keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tallink Star

 Kävin itsenäisyyspäivään sijoittuvalla neljän päivän lomalla päivän reissulla Tallinnassa. Lehtimäen matkat otti kyytiinsä melkein kotiovelta ja illalla palattiin samaan paikkaan.

Kummityttöni oli tarkoitus lähteä mukaani, mutta hän ei sitten matkalle lähtenytkään, joten menin yksin, vaikka vähän tylsäähän se kyllä oli.

Laivalla söin aamupalan, joka ei kyllä vetänyt lähellekään vertoja hotellelleille tai Siljan tai Vikingin laivoille. Leikkeleitä oli vain muutamaa sorttia ja muutenkin valikoima ei ollu odotuksieni mukainen. Söin kuitenkin reilusti, sillä seuraavan kerran söin kunnolla vasta laivalla takaisin palatessani. Nakkeja ja pekonia en pysty syömään aamulla, joten keskityin leipään, jugurttiin ja marjoihin.




Allaolevista kuvista näkyy hyvin laivan kansien rakenne. Tämä seilasi noin 2,5 tunnissa Viroon, joten tekemistä ei ollut mitenkään paljon. Supermarket, muutama ravintola ja pubi ja lasten pieni leikkipaikka, siinäpä tärkeimmät.



Lasten leikkipaikoilla oli muutama peli ja kolikkoautopelejä.


Vessa oli vähän vaikea löytää, sillä en heti tajunnut sen symbolia. Laiva myös keinui jonkin verran.
Sisäänkäyntikäytävät olivat pitkät ja lippu tarkastettiin laivaan mennessä. Kukaan ei kysynyt passia missään vaiheessa.

Kävelin vanhaan kaupunkiin, mennessä pistäydyin kiertelemässä muutamassa kaupassa Merekeskuksessa. Kysyin kerran tietä ohikulkijalta ja ainoa yhteinen osaamamme kieli oli venäjä ja sillä selvisin oikein hyvin.  Pistäydyin joulutorilla ja menin sen jälkeen Nuku-teatteriin katsomaan näytelmän Jõuluvana ja väike põhjapõder, jonka juonessa kyllä pysyi aika hyvin mukana vuoden viron kielen opintojen ansiosta. Lavastus oli oikein viehättävä ja näytelmän juoni sekä hauska että vähän jännittäväkin. Kaikki näyttelijät olivat ammattilaisia ja katsomo olikin melkein täynnä, lähinnä kouluikäisiä lapsia ja heidän opettajiaan sekä vanhempiaan.

Nuku-teatteri kuva Jaana Süld

Nuku-teatteri kuva Jaana Süld

                                              Nuku-teatteri kuva Jaana Süld                                                                
Nappasin lennosta taksin yhden hotellin edestä ja ajelin kolmella eurolla lähellä satamaa olevaan kauppaan. Sain menomatkalla hyvän vinkin, että kannattaa ajella niillä takseilla, joissa lukee TULIKA, sillä ne ovat halvempia kuin muut. Tosin nettisivuja äsken selatessani huomasin, että Reval Takso -firmalla hinnat ovat Tulikaakin edullisemmat. Reval on muuten ruotsiksi Tallinna :). 

Tulomatkan laiva oli ensimmäistä laivaa tilavampi ja hienompikin. Seisovaan pöytään oli melkoiset jonot ja ikäväkseni tämä laiva keikkui huomattavasti ensimmäistä enemmän. Jonkun aikaa syötyäni alkoi tulla huono olo ja ruokailu piti jättää kesken. Ensin minulla oli seuranani virolainen äiti, joka oli tyttärensä ja kahden leonbergin kanssa menossa Messariin  ja tämän jälkeen  kirkkonummelainen perhe. Jälkiruokapöytä olisi ollut oikein upea, mutta herkut jäivät tällä kertaa syömättä, mikä kieltämättä harmitti aika lailla.

Päivän ostosreissu oli ihan näppärä, tein omani perjantaina ja tuo on ainoa päivä, jolloin bussi ei ole mukana Lehtimäen matkoilla.



Ei kommentteja: