tiistai 11. joulukuuta 2012

Tivolissa syyslomalla

Päivitykset laahaavat viikko- jopa kuukausitolkulla jäljessä "sattuneesta syystä", mutta kylläpä tässä ehtii. Monen monta vuotta haaveenani on ollut päästä käymään Kööpenhaminan Tivolissa. Syyslomalla meillä oli välilasku Kastrupissa ja aikaa kuutisen tuntia, joten ajaa täräytimme junalla keskustaan. Käsimatkatavarat jätimme parkkihallissa olevaan lokerikkoon - niitä ei siis ollut itse Junamatka kesti 14 minuuttia ja Tivoli sijaitsi aivan rautatieaseman vieressä tien toisella puolella.

Pääsymaksu taisi olla jotain satasen luokkaa ja teemana oli Halloween. Alueelle oli tuotu tuhansia kurpitsoja.  Emme käyneet missään laitteissa vaan keskityimme lähinnä nauttimaan alueen kauneudesta sekä ruoka-annista.

Tivoli oli erilainen kuin mitä luulin - siellä oli paljon myyntikojuja ja kaikkea kaunista nähtävää.
Lapsuuteni ehdoton suosikki Rasmus Klump eli suomalaisittain Rasmus-nalle, joka seikkailee Mary-laivallaan ystäviensä Killen, Kallen, Pellen, Pingon ja Kaijan kanssa pitkin maailmaa ja palaa kotiin pannukakuille :).




Ihana iso kirjansivu Rasmus-nallen seikkailuista

Karuselli on jokaisen huvipuiston vakiolaite


 Olin jo etukäteen päättänyt syödä elämäni ekan tanskalaisen smørrebrødin ja jälkiruoaksi nautimme toisessa paikassa vohvelit, tällä kertaa à la belge. Ne kuuluvat mielestäni ehdottomasti huvipuistoon :). Kaakaon kanssa kävi sitten vähän huonommin. Juon aniharvoin mitään lämmintä juomaa ja enkös mennyt polttamaan kieleni oikein kunnolla, kun en älynnyt, että juoma voi olla todella kuumaa.



Mieheni smørrebrød

Meikeläisen kalavaihtoehto

Ravintoloissa oli fleece-viltit valmiina käsinojilla

Puhallinorkesteri viihdytti



Kurpitsapalkinto - uusi Tanskan ennätys 451 kg!

Taikapata höyrysi

Kohtalokas kaakao

Belgialainen vohveli kyytipoikana


Kauhutunnelmia....












 Tivolissa oli paljon väkeä ja monet näyttivät tulleen vain tapaamaan sinne toisiaan.
Onneksi läksimme illan viilennettyä takaisin lentokentälle, sillä olin muistanut check in -aikamme puolella tunnilla väärin ja jostain käsittämättömästä syystä turvatarkastuksessa oli avoinna vain kolme linjaa ja jonotus kesti oikeasti toista tuntia. Olin jo päässyt läpi, kun miehelleni sanottiin, että jep, siirrypä toiselle luukulle. No onneksi uskoivat, kun hän sanoi, että vaimo meni jo. Jonottamassa oli useita suomalaisia ja kaikki sanoivat, etteivät olleet aiemmin moista jonotusta kokeneet. Ehdimme kuitenkin ihan hyvin, sillä lähtevä kone oli myöhässä puolisen tuntia.

Olen käynyt yliopistossa kaikille kuuluvan tanskan peruskurssin ja laudatur-opinnoissa vielä jatkokurssinkin ja kyllä ymmärsin suurimmaksi osaksi, mitä ihmiset minulle puhuivat ja sinnikkäästi yritin itse ruotsinsekaisella tanskalla pärjätä - ja pärjäsinkin :)



Tervetuloa lukijakseni Leena!

2 kommenttia:

Life with Satu kirjoitti...

Minä pidän Kööpenhaminasta kaupunkina. Se on kätevä, kompakti ja ihmiset puhuvat englantia hyvin (minä kun en tanskaa osaa, mutta ei ole vaikuttanut häiritsevän heitä :) ). Rakastan kaupungin shoppausmahdollisuuksia, mutta Tivoli ja Katrtupin kenttä ovat puhdasta painajaista mitä olen itse siellä ollut. Tivoli oli ääretön pettymys itselleni juuri niiden lukuisten myyntikojujen takia ja Kastrupissa olen aina joutunut jonottamaan maksimissana viidellä tarkistuspisteellä. Kastrup on hyvä kenttä vaihtaa konetta, mutta tuntien jonotuksen takia se saa paljon miinuksia minulta (joka rakastan lentokenttien hälinää).

Viime uutena vuonna kun olimme palaamassa takaisin oli linjoja auki kolme. Siis uuden vuoden päivänä... Tuskailimme miehen kanssa jonossa, että näinköhän ehdimme Finnairin lennollemme kun takaa kuului ystävällinen ääni joka suomeksi totesi "Ei se kone ilman kapteeniaan nouse mihinkään" :D

Pauska kirjoitti...

Minäkin kieltämättä odotin Tivolilta jotain muuta kuin myyntikojuja ja ruokapaikkoja, itse huvitusanti oli huomattavasti heikompi kuin Eftelingissä tai Linnanmäelläkin. Kastrup oli melko katastrofaalinen tuonakin päivänä. Outoa, että henkilökuntakin joutuu jonottamaan samat jonotukset.... Hauska tuo kertomuksesi :)