tiistai 15. tammikuuta 2013

Keittiökierroksella

Kävimme viikonloppuna tutustumassa nykyaikaisiin keittiöihin Lahdessa Puustellin, Domuksen ja Keittiömaailman tiloissa. Talomme on kymmenen vuotta vanha ja vuoden 2003 jälkeen on keksitty monta kivaa ja elämää helpottavaa asiaa, joista seuraavassa kuvakooste.

Kuvan roll upissa näkyy selvästi, millaisia erityyppisiä keittiöitä on olemassa. Saarekkeet ja niemekkeet olivat aika uusia juttuja kymmenen vuotta sitten. Nurkkaliesiäkin taisi olla aika vähän.








Induktioliesi, jossa levyt ovat vierekkäin

Pyörillä kulkeva saareke / niemeke tai vastaava kaapisto

Mausteita laatikossa eikä hyllyssä liesituulettimen päällä

Le Mans (liekö saanut nimensä radan mukaan) - todella kätevänoloinen

Erikokoisia jäteastioita eri jätteille


Todella leveä lusikkalaatikko

Niemeke

Pyyheteline

Todella kätevä kaappi

Monitoimikoneteline


Toisenlainen lusikkalaatikko

Koiranruokakaappi :)

Lautaset järjestykseen

Altaitakin on monenkokoisia ja komposiitteja, tässä terästä

Välitilassa ei tarvitse olla laattaa, tapetti ja pleksi käy oikein hyvin

Jätesysteemi

Astian/ruoanlämmityskaappi

Vedettävät hyllyt on POP

Vaatetankoa hallitaan kepillä

Kodinhoitokaappi - paikka mankelille ja silityslauta

Monenmoisia uusia ideoita sain tällä reissulla. Kävimme myös Kastellin, Herralan ja Omatalon talonäyttelyissä samalla reissulla sekä Orimattilassa Megamyyntiareenassa, jossa oli jos jonkunmoista tavaraa ja osa todella halvalla. Sulo Vilén olisi ollut innoissaan :).

6 kommenttia:

Ariel kirjoitti...

Oih, min diskho :)

Pauska kirjoitti...

Va roligt -och jag lärde mig ett nytt ord :)

Anonyymi kirjoitti...

Nyt tiedän ketä konsultoida, kun oma keittiöremppa tulee eteen. Meidänkin on auttamattomasti vanha, mutta sen verran tyyris hanke, että saa odottaa. Kyllä on keittiösuunnittelu muuttunut, kaikki vaikuttaa niin kätevältä. Eeva

Life with Satu kirjoitti...

Hei tuo maustelaatikko on tosi hyvä idea! Tiedän ainakin millaisen jossain vaiheessa haluan jos se vaan on mahdollista. Samoin tapetin ja pleksin yhdistelmä näytti kivalta!

Pauska kirjoitti...

Launeelle vain, siellä on nyt 100 keittiöideaa esillä ja niin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä :)

Pauska kirjoitti...

Tulee varmaan laattoja halvemmaksikin :).