Eilen päätin tehdä tänään aamupäivällä reippaan pyöräilylenkin. Aurinkoista aamua ja hienoja hankiaiskelejä oli luvassa. Pukeutuminen on aina vähän arpapeliä, toppahaalarissa tulee liian kuuma eikä minulla taida olla tällä hetkellä toppahousuja. Siispä alimmaiseksi pyöräilyshortsit, joiden toppaukset pehmentävät takapuolta mukavasti, sitten seuraavaksi Craftin vanha lämpökerrasto ja päällimmäiseksi tuulihousut. Villahousut olisivat ehkä vielä saaneet olla jalassa. Tällä kerralla aloitin pukeutumisen Polarin sykevyöstä ja Loopin bluetooth-laitteesta, ettei liikunta menisi "hukkaan". Halusin kaiken aktiivisuuden talteen :). Sitten alusasu, tekninen t-paita, Craftin kerraston yläosa, fleecepusero, fleeceliivi ja tuulitakki. Päähän fleecekauluri, kaulahuivi, korvaläpät, puuvillainen pipo ja pyöräilykypärä. Käsiin laitoin nahkarukkaset, joiden sisäosa oli teddyä. Hiki tuli, reisiä ja käsivarsia hieman välillä paleli, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Jalkaan laitoin villaiset urheilusukat ja korkeavartiset talvilenkkarini. Toista pikkuvarvasta paleli vähän, muuten oli ihan hyvä. Parinsadan metrin päästä kotoamme linnuntietä alkaa maakuntaulkoilureitti, joka menee Karistoon ja sille suuntasimme. Ura oli jo paikoin sulanut ja paikoin aivan jäässä. Ekan kinkaman talutin pyörää alas, sillä rinne oli aivan jäinen. Pyörässäni on 2x10 vaihdetta ja käytin niistä pienimpiä. Metsässä kuului lintujen laulua, pyörän renkaat pitävät melkoista ääntä, en oikein tahtonut kuulla mieheni ääntä hänen perässä polkiessani. Välillä oli melkoista ryttyytystä ja takapuoli joutui vähän koville. Pellon reuna oli jo melkein sulanut, mutta hankiaisen tai kantohangen tai hankikannon, kuten jossain päin maatamme sanotaan, ansiosta pystyimme ajamaan pellolla. Se oli aika metka tunne. Ratina vain pyörästä kuului ja aurinkon valo ja lämpö hellivät kasvoja. Mieli rauhoittui metsän siimeksessä. Aivan parasta stressinpoistoa!
Ylämäkeen ajaessa sai laittaa kaikista pienimmän vaihteen päälle ja ottaa käsillä tiukemman otteen ja käyttää niitä apuna. Puuskutus alkoi kuulua ja keskittyminen hengitykseen ja etenkin ilman ulospuhaltamiseen on tärkeää. Se helpotti huomattavasti kiipeämistä. Muistan hyvin, kun lapsena ratsastin mummolan Arto-ruunalla. Tuuli tuntui kasvoilla laukatessa pitkin kärrytietä, luonto oli lähellä. Vähän samantyylinen tunne tuli nytkin. Hevosen tilalla vain oli polkupyörä. Poljimme aina Karisman huoltoasemalle asti ja kävimme vessassa. Mieheni joi kahvit ja minä ostin lasin vettä, banaanin ja mehun.
Fatboy kulkee mainiosti myös asfaltilla ja soralla. Molempia tuli kokeiltua, ensimmäisen kerran vaihdoin etuvaihteen isommalle. Melkein joka kerralla saa ajatella, että isommasta navikasta vaihtuu pienempi vaihde ja päinvastoin. Automatisoituminen on vielä hyvin kaukana, no ehkä joku päivä.
Meillä meni 1.45 tuntia ja sotkimme menemään viitisentoista kilometriä. Kotiin päästyä laitoin saunan lämpiämään ja vein koirat metsälenkille. Mieheni jatkoi vielä lenkkiään. Sitten purin Loopin ja katso ja hämmästy:
Huikeat prosentit, aiemmin maksimi on ollut vähän alle kolmesataa.
Jostain syystä sykemittari näyttää aina muutaman sekunnin 206 sykettä, kun vyön laittaa päälle. En vilkaissut sykettäni ylämäkien jälkeen, tasaisella mittari näytti 130-140 luokkaa. Kulutettu kalorimäärä on hieno ja olen siitä ylpeä, eipä aiemmin ole tuollaista lukemaa ollut. Kirjoitan tätä illalla ja nyt kyllä päivän lenkki tuntuu kropassa vähän joka puolella, myös oikeassa polvessa hieman. Lenkin aikana ei tuntunut mitään kipuja. Venyttelin tuossa jokin aika sitten ja hieroskelin Relaimella. Taidan vielä kaivaa jumppamaton ja venytellä lisää Tähdet tähdet -ohjelmaa seuratessa. Hienoja esityksiä tähän asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti