keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Unelmaviikko

Penkkiurheilijan unelmaviikko on käsillä juuri nyt!

Viime viikon jännitimme, miten snookerin MM-kisoissa käy ja loppujen lopuksi Ronnie O'Sullivan oli finaalissa aika murskaava Ali Carteria vastaan. Sain jälleen snookerkipinän vuosikymmenten jälkeen ja täytyy tässä vaikka ensi viikolla käväistä pelaamassa muutama erä, vaikka aika surkea biljardipeleissä olenkin. Ylivieskassa asuessa pelasimme paljonkin snookeria, mutta Lahdessa oli niin karmea tupakansavu, että pelaaminen jäi yhteen kertaan. Opiskeluaikana Kortepohjassa oli biljardi muistaakseni D-talon alakerrassa ja siellä kävimme myös pelailemassa silloin tällöin kasipalloa.

Jääkiekon MM-kisoja voi seurata Avalta tai ostaa kanavapaketin, joka lippuhintoihin verrattuna on suorastaan halpa. Päädyin kanavapakettiin. Erikoiskanavalta tulee ohjelmaa kellon ympäri ja mukana on  mm. kiva sarja Leijonalegendoista. Kisastudiossa kommentoivat monet entiset valmentajat aina Doug Sheddeniä myöten. Yhdyin lippuboikottiin enkä ostanut yhtään lippua otteluihin. Edellisissä kisoissa olemme aina käyneet katsomassa jonkun ottelun, mutta nyt Kummolan hintapolitiikka meni niin överiksi, että pitäköön kisansa ja nautin niiden katsomisesta ihan kotisohvalla.

Eilen oli aivan huikea lentopallo-ottelu Suomen ja Italian välillä. Mieheni koitti  ystävällisesti viritellä minulle pleikkaa, koska olin lukenut, että pleikalla voisi katsoa  Yle Areenalta ohjelmia. Olisihan se ollut mukavampaa  katsella isolta ruudulta peliä, mutta jostain syystä homma ei toiminut, joten tuijottelin sitten läppärin ruutua. Olemme käyneet katsomassa aika monta maailmanliigan peliä, suurimman osan Lahdessa pelatuista, joten koko joukkue on aika lailla tuttu, sen runkohan on ollut sama jo useita vuosia aina Mauro Berruton ajoilta lähtien. Eilen Suomi oli todella lähellä voittaa Italia ensimmäisen kerran 34 vuoteen, mutta voitto kariutui ihan kalkkiviivoilla, meillä oli yksi ottelupallokin.  Oma suosikkini on jo vuosia ollut pudajärveläinen Tuomas Sammelvuo, joka yhä jaksaa taistella. Olli Kunnari oli aivan upea ja passari Eskon passit sujuivat myös hyvin. Toivottavasti Suomi jatkaa Sofiassa yhtä hyviä otteita ja pääsisi olympialaisiin, lohko on kyllä aika haastava.

Tänään alkaa sitten pesiskausi JEEEE! ja jumitun illalla Nelonen Pron ääreen katsomaan suosikkijoukkueeni Sotkamon Jymyn sekä Vimpelin Vedon kohtaamista. On kyllä aika älytöntä laittaa viime vuoden parhaat vastakkain heti ensimmäiseen peliin. Kevät on aika myöhässä ja ulkoharjoittelua ei ole kovin paljon takana, joten on vähän arpapeliä, kumpi saa arvokkaat sarjapisteet. Vietämme tänä vuonna melkein koko kesän Kainuussa, joten aion käydä katsomassa useamman pelin. Sarjaohjelma on hieman outo, koska Jymyllä on aika vähän kotipelejä kesäkuussa ja aika runsaasti toúkokuussa, jolloin kelit voivat olla ihan mitä tahansa. No lauantaina menen Hyvinkäälle satoi tai paistoi, säästä on luvattu sateista ja kylmää, joten en laita vielä toppahaalaria talviteloille, vaan varustaudun sillä tulevaan otteluun.
Voisin vaikka laittaa Miinan ja Jymyn toimitusjohtajan Jamon minulle huhtikuussa yllätyslahjana lähettämän pipon päähäni :).



Viime talven iloinen uutinen oli sen, kun toinen suosikkipelaajistani Jani Komulainen päätti jatkaa uraansa. Jani vahvistaa Jymyä huomattavasti ja nappasi Karra.Trophyn voitonkin, joten kunto on edelleen rautaa. Janin kanssa olen viestinyt etenkin ratkaisupelien jälkeen jo vuosikausia ja olen ollut hyvin iloinen siitä, että hän vastaa viesteihini, samoin kuin Mikko Kuosmanenkin. Minulla on jo vuosia ollut tapana ostaa iso irtokarkkipussi ja antaa se jymyläisille kotimatkasyömisiksi, kun heillä on pelit Kouvolassa tai Hyvinkäällä.
Olen myös aina kannustanut hurjasti entistä oppilastani Riku Rantasta, jonka kanssa vaihdan aina sanasen pelin jälkeen. Oulussa asuessaan Riku laittoi minulle ilmaisliput peliin ja jonkun kerran olemme menneet hänen vanhempiensa kanssa peleihin yhdessä. Rikun isä on entinen pesäpalloilija ja erittäin asiantunteva, on aina mukava vaihtaa kuulumiset.


Riku Rantanen lautasen ääressä

Urheilua on siis tällä viikolla tiedossa roppakaupalla!



2 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Olet sinä kyllä aika erikoinen pakkaus naiseksi... Joka pojan unelma :)
Minä en ole ikinä ja se tarkoittaa ihan oikeasti ikinä ja koskaan katsonut tai edes sattumalta tai olosuhteiden pakosta nähnyt yhtään peliä... En edes tiedä montako pelaajaa on jääkiekko tai jalkapallo tai pesäpallo tai lentopallo tai koripallo joukkueessa. En ole koskaan myöskään koskenut biljardikeppiin. Ollaanko vielä kavereita? :D
Mies saa välillä vip-lippuja Jypin ja sunmuihinkin peleihin. En edes niihin ole ikinä suostunut lähtemään, en edes juomaan ilmaista shampanjaa :) Periaatteita oltava naisihmisellä :) On meitä moneksi, täytyy ihmetellä :) Ihan siis kaikella hyvällä, nauran täällä itsekseni. Kumpi meistä on kummempi?

Pauska kirjoitti...

:D jaa no enpä tiiä, millainen unelma olen, mutta kieltämättä olen aika monta kertaa saanu urheilutietämykselläni miehet ja poikaoppilaat hiljasiks :D. Jaa - kumpi on kummempi, siihen en osaa sanoa mittään. En kovin monta näin urheilua seuraavaa naista kyllä ole elämässäni tavannut. Urheilu on ollut ja tulee aina olemaan tärkein harrastukseni musiikin ohella. Kiinnostus siihen lähti niin pienestä, etten sitä edes muista.

Ilman muuta me ollaan kaverit - nu och alltid :). Minä puolestani ihailen Sinussa monta asiaa ja kaunista puutarhaasi ja kaikkia kivoja reseptejä, joita tuosta vain kokeilet ilman mitään sen tarkempia ohjeita. Aikuisten oikeesti, otathan yhteyttä, kun käytte siskollanne :). Meijän reissu Pohjanmaalle peruuntu, siitähän mekin teijän ohite melkein ajaa hilpastaan Kokkolan suuntaan. Ois kiva tavata :)