torstai 3. toukokuuta 2012

Hollantiin!

Jippiaijei! Saimme sukulaistytön koirahoitajaksi ja varasin juuri lennot meille Oulusta Amsterdamiin heinäkuussa. Pääsemme juhlimaan Ritan ja Miilan kasvattajan Marcellan synttäreitä ja näkemään monta tuttua sekä tietysti rakkaan Howien <3 ja uuden tulokkaan Binkin, joka on kuulemma syötävän lutuinen ja kaikkien suosikki. Viime kerralla Howard jumittui ovensuuhun vartiksi, kun olimme lähdössä eikä suostunut menemään olkkariin, vaikka sitä kuinka maaniteltiin. Kyllä se muisti, miten hyvät olot sillä meillä oli :)

Täytyykin alkaa verestää kieltä, jotta on sitten asioista paremmin kärryillä. Mukavaa olisi myös päästä käymään Eftelingissä, jos se on mahdollista. Efteling on mielestäni Euroopan paras huvipuisto, tosin en ole ihan kaikissa käynyt.  Samalla reissulla voisi vaikka käydä tutustumassa johonkin paikalliseen kouluun ja kysellä, olisiko Hollannissa markkinoita Nokkismusalle.


Hollanti on minulle todella rakas maa ja olen käynyt siellä toistakymmentä kertaa, joten tässä muutama fiilistelykuva aikaisemmilta reissuiltamme. 


Alkmaarin juustomarkkinat

Zaanse Schansista

Efteling

Droomvlucht - äärettömän kaunis maisemaltaan (Efteling)

Fata morgana - inspiroitu 1001 yön saduista (Efteling)

Dam



2 kommenttia:

annu kirjoitti...

Voi ihanuus kun pääset Hollantiin!! Mä olen käynyt siellä vain työmatkalla. Haluaisin käydä siellä muuten vaan :)

Pauska kirjoitti...

Kannattaa käydä, Hollanti on näppäränkokoinen maa, jossa on paljon nähtävää :) Pitääpä kesällä tehdä kooste niistä nähtävyyksistä, joissa olemme ehtineet käydä. Paljon on näkemättäkin.