torstai 27. maaliskuuta 2014

Palohälytys ja kuulumisia

Reckless Loven keikka oli todella hyvä, innostuin pomppimaan ihan hikipäässä :). Olli ja pojat olivat valinneet hyvät kappaleet, kuulin kaikki lempparini ja meno yltyi suorastaan kiivaaksi, kun Olli ilmoitti kuvaavansa meitä Tähdet tähdet -ohjelmaan Back to paradisen aikana. Tänään pätkä putkahti ulos Ollin videopäiväkirjassa, en ihteäni nähnyt, siellä keskellä pitkien miesten vieressä revittelin. 

Keikan jälkeen menimme läheiselle kiskantapaiselle haukkaamaan yöpalaa ja sitten kävelimme hotellille. Kello oli pitkästi yli kahden, kun kävimme maaten. Havahduin kummaan piippaukseen. Otin korvatulpat päästä (en ole vuosikymmeniin nukkunut ilman niitä). Ääni vahvistui ja kurkkasin käytävään, ketään ei näkynyt. Revin ukkokultani hereille ja sanoin, että palohälytys, kuuletko. Vastoin kaikkia ohjeita tempaisin kännykät ja iPadin käsilaukkuuni, iskin arvokkaimmat pikkutavarat matkalaukkuun, tempaisin housut jalkaan, takin päälle ja sit menoksi portaita alas viidennestä kerroksesta. Meidän jälkeemme tuli muutama muukin. Kiersimme hotellin etupihalle, jossa jo olikin paloauto. Respassa kuulimme hälytyksen olleen aiheeton. Pikkuisen kyllä sieppasi, ei voi kieltää! Lähtiessämme kuulimme, että joku oli mennyt jollekin tasanteelle hissillä eikä päässyt sieltä pois ja keksi sitten painaa palohälytysnappia. Toivottavasti sai enemmän kuin 690 €:n pikavoiton moisesta törttöilystä. 

Loppupäivän vietimme kälyn ja hänen poikansa seurassa, kävimme Heurekassa, jossa oli Mars-aiheinen näyttely mukavine tekemisineen. Kotimatkalla jännitin pädiltä Kaisan vikaa yhteislähtökisaa ja voi, miten jännittävä siitä tulikaan. Ei meinannut millään jaksaa odottaa viimeistä pystyammuntaa, jossa Toralla petti hermot ja Kaisa porskutti cupin kokonaisvoittoon. Olipa se riemun hetki ja taas kyyneleet tulivat silmiin. Kiitos Kaisa upeasta kaudesta. Pitänee vahvasti harkita ensi vuoden Kontiolahen MM-kisoja jo ihan tunnelman takia. Telkkarista näkee kyllä paljon paremmin kuin paikan päältä. Kerran olen Lahdessa ollut maailmancupia katsomassa ja aika pihalla siellä oli, kun ei pysty seuraamaan kuin yhtä tai kahta ammuntaa yhtaikaa.



Tämä viikko on ollut aika haipakkaa. Kurssikokeet sain jo alkuviikolla valmiiksi, sit korjasimme ranskan yo-kokeet, istuin viimeset kaksi tuntia valvomassakin. Tiistaina kävimme pitkästä aikaa chiballissa. Edellinen tiistai meni vaille yhdeksään ruotsin yo-koetta korjatessa. Eilen olin opastamassa karjalanpiiraiden tekemistä koulumme venäläisille vieraille. Nyt on aika väsynyt olo. Korjasin ja arvioin moodlessa monet palautukset, tein ranskan kokeen, kävin pitämässä valmistelutunnin, sitten korjasin kuuntelunkokeen ja luin oppimispäiväkirjat ja arvioin monta kymmentä lisäpistetehtävää, luetunymmärtämisiä, kuunteluita, videoita ym. Mieheni halusi siivota talon ja loppuhötäkkään ehin minäkin mukaan.

Olen saanut valtavasti tukea kollegoilta, ystäviltä, opiskelijoiltamme ja luokkani huoltajilta, sukulaisilta ja teiltä blogini lukijat. Kiitos jokaiselle - ja paljon! Mielialani on ollut ihmeen hyvä koko viikon, toki välillä tulee huonojakin hetkiä ja kyynel silmään, sitä ei voi kieltää. Pääosin olen ollut hyvällä mielellä ja iloinen ja positiivinen. Leikkausaikaa odottelen, se olisi pitänyt tulla tänään, mutta luvattua soittoa ei kuulunut. Pätevän sijaisen sain onneksi hommattua, yksi huoli vähemmän. Yhä päällimmäinen ajatus on kiitollisuus siitä, että kasvain löytyi näin aikaisin. Napapiikki hirvittää, se reilun tunnin polttava, laajallelevinnyt kipu on todella inhaa. 

Musiikista saan ihan hirmuisesti voimaa ja mm. Olli Hermannia, Laura Voutilaista ja Kakea on tullut kuunneltua paljon ja huomenna on taas bileilta Lahdessa Mössöllä. Nyt taustalla tiluttelee ikisuosikkini Yngwie Malmsteen. Mieheni oli eilen huvikseen opetellut I'm so happy I could die -biisin ja soitti sen minulle, kun tulin kotiin. Nyt Brooken seuraan ja sit iltalenkille koirien kanssa.

Kiitokset ystävät ihanat <3

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Kontiolahdella oli mukavampi katsoa kisoja livenä mitä telkkarista, vaikka ei se tunnelma olekaan
samanlaista kuin Saksassa. Näin seuralaiseni kertoivat. Toivottavasti pääsen sinnekin.
t. Viola

Pauska kirjoitti...

Hei Viola!
Yksi unelmistani olisi joskus päästä Saksaan tai Italiaan katsomaan cupia, silloin kun joku suomalainen olisi potentiaalinen menestyjä. Telkkarista katottuna tunnelma siellä on upea ja ihmiset ovat tuntitolkulla paikan päällä. Pitää kyllä harkita Kontiolahtea vakavasti, hotellit on jo varmaan täyteen varattuja. Olisi kiva kuulla lisää, mitä seuralaisesi kertoivat. Jos palaat lukemaan kommenttini, niin mielelläni kuulisin lisää :).

maiju kirjoitti...

On tuo Olli vaan niin komeaa katsottavaa, että vanhan silmä lepää ;)

Pauska kirjoitti...

On se ja niin mukava ja aito ja ihana kuullaa ommaa murrettaan. Aina se muistaa kiittää, kun saa jatkaa kisassa ja on siitä kiitollinen. Vaatimatonkin. Tykkään!

Lady of The Mess kirjoitti...

Musiikista saa ihmeellisesti voimaa ja virtaa - monesti olen sanonutkin, että kun jossain keikalla oikein innostuu, niin ei tunnu säryt eikä kivut. Ja se huuma säilyy monta päivää.
Toivottavasti tulee se leikkausaika pian, niin pääset eroon siitä paholaisesta. Voimia sinulle♥

Life with Satu kirjoitti...

Musiikista saa kyllä ihmeen paljon voimaa ja energiaa!
Paljon jaksamista ja tsemppiä sinne! <3

Pauska kirjoitti...

Aivan totta, ihan kuin urheilusuorituksen jälkeen, sama tunne. Leikkaava lääkäri, joka on tuttuni, soitti eilenillalla ja selitti kaiken tarvittavan. Pääsiäisen jälkeen tulee aika, ehkä toukokuulle saattaa mennä. Kiitos toivotuksista <3

Pauska kirjoitti...

Totta, tänään Lauraa kuuntelemaan, taitaa olla jo kolmas keikka peräkkäisinä viikonloppuina. Ens la on sit vuorossa kreikkalais-roomalaista painia :D. Kiitos ystävä toivotuksista <3.