Lääkäri tutki jalan, diagnoosi oli selkeä "polven määrittelemätön kipu" tms. ja passitti minut röntgeniin kaupunginsairaalaan. Hän myös epäili Bakerin kystaa. Radiologin lausunto oli lievä kuluma polvessa sekä irtopala. Sain sairaslomaa jonkun päivän ja jalka tulikin jonkinlaiseen kävelykuntoon. Sain myös lääkitykseksi Cartexan-kuurin kolmeksi kuukaudeksi sekä Panadol Fortea kipuun tarvittaessa.
Onneksi pääsin melkein heti Ainolle hoitoon ja hän saikin jalan kivuttomaksi ja toisen kerran kävin hoidossa juuri ennen reissuun lähtöä. Aino myös laittoi teipin polveeni ja siitä on mielestäni ollut apua. Hän myös neuvoi, miten teippaus tehdään ja mieheni teippasi sitten polven pari kertaa kesän aikana.
Kesälomalla kävelyt Ranskassa eivät tehneet polvelle kovin hyvää, mutta pakkohan ne oli kävellä, en halunnut jäädä tököttämään hotellille tai autoonkaan. Rappusia toki vähensin ja Mont Saint Michelille nousin raput hitaassa omassa tahdissani.
Pidin jalassa kylmää, hieroin sitä itse sekä kipukoukulla, hoidin sitä Relaimella ja kävin fysioterapeutilla kesän aikana. Mieheni hoiti suurimmaksi osaksi koirien pidemmät lenkitykset. Jalka kesti kävellä jonkin verran ja vesijuoksu oli ja on ainoita urheilulajeja, joita voin harrastaa. Aluksi polvi ei kestänyt juoksuliikettä, mutta muutaman kerran jälkeen kipua ei enää tuntunut. Tosin huomasin, että saunan jälkeen polvi kipuili. Infrapunasauna sitä vastoin sopi oikein hyvin ja siinä istuinkin alkukesästä tiuhaan tahtiin.
Pikku hiljaa taivekipu hellitti. Olen syönyt koko ajan Arthro Balans plussaa, jossa on MSM:n lisäksi glukosamiinissulfaattia sekä kondroitiinisulfaattia. MSM:ää olen syönyt aiemminkin. Ystävältäni sain hyvän vinkin Coolment-nimisestä aineesta, josta myös tuntui olevan apua kipuun. Tosin sitä ei nyt voi käyttää tällä hetkellä, kun polvessa on teippaus.
Hankalaa tällä hetkellä on portaiden kiipeäminen, etenkin alaspäin. Työ on tekijäänsä opettanut ja onkin ollut hyvä huomata erilaisia kikkoja. Ylöspäin portaita kannattaa mennä parempi jalka edellä, alaspäin huonompi ja vielä usein pidän sitä vähän sivuttain. Yliojentaminen on huono ja venytellä kannattaa, eritoten reisiä. Polvea ei alussa saanut koukkuun ollenkaan, heinäkuussa pikku hiljaa sain sitä yhä enemmän koukkuun. Aluksi piti kääntää polvea oikealle ja sitten koukistaa. Vähitellen se meni suoranakin koukkuun, mutta vasta muutama viikko sitten.
Selasin äsken postissa tullutta kuvastoa ja kiinnitin huomiota lääkäreiden kehittämään Deluxe-polvisuojaan, jossa on myös magneetteja. Tuotteelle luvataan riskitön 90 päivän kokeiluaika, jonka jälkeen rahansa saa takaisin, jollei polvisuoja auta. Onko kenelläkään lukijalla kokemusta kyseisestä tuotteesta? Hinta oli halpa, alle 20 euroa, joten saatanpa kokeilla tukea, kun sen ehdin vain tilata.
Tuttava linkkasi Facebookissa Finitro Forte Plus Collageen -tuotteeseen, jota pidetään "parhaana hoitokeinona reumaan, nivelrikkoon ja muihin nivelkipuihin. Finitro Forte Plus valmistaa keholle ominaisia aineita ja edistää kaulanikamien, polvien, käsien ja muiden nivelten rustokudoksen tuotantoa ja säilymistä."
Itsellä on vähän sellainen olo, että tekisi mieli kokeilla kaikkia keinoja, jos jalasta vielä jotenkin tulisi ihan suhtsiedettävän kuntoinen. Juoksemisesta en uskalla unelmoida, polkupyörällä ei pystynyt kesällä polkemaan, suunnistus on varmaan myös jätettävä haaveisiin.
Kävin kesällä ortopedilla, joka sanoi, että leikkaus ei tule kysymykseen kuin vasta 20 vuoden päästä ja toisekseen pidän mieluiten omat jalkani niin kauan, kuin niillä jotenkin eteenpäin pääsee. Hän myös totesi Bakerin kystan, joka ilmeisesti on aiheuttanut suurimmat kivut. Kystaa ei leikata, koska se uusii herkästi. Hoidoksi sain kolme ohjetta: tupakoinnin lopettaminen, reisilihasten vahvistaminen ja painon pudotus. En ole koskaan tupakoinut, joten se oli helppo nakki. Jalkaa olen jumpannut päivittäin, enemmänkin pitäisi ja kaikista haastavin on sitten tuo painonpudotus. Toinen lääkäri sanoi, etten voi millään tavalla pahentaa tilannetta liikkumalla. Nähtäväksi jää, miten terveys tästä kehittyy. Nivelrikkohan taitaa olla yksi yleisimmistä vaivoista. Veikkaan, että skolioosini on ensisijainen syypää tähänkin vaivaan.
Mielelläni kuulisin ohjeita ja neuvoja ja kommentteja, joten niitä saisi jättää kommentteihin tai sitten vaikka meilata suoraan pauliina.jarvela@phnet.fi.
Nyt seuraamaan pesistv:stä pesäpallon viimeistä välierää, go PattU go! Mukavaa illanjatkoa!
48 kommenttia:
Minun äidiltäni leikattiin polvi - siis laitettiin tekonivel - pari vuotta sitten. Olisi vain pitänyt ymmärtää VAATIA se leikkaus aiemmin - tai teettää yksityispotilaana - nimittäin sitä kipeää polvea vuosikausia varoessa rasittui se toinen polvi niin paljon, että nyt on edessä senkin leikkaus.
Toivottavasti liikunta auttaa - ja rohdot ja hoidot. Jaloista kun riippuu niin monen asian sujuminen. Voimia sinne♥
Voi olipas kurjaa luettavaa! Toivottavasti polvi saadaan rohdoilla ja hoidolla kuntoon ja pääset jatkamaan normaalisti elämää! Jaksamista <3
Kiitos paljon :). Tuota minäkin olen miettinyt, että miten se terveempi jalka nyt rasittiu ja kipeytyykö sekin. Aika sen näyttää.
Kiitos <3. Itse asiassa sainkin ilahduttavan yhteydenoton ystävältä ja varasinkin heti ajan Helsinkiin hänen suosittelemalleen ekspertille. Kerron sitten myöhemmin lisää, mutta toivo heräsi. Kiitos Riku <3
Minulla on molemmissa polvissa nivelrikko. Rustottumaa on erittäin runsaasti ja välillä sen poistamisesta leikkauksella on ollut lääkärin kanssa puhetta. Itselläni on auttanut säännöllinen liikunta, glukosamiinisulfaatti, kevyt kipulääkitys ja tarkka kenkävalinta. Polvien parantumiseen nykyiseen kuntoon meni useampi kuukausi. Kipuja ei ole enää ollut, polvien liikkuvuus on selvästi huonontunut (en pääse kyykkyyn). Nykyisin polveni kestävät kevyttä lasketteluakin useamman päivän putkeen.
Liikuntana olen harrastanut lähinnä kävelyä, uintia, jumppaa ja hiihtoa.
Edelleenkin voi käydä niin, että päivä huonoissa kengissä ja polvet ovat todella kipeät. Itselläni ei tällä hetkellä enää ole edes koron korkeus määrävä tekijä, en oikein itsekään tiedä, että mikä lestissä on ratkaisevaa.
Minulle on tulossa viiteen kenkäpariin jalkaani täysin sopivat ortoosit eli pohjalliset ja toivon niiden auttavan ja vievän kivut pois. Kirjoitan kokemuksistani, kunhan saan kengät itselleni ja olen niitä käyttänyt jonkin aikaa.
heippa,minä kävin eilen polven tähystysleikkauksessa kun keväällä koira tuli vauhdilla takaapäin suoraan polvitaipeeseen,7kk kärsin ja eilen sitten lääkäri tähystyksen jälkeen sanoi että nivelrikkoa ja oli puhdistanut polven.reseptiä katellessani googlasin lääkkeitten nimet ja kummatkin olivat nivelrikko lääkkeitä,vimovo ja cartexan,,,mielenkiinnolla lueskelin että jos tähän löytyisi jotain muutakin helpotusta kuin ns kovat lääkkeet,ilmeisesti tämä ei tästä kummoseen kuntoon tule ja töihin pitäisi kahden viikon päästä mennä,olen pienessä ruokakaupassa jossa kaikki tekee kaikkea eli polvi ei helpolla pääse ja etenkin kun toinenkin polvi oireilee kun on yrittänyt kipeetä polvea varoa.Sinulle kaikkea hyvää ja otan myös vastaan hyviä vinkkejä polven hoitoon :)t.sirpa
Aina kun jaloissa on kipuja, suosittelen käymään lääkärin lisäksi jollain alaraajojen ammattilaisen luona. He osaavat tutkia jalkojen toiminnot ja rakenteet, joista monet kivut johtuvat ja tutkimuksen perusteella antaa oikeita harjoitteita ja hoitoja kivun aiheuttajan poistamiseksi. Toki heidänkin osaamisissa on suuria eroja. Lääkäreillä on usein kaksi vaihtoehtoa kivun helpottamiseksi: kipulääkkeet tai leikkaus. Kummallakaan ei pystytä vaikuttamaan kivun aiheuttajaan. Leikkaus on mielestäni aina viimeinen vaihtoehto, kun muut keinot on koitettu.
Pauliina, onko sun jalkaterän toimintoja tutkittu? Entä lonkan?
Juha
Hei, minua on auttanut fysioterapeutin fasciakäsittely, polvi on nyt ollut jo pidempään aika hyvä, en uskalla vielä juosta, mutta kävellä voin pitkiäkin matkoja. Tsemppiä Sinulle!
Hei Juha, kiitos viestistäsi! Fysioterapeuttini Ainon fasciakäsittely sekä Antti Hakalan pohjalliset, jotka tehtiin mittojen mukaan, ovat auttaneet kovasti. Kiputila johtui ilmeisesti siitä Bakerin kystasta, jalka on nyt ollut jo kuukausia ihan hyvässä kunnossa. Ainolta sain harjotteita, joita teinkin ja joita pitäisi tehdä enemmän. En muista sitä, että onko lonkan liikeratoja katsottu, tuskin on. Minulla skolioosi lienee suurin aiheuttaja, koska selkäni on ihan kierossa ja jalkojen eripituisuus vaikeutti vielä kaikkea. Nyt jalat ovat pohjallisten ansiosta samanpituiset ja yhdessä vaiheessa selkäkin oli kivuton. Vaihdoimme petarin ja se on ilmeisesti liian pehmeä, koska selkä on taas aamuisin kipeä. Jos osaat suositella jotakin hoitoa tai tutkimusta, niin mielelläni kokeilen :)
Hyvä että polvi jo parempi. Noudata vaan Ainon ohjeita, varmasti osaa homman :)
Joo, Aino on ihan huippu :)
Kuinka nopeasti sinulla alkoi cartexan tehoamaan?
Kuinka nopeasti sinulla alkoi cartexan tehoamaan?
Hei! En osaa sanoa, mikä oli yksin cartexanin vaikutus, koska käytin myös coolmentia, jota pidän hyvänä. Fasciakäsittelyssä käyn yhä kerran kuussa , msm ja miut lisäravinteet ovat nyt olleet vähemmällä, koska jalka kestää kävelyn ihan hyvin. Muistaakseni pari viikkoa menee, ennen kuin cartexan alkaa vaikuttaa, näin siis sanotaan lääkeen ohjeissa.
Tsemppiä Sinulle, jos tästä vaivasta kärsit.
Etsiskelin tietoa Cartexanista ja päädyin lukemaan tarinaasi, Pauska. Minulla sama vika, siis polven nivelrikko, johon 3 vuotta käytin Glucosaminia ja koin ettei se auttanut ja pyysin saada kokeilla Cartexania ja se mielestäni on auttanut paremmin. Minulle on Cartexania määrätty 3 kuukauden kuureina, joiden välissä pidetään 2 kuukauden tauko. Nyt olen varannut lääkärille ajan, kun polvi kipeytyi kun aloitin tauon lääkkeessä. Haluan selvittää voiko Cartexania käyttää tauotta jos se kerran auttaa. Mitkään särkylääkkeet eivät auta. Leposärkyä minulle ei polvissa ole, mutta kävellessä "pistää". Minua myös kiinnostaa teippaus, millaisen avun/tuen siitä saisi, hauan mennä sitä varten fysioterapeutin vastaanotolle. Täytyy tunustaa, että painonpudotus vei mennessään pahimmat kivut!
Tsemppiä Sinulle! Itseäni ei polvi ole viime aikoina vaivannut, rutinaa kuuluu. Pohjallisista voisi myös olla apua. Antti Hakalaa suosittelisin. Cartexania en ole viime aikoina käyttänyt, tosin tänä keväänä olen leikkausten takia maannut sängyssä pitkiäkin aikoja.
olen ollut 4- viikkoa sairaslomalla,nyt vasta polvi kuvattiin.lähes luunpäät hanhaa yhteen, (oispa heti kuvattu )nyt aloitin cartexan kuurin ,ja toivon siintä apua saavani. kipu on jatkuva olotila, kahden kepin kanssa menen eteenpäin.oli mielenkiintoista lukea kommentit,aivan oli kaikki samoin minulla.jaksamisia kaikille.
Kurjaa kuulla kokemuksesi, toivottavasti olosi helpottuu mitä pikimmin, tsemppiä Sinulle!
Moi!
Täällä myös ihminen tuen tarpeessa. Olen aina liikkunut paljon, koska kilpirauhasen vajaatoiminta ja mekaaninen selkävamma ovat sitä vaatineet, samoin ajokortittomuus pyöräilyä ja kävelyä. Vahvoja jalkojani on aina kehuttu. Syksyllä kävin vielä zumbassa ja hiitissä, lopetin pienten jalkavaivojen vuoksi ja siirryin salille. Vahvistin fyssarin neuvoin pohkeita Kuuban salsamatkaa varten ja lähdin sinne terveenä ja todella hyvässä kunnossa. Neljäntenä päivänä alkoi salsan käännösjalassa tuntua kipua ja se turposi. lääkärin mielestä lihasrevähdys ja jäillä ja lääkkeillä turvotus laski ja kivut katosivat, pystyin tanssimaan kurssit loppuun. Täällä työmatkoilla alkoi vaivata pieni piste polven sisäreunassa. Ultrassa nivelkierukan repeämä ja nivelrikko. Helmikuun alun Leikkauksen jälkeen jalka keräsi nesteitä ja toinen jalka rasittui. Röntgenissä siitäkin löytyi nivelrikko. Jonkun aikaa tässä kuljin töissä ja pinnistlein paikoillani metron rapuissa,jotka ennen lähes juoksin ylös ja alas.Nyt työterveyslääkäri määräsi koko loppukevääksi saikulle ja kuuden viikon päästä katsotaan, ovatko cartexan ja glukosamiini auttaneet. Itse olen lisännyt vielä msm-jauhetta. Huomenna fyssari. Teen fyssarin määräämiä liikkeitä ja treenaan salilla toisen fyssarin kanssa jalkoja rasittamatta.Askelmittariin kun tulee yli 6000 askelta, alkaa jalassa tuntua kipua, jota sitten kestääkin pari päivää. Työpäivästä tulee lähes aina 10 000 askelta. Osatyökyvyttömyyseläkkeestä oli jo puhetta, mutta se jää sitten ensi lukuvuoden asiaksi, jos siitä ei päätetä jo kesäkuussa, kun menen lääkäriin. Liian nopeasti tuli siirtymä himoliikkujasta invalidiksi. Saa nähdä,miten pää kestää. Onneksi tunnen rakkautta, se hieman helpottaa. Samoin se, että nyt tiedän olevani kohta 60-vuotias, jo 56. ennen koin olevani 40-vuotias.
Tsemppiä Sinulle, oletko kokeillut pyöräilyä tai vesijuoksua? Suosittelisin vielä kokeilemaan Antti Hakalan pohjallisia sekä fascioihin erikoistunutta fysioterapeuttia, sellaista, joka olisi käyny Steccon kurssit. Cartexanissa kestää aikansa, ennen kuin se tepsii. Voimia!
Taidetaan olla saman ikäisiä ,eli nuoria tekoniveliin. Vaivoja oli kymmenen vuotta.Aluksi ruiskutettiin nivelrakoihin kukonhelttauutetta ja kun se ei auttanut ,laitettiin muita voiteluaineita. Vita e pro ta käytän jäykkyyden välttämiseen edelleen. Puoli vuotta sitten laitettiin tekoniveliä. Kipu on poissa, mutta paljon on joutunut muuttamaan tekemisiä. Olen kuitenkin tyytyväinen ja toiveikas. Mutta kaikilla on aina henkilökohtainen kokemus. Luultavasti kuitenkin kaikille jokin liikkuminen on hyväksi.
Tsemppiä Sinulle! Minulla ei ole ollut suurempis oireita pitkään aikaan. Joskus polvi on kipeä, mutta kipu on mennyt ohi Mobicilla ja Coolmentillä. Tällä hetkellä menee hyvin, mutta eipä sitä koskaan tiiä.
Hei Pauska,
tuo sinun fysioterapeuttisi Aino kiinnostaa. Minä myös nuorehko polvinivelrikkoinen ja taitava fyssari etsinnässä. Ottaako vastaan missä?
Hei, AR-fysio, Lahti :).
Hei. Mitä se Cartexan on? Onko kovinkin kallista? Onko kukaan kokeillu tuota Finitro Fortea? Mua on polvi vaivannu noin 33 vuotta. Se on tähystetty 2kertaa ja leikattu 2 kertaa. Nyt lääkäri sano että mitään ei voida tehdä. Että muka vain polvilumpion alapinnalla on nivelrikko. Tietääkö joku mitä tarkottaa 'mediaalimeniskin takasarven alueella etusarven alueelle ulottuen horisontaalinen signaalijuoste, joka sopii repeämän aiheuttamaksi.' Ja jos nivelrikon 'gradus' on 3-4 defektiä niin eihän se silloin mikään alkava ole...vai onko?
Hei, Cartexan on lääke ja ei ollut kovin halpa, jäi sellainen mielikuva. Koska en ole lääkäri, niin en osaa vastata muihin kysymyksiisi. Suosittelen Hakalan pohjallisia, minulla hävisi polvikipu melkein täysin, kun aloin käyttää niitä.
Tsemppiä!
Moikka. Niin mihin vaivaan ne pohjalliset autto? Ei varmaan ainakaa nivelrikkoon...vai? Mun suurin ongelma ei taida olla se nivelrikko vaikka aika paha onki. Kun MIKÄÄN mitä määrätään just siihen niin ei kipuihin auta. Ja kuitenki lääkäri sanoo ettei muka mitään muuta vikaa ole. Mä en tajua miks lääkärit on niin LAISKOJA. Ne ei niinku millää viittis hoitaa potilasta. Ja valehtelevat päin naamaa niin että potilas olis vaan häpeissään ja hiljaa. Miten tollaseen asiaan sais muutosta?
Hei
Sen jälkeen kun aloin käyttää Antin pohjallisia, niin polvikipu hävisi. Muutaman kerran sitä on silloin tällöin esiintynyt ja silloin otan Mobic-tabletin ja kipu häviää parissa päivässä. Käypä Antin nettisivuilla tutustumassa ja tsemppiä!
No luin tuosta alusta sen sun polvijutun. Ja meillä taitaa kuitenkin olla ihan eri ongelmat. Täytyy sanoa että kun ei mistään muustakaan ole apua ollut niin tuskin mitkään pohjalliset mun polvea korjaa. Ainoastaan tämä Elmslie Trillat-leikkaus auttoi. Mutta eipä siitä sen enempää. Tsempit on kadonneet jo vuosikymmen sitten :( Parempaa vointia sinnepäin.
Kiitos, minulla on siis diagnosoitu nivelrikko ja kipu lähti pohjallisilla.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/4695587/polven-nivelrikko Tuossa vielä lisää asiasta.
Nii joo, mullakun siinä on paljon muutakin :( Täytyypä vilkasta tota keskustelua.
Uskon vakaasti siihen, että kipu lähtee monesti jalan virheasennosta, johon pohjallisilla saa avun, kun virhe korjataan. Näin Anttikin sanoi.
Joo mutta kun polvessa on myös repeämä, niin se ei varmaan pohjallisilla korjaannu, eikä kyllä kipulääkkeilläkään....
En ole lääkäri, mutta tiedän lukuisia ihmisiä, joita oikeat oman jalan mukaan tehdyt pohjalliset ovat auttaneet. Itse kävin päivittämässä tällä viikolla omani ja odotan niitä kuin kuuta nousevaa. Tietenkin joissain tapauksissa leikkaus on ainoa apu. Oma fysioterapeuttini on myös mestari korjaamaan virheasentoja, jotka ovat usein kivun syynä. Eilen hän korjasi mieheni täydellisen väärän asennon ja uudet tukipohjalliset hoitanevat jalan, kun ne saamme.
Niin no paljonkohan nämä ihmepohjalliset mahtaa maksaa?
Se riippuu tilattavien pohjallisten määrästä, asuinpaikasta ym. Me saimme alennusta yht. 220 e.m. syiden takia, joten en lähde sen tarkemmin erittelemään. Ota Anttiin yhteyttä, jos kiinnostaa. Numero löytyy Masterortosin nettisivuilta.
Minulla on myös todettu myös nivelrikko molemmissa polvissa. Rupesi vasenta polvea vihlomaan ja oli vaikea polvea koukistaa, sekä rappusissa kävellä. Nyt on Arcoxia 120mg 7pv kuuri päällä. Lisäksi aloitin Cartexan 400mg syönnin.Nyt pidän kolmen viikon tauon. Aikaisemmin olen saanut molempiin polviin hyalgan-pistokset kahden vuoden välein, jotka ovat auttaneet 6v:n ajan.Pelaan tennistä aktiivisesti, joten olisi hyvä tietää, minkälainen polvituki olisi tarpeen?
Back on Track on aivan ehdoton! Kokeile sitä :)
Kiitos tiedosta ja kaikesta muustakin nivelrikkoon liittyvistä asioista joita olet joutunut vaivojen muodossa läpikäymään ja josta on muille ollut apua omien kipujen selvittämisessä. Ne ovat jokaisella yksilöllisiä, mutta jotain on kokeiltava vaivojen ennaltaehkäisemiseksi. Täytyypä kokeilla ko polvitukea.
Kaunis kiitos sinulle ja tsemppiä :)
Kiitos tästä keskustelusta :) Minulla myös polviongelmaa. Jouduin 15-vuotiaana auton tönäisemäksi, jolloin oikeasta polvesta meni nivelsiteet poikki. Avoleikkauksena korjattiin, ja hyvänä pysyikin vuosikaudet, 35 vuotta! Muutama vuosi sitten alkoi oireilla. Ensin turvotteli ja kävinkin ortopedilla, joka rtg-kuvien perusteella totesi lievää kulumaa. Palauduin kuitenkin työkuntoon nopeasti ja pystyin kävellä ihan hyvin ja tehdä kaikenlaista.
Nyt muutaman vuoden kuluttua tästä, jouduin flunssan takia lepoon, josta polvi ei tykännytkään ja polven ulkosyrjällä tuntui jonkinlainen napsahdus yhtäkkiä kävellessä, ja että jokin olisi mennyt pois paikoiltaan hetkeksi. Tämä saattoi toistua aina tietyissä asennoissa ja kävellessä, varoittamatta. Tuntui tosi ilkeältä.
Aiemmin olin käynyt paljon pitkillä lenkeillä koirien ja myöhemmin sitten enää yhden koiran kanssa, mutta joka nyt sekin jo vanha ja ei enää jaksa kuin lyhyitä matkoja hissukseen kävellä. Myös hevosharrastus ollut tähän saakka, jolloin myös fyysistä työtä, tallihommia ym. oman hoitajantyön ohella tullut tehtyä.
Kesällä hankin paljasjalkakengät, jotka koin todella hyviksi ja polvikin oli paljon parempi, mutta säiden kylmettyä kengät piti vaihtaa tasapohjaisiin, joka heti vaikutti suuresti kävelyyn ja polven kuormitukseen. Msm on myös ollut käytössä ja aiemmin parin vuoden aikana sain Hyalgan -pistokset kerran vuodessa, mutta nyt talouslaman aikaan kunta ei enää ko. pistoksia jakele. Itse pitäisi maksaa, ja se tulee aika kalliiksi. Myös lisäravinteita kuten Hyaluronaattia ja Kollageenia olen käyttänyt. Niitä tuli kesällä ostettua edullisesti Puolasta!Nekin jo loppuivat tosin :D
Viikon kuluttua menen taas ortopedille, jos vaikka saisin lähetteen keskussairaalaan, pistokselle.:)
Tsemppiä kaikille kohtalotovereille! Ei anneta periksi!
Kiitos viestistäsi ja tsemppiä Sinulle Kata :).
Minullakin ollut vuosia kulumaa polvissa. Parhaiten auttoi painon pudotus ja reisilihasten vahvistaminen kuntosalilla. Ymmärrän, että jos polvet ovat kovin kipeät, ei kuntosalille voi mennä.Vesijuoksu on myös ollut hyväksi. Nyt ei ole mitään kipua polvissa ollut pitkään aikaan.
Terveisin Ritva 66v
Hyviä vinkkejä Ritva :). Minullq se bakerin kysta teki ne suurimmat kivut, nyt ei vuosiin ole ollut kuin jotan pientä, jonka hieroja ja fysioterapeutti saavat yleensä kuntoon. Vesijuoksu on hyvä laji! Toivottavaati kipusi eivät tulekaan enää takaisin.
Ikävä kuulla, ettei polvesi ole oikein kunnossa. Sisarellani on ollut myös samankaltaisia ongelmia, mutta lopulta sai apua polvivaivoihin. Hän monesti moitti että jopa istumisen jälkeen hänen polveaan saattoi särkeä. Kiinnostaisi tietää, päädyitkö kokeilemaan kyseistä polvitukea?
Olen käyttänyt Back on Track -polvitukea. Itse asiassa polvi on ollut hyvässä kunnossa jo aika kauan. Muutaman kerran on ollut sellaista vikaa, että kun lähtee liikkeelle, niin sen alapuolelle koskee eikä pysty kunnolla kävelemään. Arcoxia ja hierominen auttoivat. Vetelin muovisella harjanvarrella kipeitä kohtia, laitoin hierontarasvaa ensin. Onneksi kummallakin kerralla kipu loppui jossain vaiheessa.
Lähetä kommentti