sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Energiapläjäyksiä Jonnen ja Aven seurassa

Jonne Aaron bändeineen esiintyi Möysän Essolla ja pieni tila ja yleisön läheisyys saivat aikaan sen, että tunnelma nousi kattoon jo heti ensi metreillä. Jonne pyysi nostamaan käsiä ylös ja hakkaamaan niitä yhteen melkein joka kappaleessa - ja meikeläinenhän teki työtä käskettyä. Upea bändi, hyvä ja karismaattinen laulaja, bonuksena Jimmy Westerlund, jota pääsin kiittämään henkilökohtaisesti på svenska förstås, kun soittajat poistuivat lavalta. Jimmy tunnisti, mikä tietty oli mukavaa. Loppuunmyyty sali ja lämmin tunnelma, hieno elämys kerrassaan. Ainoat miinukset siitä, ettei baarissa ollutkaan mitään ruokaa tarjolla, tästä,olisi voinut ilmoittaa jossain, sillä emme olleet ainoat, joiden tarkoitus oli syödä ennen keikkaa. No sain onneksi ronguttua ruisleivän, kun sanoin olevani diabeetikko ja ajatelleeni syödä ennen soitantaa. Pari ikävää ihmistä sattui viereen, jotka alussa pilasivat fiilistä, samoin vessajonossa oli ilkeilyä :-(. Pitää seurata, missä Jonne esiintyy, tämä ei jäänyt hänen viimeiseksi keikakseen.

Lippujen hinta ei päätä huimannut

 Liimataisen poika vauhissa

 Desibeliennätyksen teossa. Jonnen instassa livevideota nähtävillä


Seuraavana päivänä Sunrise Avenuen World Tourin avaus, aivan huikeaa! En enää ihmettele bändin suosiota Keski-Euroopassa yhtään. Mahtava lavashow, kattovalot, videot, isot screenit, hyvät biisit ja hieno tunnelma. Liput eivät olleet kalliit tännekään, musiikki alkoi sovittuun aikaan ja yhtye soitti parisen tuntia. Hollywood Hills, Welcome to my life, I don't dance ja tietenkin Fairytale gone bad kuultiin. Ainoa miinus takana kikattavista teinitytöistä, jotka lauloivat kovaa ja nuotin vierestä mukana. Onnea Samulle ja bändille loppukiertueelle, julmetun hyvä keikka oli ja hiki tuli :).




Paikaltani näki lavan taakse ja nopeasti kitaranvaihdot ym. tapahtuivat, takahuone oli pelkkä verhon takana ollut tila (ellei sitä sitten ollut vielä jossain erikseen). Siellä bändi seisoi vähän ennen keikan alkamista.


Taitavaa ja mukaansatempaavaa soitantoa, en tuntenut kuin soitetuimmat kappaleet, mutta eipä parin tunnin aikana ehtint kyllästyä kertaakaan. Hieno elämys!







6 kommenttia:

Life with Satu kirjoitti...

Kuulostavat kivoilta keikoilta kumpikin.
Aurunkoista sunnuntaita!

Lady of The Mess kirjoitti...

Ovat varmaan olleet elämyksiä molemmat keikat!
Jonnen keikalle on pakko päästä jossain vaiheessa - minä olen ihan höperönä siihen;)
Aurinkoista helluntaita!

Pauska kirjoitti...

Kiitos, oli upeat esiintymiset, voin suositella :).

Pauska kirjoitti...

Jonne tuntuu kiertävän aika aktiivisesti, joten varmaan tulee ennen pitkää Varsinais-Suomenkin suunnalle :).

Lady of The Mess kirjoitti...

Hei, blogistani löytyy sinulle Ystäväkirja -haaste;)

Pauska kirjoitti...

Kiitos paljon haasteesta, ne on kivoja :) Vastasin siihen äsken.