Tiger Mother.  Kirja on julkaistu viime vuonna ja se saavutti suurta kritiikkiä ja hämmästystä niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin.

Amy Chua on itse kasvatettu  perinteiseen kiinalaiseen tyyliin, joka on erittäin kunnianhimoinen ja jossa on ankarat päämäärät. Hänen tyttärensä Sophia ja Louisa (Lulu) eivät saaneet mm. käydä yökylässä, kutsua leikkikavereita kotiin, katsoa televisiota tai pelata tietokonepelejä, valita itse harrastuksiaan, tuoda kotiin kymppejä huonompia arvosanoja, jäädä kakkoseksi missään muussa aineessa kuin liikunnassa ja ilmaisutaidossa, soittaa muita instrumentteja kuin pianoa tai viulua, olla soittamatta pianoa tai viulua.

Sophia alistuu suhteellisen helposti äitinsä metodeihin, mutta Lulu on toista maata. Kun Lulu oli kolmivuotias, hän otti ensimmäisen kerran yhteen äitinsä kanssa. Amy pyysi tytärtään soittamaan pianolla kolme nuottia mallin ja Lulu kieltäytyi.  Sen sijaan hän alkoi hakata pianoa raivoisasti, mistä äiti suuttui ja pisti tytön ulos kylmään pelkät sisävaatteet päällä, kunnes tytär tottelisi. Vähän ajan päästä äiti ajatteli, että Lulu käyttäytyy hyvin ja sanoikin "Hyvä, päätit käyttäytyä kunnolla, nyt voit tulla sisään." Lulu kieltäytyi. Amy tajusi, että hän oli aliarvioinut Lulun ja että tämä ennemmin jäätyisi kuoliaaksi kuin antaisi periksi. Äiti turvautui lahjontaan kiristyksen sisään ja pian tyttö tuli sisälle.

Tytöt harjoittelivat tuntikausia soittimiaan, Sophia pianoa ja Lulu viulua. Äidin tavoite oli se, että lapset pääsisivät soittamaan Carnegie Halliin New Yorkissa.  Sophia voittaakin kilpailun ja pääsee soittamaan sinne. Amy kuljettaa heitä piano- ja viulutunneille monta kertaa viikossa pitkienkin matkojen päähän ja hommaa heille huippuopettajia. Kiinassa lapset harjoittelevat soittamista kymmenen tuntia päivässä. Äiti myös perehtyi soittimiin ja teki kaikki soittotunnit omia muistiinpanojaan, jotta hän pystyisi valvomaan ja ohjaamaan kotiharjoittelua. Hän esim. pilkkoi Mozartin Rondon osiin ja kullakin harjoituskerralla paneutui yhteen seuraavista: artikulaatio (nuottien selkeys), tempo ( metronomi apuna), dynamiikka (hiljaa - kovaa), fraseeraus (melodian jäsentäminen) jne. Yhdeksänvuotiaana Lulu oli valmis soittamaan Viottin viulukonserton (G), jossa on todella vaikea kadenssi kaksois- ja kolmoisotteineen. Kirjassa on 4,5 sivua kopsattua tekstiä äidin yhdestä äidin monesta tuhannesta ohjelapusta, jossa hän kirjoittaa mm. seuraavaa:

 "Tänään herkutellaan LeBOEUFFILLA! Ensimmäinen harjoitus vain 55 minuuttia! Moi Lulu!!!! Soitat hienosti. Kevyesti!! Kevyesti!!!! KEVYESTI!!!. 15 minuuttia skaaloja (asteikkoja), kevyt laulava jousi. HARJOITTELE!" Sitten seuraa tahti tahdilta ohjeet, miten pitää harjoitella ja mihin pitää kiinnittää huomiota."Rivi 5: Käytä F:ssä lähes koko jousta - tee siitä jännittävä! - sitten diminuendo pikkuriikkiseksi. Rivit 6-7: Sama kuvio - ensin vähän jousta, sitten yhtäkkiä RÄJÄHDYS F:ssä! Tee tästä paljon rennompi, yksityinen eikään kuin olisit YKSIN KOTONA JA KOIRAT NUKKUISIVAT. Sama 2 x, sitten KOROSTA kolmatta kertaa -piristy vähän! Toista 30 x, toista 50 x".

 Kiinalaisten mielestä lapset ovat kyvykkäitä ja vahvoja ja heitä tulee patistaa yhä parempiin suorituksiin. Lapsilta odotetaan hyviä tuloksia, koska vanhempiensa mielestä he pystyvät niihin. Kiinalaisten mielestä länsimaissa korostetaan aivan liikaa itsetunnon merkitystä ja lapsen haavoittuvuutta. Jos kiinalainen lapsi joskus saisi tyydyttävän arvosanan - mitä ei koskaan tapahdu - vanhempi ensin kiljuisi ja repisi tukkaansa. Sitten hän hankkisi kymmeniä ellei satoja harjoituskokeita ja tekisi niitä lapsensa kanssa niin kauan, kunnes arvosanat olisivat taas kiitettäviä. Jos lapsi ei pysty kymppiin, kiinalaisvanhempi ajattelee, ettei lapsi tehnyt tarpeeksi työtä. Tämän takia ainoa oikea reaktio huonompiin tuloksiin on haukkuminen, rankaisu ja nolaaminen. Lapsi on tarpeeksi vahva kestämään häpeän ja osaa ottaa siitä opikseen.

Chua tyttärineen c Wikipedia

Kiinalaisen ajattelun mukaan lapsi on heille velkaa ja lasten odotetaan koko elämänsä ajan lyhentävän velkaansa tottelemalla heitä ja tuottamalla kunniaa. Vanhemmat myös uskovat tietävänsä, mikä heidän lapsilleen on parasta. Perhe matkusteli paljon ja äiti järjesti heille matkojenkin ajaksi soittoharjoittelupaikat hotelleista ja ravintoloista.


Kerran Sophia tuli toiseksi kertolaskun nopeuskokeessa, minkä jälkeen äiti teetätti hänellä joka ilta 20 harjoituskoetta, joissa kussakin oli 100 tehtävää ja otti sekuntaattorilla ajan. Tämän jälkeen Sophia voitti joka kerran.

Olin aidon järkyttynyt kirjaa lukiessani ja monta kertaa ajattelin, että ei voi olla totta ja voi lapsiparat. Lauantaisin tytöillä oli ensin kolme soittotuntia peräkkäin ja niiden jälkeen äiti yritti ujuttaa ylimääräisen soittohetken, koska "mikään ei päihitä tunnetta, että on saanut etumatkaa ensi viikkoon!" Toinen sitaatti:" Minun tavoitteeni vanhempana on valmistaa teitä tulevaisuutta varten, ei saada teitä pitämään minusta." Tuo kertoo minusta aika paljon.....Se käy hyvin selväksi, miten Amy on tehnyt kaikkensa tyttäriensä eteen. Mietin osan aikaa, onko hän narsisti, mutta tulin siihen tulokseen, ettei hän ole. Hän on aika pakkomielteinen, mutta uhraa myös itse paljon sekä rahaa että aikaansa tyttäriensä hyväksi. Lopulta hän pitkän taistelun jälkeen antaa Lulun lopettaa soittaminen ja pelata sen sijaan tennistä, jossa hän kehittyy nopeasti hyväksi pelaajaksi. Perheeseen hankitaan myös kaksi samojedia vastoin yleisiä kiinalaisia periaatteita.

Kirja oli mielenkiintoinen ja suosittelen sitä lämpimästi. Se herättää taatusti monenlaisia ajatuksia. Bongasin netistä, että Sophia oli valittu Harvardiin ja pitää omaa blogia "new tiger in town". Hänen graduation-puheensa on you tubessa, en ikävä kyllä löytänyt yhtään kummankaan tyttären soittonäytettä. Ne olisivat olleet mielenkiintoista kuultavaa. Kiinalainen kasvatusmalli ei ehkä kuitenkaan ole minun mieleni mukainen, vaikka sillä tuloksia näkyy tulevankin. Toinen asia on sitten se, miten amerikkalais-kiinalaiset nuoret ovat hyvin korkealla itsemurhatilastoissa.