tiistai 6. tammikuuta 2015

Somessa kiertävä kiva 50 kirjan lukuhaaste (vai 49 kirjan?)

Bongasin tämän kirkkonummelaisen kaverini Facebook-sivulta. Hän oli tykännyt Kirkkonummen kirjaston kuvasta, jonka liitän tähän alle. Olin lapsena ja nuorena todella kova lukemaan kirjoja. Asuimme ihan lähikirjaston vieressä ja siellä tuli käytyä monta kertaa viikossa kuuntelemassa levyjä, lukemassa lehtiä ja lainaamassa kirjoja. Kirjastonhoitajat tulivat tutuiksi, Kalliolan Marjatta tykästyi minuun ja siskooni niin paljon, että antoi yhtenä jouluna meille 50 markkaa, jolla ostimme vanhempiemme vastustuksesta huolimatta Lundbyn nukkekodin. Saimme etsiä kirjojen taakse tulevia lainauskortteja kortistosta, mikä oli minusta tosi mukavaa hommaa. Luin monta kirjaa viikossa, mutta opiskeluaikana lukeminen jäi vähemmälle. Opintoihini kuului appron, cumun ja laudaturin kirjallisuustentit, joihin luimme lukuisia kirjoja ja analysoimme niitä. Lavissa luimme lastenkirjoja, siksi otin sen kurssin valinnaisena, vaikken muuten niin kauheasti niistä analysoinneista mitään tajunnutkaan.

Tämän haasteen nähtyäni ajattelin, että voisin yrittää ottaa sen vastaan ja samalla vierottaa itseäni aivan liiallisesta netissäroikkumisesta. Katsotaan, miten minun käy :). Tarkoituksena on lukea vuoden aikana 52 kirjaa, mukana on yksi trilogia. Aika monta sopivaa lukematonta kirjaa löytyy kotikirjahyllystämme kuten kirja, jossa on taikuutta, jonka omistan, mutten ole saanut luetuksi, naisen kirjoittama ja jonka aloitin, mutten saanut luetuksi. Sellainen olisi Sofi Oksasen Kun Kyyhkyset katosivat. Oksasen tyyli ei pure meikeläiseen jostain syystä. Puhdistus oli ahdistava ja kaksi muuta hänen teostaan ovat odottaneet jo pitkään inspiraatiotani, jota ei tunnu millään tulevan :). Pahin lienee tuo kirja, joka piti lukea koulussa, mutta jota en saanut luettua. Äkkipäätään sellaista ei kyllä edes tule mieleeni, koska olin tunnollinen oppilas ja tein aina kaikki kouluunliittyvät läksyt. Pidän Iisalmea kotipaikkakuntanani ja Kellbergin Koljonvirran sissit olisi kiva lukea, jos sen vielä jostain löytäisi. Se oli samassa WSOY:n nuortenkirjasarjassa kuin isäni kirjoittama kirja. Kuulun kirjakerhoon, josta tilaan monet lahjat etenkin isälleni, joka on jo eläkkeellä ja entinen äidinkielen opettaja, pääaineenaan kirjallisuus. Jos Sinulla on joku suosikkikirja, niin vinkkaapa siitä ihmessä kommentteihin, kiitos :). Haluatko Sinäkin yrittää ja ottaa haasteen vastaan? :) Aloitan miehelleni joululahjaksi ostamastabi Yngwie Malmsteenin kirjasta Vilja av stål, jonka hän luki kolmessa päivässä lukioruotsillaan utan några större problem :). Neljä sanaa hän taisi minulta kysyä, joista yksi oli minulle tuntematon. Se olkoon tuo tositapahtumiin perustuva kirja. Ja ei kun lukemaan :)



Hmmm. kaksinkertainen laskutoimitus sai tulokseksi 49 kirjaa, mikähän meni pieleen? Muissakin löytämissäni kuvissa kirjoja tulee 49.....,,

8 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

http://jouluni.blogspot.fi/2015/01/lukeminen-kannattaa-ainalahdetko-mukaan.html
Siellä ne kaikki 50 olisi. Ainakin Helmetin listauksen mukaan

Ulla kirjoitti...

Min första kommentar försvann? Jag försöker vara med, men tror inta att jag kommer att hinna med alla 50 .

Life with Satu kirjoitti...

Oma tavoitteeni on lukea enemmän. Kaksi kirjaa kuussa on oma toivetahtini. Enemmän on aina parempi, mutta kirja viikossa tahtiin en uskalla lupautua, mutta jos kirja kahteen viikkoon :)

Pauska kirjoitti...

Hyvä Satu! Tiedänkin, että luet paljon jo muutenkin. Yngwie on puolivälissä ja mielenkiintoinen kirja se on :).

Pauska kirjoitti...

Heja! Pitää tsekata, mikä minulta puuttuu.

Pauska kirjoitti...

Detsamma mände med min kommentar i din blogg. Det blir svårt för mig också, men på sommaren har jag nog massor av tid :). Jag kommer att försöka ändå!

Ute Lias kirjoitti...

Kyllä tähän voisi jollain tavalla osallistua. Voisi vaikka vähän vilunkia käyttää ja yhdistellä useampia kategorioita samalle lukukerralle.

Pauska kirjoitti...

Niin voisi, kukapa sen kieltääkään ;). Täällä on muutama kirja oottamassa :)