torstai 14. elokuuta 2014

Toteutan unelmani AUUUUUUU!

Kaiholla katselin noin vuosi sitten, kun Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin fanit valloittivat Slovenian Koperin kaupungin ja tunnelma oli mahtava. Monta kertaa mietin, että kunpa olisin saanut olla osa tätä urheilujuhlaa ja nauttia hienoista suorituksesta ja hurlumhei-hengestä, joka joukkeenkin valtasi.

Nyt unelmastani - kerätä elämyksiä ja saada kokea suuria tunteita - tulee totta: Lahti uhkaa lomauttaa henkilöstönsä ja kaikkien suositellaan ottavan talkoovapaata, niinpä meikeläinen talkoilee kaupungin talouden hyväksi muutaman päivän syyskuussa. Kun eilen löysin netistä myynnissä olevan lippupaketin ja sain varattua sen itselleni, aloin katsella lentoja.  Aamulla varasin lennot Bilbaoon ja äsken sain varattua hotellihuoneenkin. Veljeni on jo aiemmin ostanut liput ja lennot ja vuokrannut auton, nyt pääsen ihanassa seurassa koripallotapahtumaan hurraamaan, kun Susijengi kohtaa USAn, Ukrainan, Dominikaanisen tasavallan ja Turkin. Viimeisen pelin katselen videotykiltä ihan kotisohvalla.


Sen viime kevät minulle opetti, että jos jostain unelmoit, niin älä turhaan odota, vaan toteuta unelmasi. Seuraavana vuonna se voi olla mahdotonta. Mikä on Sinun unelmasi?



SUSIJENGI AUUUUUUUUUU!  TÄÄLTÄ TULLAAN!

4 kommenttia:

Lady of The Mess kirjoitti...

Voi miten hienoa! Sinulle tulee kyllä upea matka! Ja kyllä - unelmat pitää yrittää toteuttaa heti eikä ensi vuonna - minäkin olen sen oppinut.
Hyvää loppuviikkoa sinulle ♥

Pauska kirjoitti...

Totta, se voi sitten olla liian myöhäistä. Olen kyllä innoissani tuuletellut koko päivän, mahdottomalta tuntuneesta haaveesta tuli totta.
Parempaa päivänjatkoa Sinulle, aamusi ei mennyt ihan putkeen, kuten blogistasi luin ;)

Ute Lias kirjoitti...

No oho!!!! Mahtavaa. Jotain iloa kaupungin talousahdingostakin. Varmaan käyt sitten Bilbaon Guggenheim-museossakin, kun ei Hesaan saatu omaa...

Pauska kirjoitti...

Juu ilman muuta ja taidemuseossa ja sit yks päivä kierrellään lähiympäristössä. Siellä ois muuten sen Hesan tyyppinen talo, mut jos vinkit on espanjaksi, niin saattaa olla turha keikka :). Oon kyllä ihan täpinöissäni jo :). Pitkään pohdin ja tää talkoovapaa (todennäköinen tuleva lomautus ja viikonlopun palkan menetys) ratkaisi pelin, sen jälkeen kun löysin myytävänä olleen venue passin :). Otetaan irti se, mikä lähtee, niin jospa välttyisin lomautukselta, kun omalta osaltani edesautan tilannetta.