Vantaan painicup

Harmin paikka, että meille sattui tänään veso-päivä eli virkaehtosopimuksenmukainen koulutuspäivä, joten jäi haaveeksi lähteä Vantaan Tikkurilaan katsomaan painin olympiakarsintaturnausta. Moni voi äimistellä, miten joku NAINEN voi olla kiinnostunut painista. Oma innostukseni alkoi kuitenkin jo aivan pienenä tyttönä, kun kuuntelimme isäni kanssa radiosta painikisoja. Selostajana oli paini- ja pesäpallomies Antero Viherkenttä, joka osasi selostaa niin asiantuntevasti ja elävästi, että näin silmieni edessä ottelun kulun. Painia ei nuoruudessani juurikaan televisiossa näytetty muulloin kuin olympialaisissa. Muistan hyvin, kun olin 10-vuotias ja Pertti Ukkola voitti Jugoslavian Ivan Frigicin  ja sai kultaa Montrealissa. Seuraan enemmän kreikkalais-roomalaista kuin vapaapainia, jota harrastetaan eritoten Amerikassa. Naisetkin painivat nykyisin ja heillä on ainoastaan vapaapaini ohjelmassa.

Painin säännöt ja otteluajat muuttuvat yhtenään, joten välillä on ollut vähän hankaluuttakin pysyä perässä, miten milloinkin painitaan. Paini koittaa kovasti pysyä olympialajina ja turhia taukoja koitetaan välttää. Legendaarisin painiottelu lienee Tukholman olympialaisissa vuonna 1912, jolloin Alppo Asikainen ja virolainen Venäjää edustanut Martin Klein painivat peräti 11 tuntia 40 minuuttia! Lopulta Klein voitti ja voittonsa jälkeen hän joutui heti ottelemaan ruotsalaista vastaan finaalissa. Valtaisan väsymyksen takia hän joutui  kuitenkin luovuttamaan ja jäi hopealle. Vuosien mittaan painisarjoissakin on tapahtunut muutoksia, sarjoja on karsittu jonkin verran. Painissa on yli 1000 erilaista liikettä ja niiden vastaliikettä n.s. passausta. Painin perusliikkeet ovat erilaiset heitot (niskalenkki, takavyö, kravatti), nostot (takavyö, juntta), vyörytykset eli rullaukset sekä väännöt kuten nelsonit. Ottelun päätarkoitus on selättää vastustaja, mutta selätyksiä näkee nykyään aika harvoin. Selätyksessä painijan molemmat hartiat koskettavat yhtaikaa sekunnin ajan molskia.

198 marraskuussa lähdimme perheen kanssa Seinäjoelle painin maailmancupiin ja minulla on vieläkin tallella Taisto Halosen, Jouko Salomäen ja Hannu Lahtisen nimikirjoitukset yhdessä vihkossa. Se oli unohtumaton elämys. Unohtumattomin kokemus oli kuitenkin, kun pyysin käytävällä maailmanmestari Igor Rostorotskin nimikirjoitusta venäjäksi, mutta hän vain huitoi kädellään ja sanoi "myöhemmin", koska halusi keskittyä. No hänen ottelunsa oli viimeisten joukossa ja se oli luovutus, koska vastustaja ei tullut otteluun loukkaantumisen takia ja lähdimme sitten kotiin. Rostorotski bongasi minut yleisön joukosta ja sanoi antavansa nyt sen nimikirjoituksen. Minusta tämä oli ja on aika uskomatonta: miten hän ylipäätään a) muisti koko asian ja b) tunnisti minut satojen katsojien joukosta? Ohessa kuva näistä nimmareista.

Myöhemmin olen seurannut painia Vantaalla ja Kouvolassa Herman Kare -turnauksessa. Silloin kun painivalmentaja ja nykyinen tv-kommentaattori Tuuli Matinsalon mies Pasi Sarkkinen asui naapurustossamme, niin kysyin häneltä, saisiko tulla joskus katsomaan maajoukkueen harjoituksia ja Pasi sanoi, että mikä ettei. Niinpä kävin seuraamassa parin tunnin harjoitukset Pajulahdessa ja siellä oli silloin Juha Lappalainen ja muita painijoita, jotka nykyisin ovat maajoukkuevalmentajina. Todella kovaa painijat treenasivat ja hiki virtasi.

Veson takia seurasin sitten tämän päivän ottelut telkkarista ja jännitin hurjasti Jani Haapamäen kolmannessa ottelussa, jonka toisen erän tuomio oli aika kyseenalainen. Pari viikkoa sitten Jani voitti saman miehen ja nyt hän jäi voiton päähän olympiapaikasta. Harmi homma. Juha Hiltusella ei oikein ollut onnea ja Henri Välimäki taisteli ekoissa otteluissaan urhoollisesti, mutta hyvä vire ei aivan riittänyt loppuun asti. Näin ollen Suomella on Matti Kettusen huhtikuussa hankkima olympiapaikka - ellei sitten kisoihin lähetetä Jarkko Ala-Huikkua, mikä olisi aika kummallista.