Papereissani lukee, että minulle tehtiin CT-tutkimus, olen myös kuullut nimen TT, siksi laitoin otsikkoon nuo kaikki nimet, viisaammat valaiskoot, mikä ero niissä on.
Pääsin etuaikaan sisälle. Metalliset korut ja metallia sisältävät rintaliivit ym. olisi pitänyt riisua, kengät saivat olla jalassa. Asetuin makuulle kouruun ja sain polvitaipeisiin tyynyn tueksi. Sitten yritettiin laittaa tippaa suoneen, kolmesti suoni puhkesi ja neljännellä kerralla toinen hoitaja onnistui. Kädet nostettiin pään yläpuolelle, loppuvaiheessa ne alkoivat jo vähän täristä. Kouru liikkui edestakaisin ja koneesta kuului ohjeet, milloin piti vetää hieman henkeä, pidättää hengitystä ja milloin sai hengittää. Pari kuvaa otettiin sinällään ja niiden jälkeen suoneen laitettiin varjoaine, joka tuntui hyvin lämpimänä hulahduksena. Oli vähän tunne, kuin olisi tullut pissit housuun. Pieni verinen metallin maku kävi pikaisesti suussa ja ehdin jo hetken miettiä, tuleeko huono olo vai ei. Keskityin kuitenkin mindfulnessmaisesti hokemaan itselleni "tässä ja nyt" ja hengitin syvään. Lämmin olo ei kestänyt kauaa. Varjoaine poistuu virtsan mukana itsestään. Painoin hetken aikaa haavan päällä ollutta lappua, ettei veri olisi lähtenyt tulemaan. Näin kävi viime kerralla verikokeessa, paitakin oli mennyt veriseksi, minkä huomasin vasta kotona.
Tutkimus kesti ehkä alle kymmenen minuuttia, alkuvalmisteluihin meni tällä kertaa enemmän aikaa. Tuloksena on kolmiulotteisia kuvia, joista munuaisen ja sen patin näkee hyvin. Kivuliain kohta oli pistokset, itse tutkimus ei tuntunut kuin lämpimältä ja sitä ei todellakaan kannata pelätä etukäteen. Ensi viikon lopulle asti saa sitten jännittää, että mikä siellä on. Onneksi on tuttu lääkäri antamassa arviotaan :).
Tämännäköinen on itse laite.
10 kommenttia:
Hyvä, että tutkivat, tsemppiä Sinulle!
Tsemppiä - sinuahan nyt vallan koetellaan. Mutta hyvä, että löytyi, voidaan sitten hoitaakin.
Aurinkoa<3
Kiitos :) Sitä tarvitaan, muutamat itkut on jo tullut itkettyä, mutta "tässä ja nyt" -filosofialla eteenpäin.
Kiitos, totta, jos se on syöpä, niin löydettiin todella ajoissa ja osapoistokin on vielä mahdollinen, sanoi lääkäri.
Ct ja tt on sama tutkimus, jälkimmäinen vaan suomennos. Molempia käytetään kun puhutaan ns viipalekuvauksesta. MRI on sitten eri tutkimus eli magneetti ja on joissain tarkempi. Tsemppiä ja voimia sinulle! T. Susanna K
Tuttu laite. :( Toivottavasti on vain hyvänlaatuinen kasvain.
Sitä toivon, onneksi suurin osa näistä kuulemma on.
Kiitos Susanna selvennyksestä, päivä kerrallaan :)
Isoja asioita sinulla nyt monta yhdellä rytinällä. Voimia toivottelen.
Kiitos ystävä <3, ihanalta tuntuu tämä ihmisten myötätunto ja tsemppaus, sillä on oikeasti merkitystä. Jaksaa arjessa paremmin :)
Lähetä kommentti