tiistai 7. maaliskuuta 2017

Tallinkin Megastar

Megastar saapuu satamaan

Käväisimme pokemonjahtireissulla hiihtolomalla kisojen ainoana välipäivänä Tallinnassa. Kyselin etukäteen, milloin uusi terminaali avataan ja olimmekin  siellä ensimmäisten asiakkaiden joukossa. Kaikki näytti hienolta ja uuden puun ja materiaalin tuoksun aisti selvästi. Henkilökunnallekin kaikki oli vielä uutta ja esimerkiksi oven avaamista pohdittiin isommallakin porukalla. Onneksi ovi laivaan sitten avautui. Maihinnousukortit sai näppärästi automaatista ja liukuportailla pääsi ylös isoon aulaan, jossa oli muutamia penkkejä. Kävelymatka laivaan oli todellakin vain se 60 metriä, joten erittäin näppärä laivaannousu kyllä oli.


Suunnistimme suoraan aamupalabuffettiin kannelle yhdeksän, jossa oli hienot merinäkymät. Aamupalaa sai buffetissa jo klo 10 ja olimmekin melkein ehtineet syödä, kun laiva lähti. Kylläpäs sitä  oli monenmoista herkkua tarjolla. Nyt oli arkipäivä eikä niin paljon matkustajia, joten homma toimi suurin piirtein. Joku oli varannut useamman pöydän ,eikä koskaan ilmestynyt paikalle, joten osa ihmisistä joutui hieman etsimään vapaata pöytää. Jatkoa ajatellen olisi suotavaa, että ottimia olisi kummallakin puolella linjastoa. Nyt ihmiset kulkivat kahta puolta tiskiä ja pallottelivat ottimia, mikä hidasti ruoan saamista. Leivät olivat vähän erikoisessa kohdassa, joten ei oikein tiennyt, miten niitä olisi jonottanut. Tarjolla oli puuroa, jugurttia, marjoja, jäisiä hedelmiä, monenlaista leikkelettä ja juustoa ja lämpimällä puolella jopa papuja ja taisi olla sieniäkin. Lihapullia otin muutaman ja karjalanpiirakankin. Tankkasimme sen verran hyvin, että pärjäsimme aamupalalla monta tuntia.


Poffertjes [pufetshes]
En ole missään Suomessa nähnyt aiemmin hollantilaisia poffertjes-lettuja, mutta täälläpä niitä olikin aika pullakkoina versioina. Ostin aikoinani Hollannista pannun ja taikinapullon, mutta en ole vuosiin tehnyt näitä pikku lettuja, nyt maistelin pari hillon kera. Hollannissa lettu syödään voin ja tomusokerin kera. Hyvälle lettuset maistuivat. Mieheni söi tavanomaisen muna-aamiaisensa, viisi kananmunan valkuaista ja vielä munakasta siihen lisäksi :).

Ostin matkan itse alennusmyynnistä ja TallinkSiljan joulualennus oli voimassa vielä tällä matkalla, joten yhdelle hengelle hinnaksi tuli vain 30 euroa + ruokailut arkipäivänä, viikonloppuna hinta on luonnollisesti suurempi. Ei tullut  kovin kalliiksi lomamatkaksi :):



Suurin osa matkustajista istui kannella, jossa oli mukavasti latauspistokkeita. Jätimme takit kaksi euroa maksaneeseen tavaransäilytystilaan ja kaduin puolen tunnin jälkeen,etten ottanut lämmintä huiviani harteille, sillä laivassa oli aika kylmä. Iso matkalaukku ei mahdu mitenkään säilytystilaan, joten jos laivalla menee Tallinnaan yöksi, niin laukkua pitää pitää mukana, jos ei ole autolla liikenteessä. Itse asiassa säilytystila oli niin kapea, että en uskalla luvata, että pienikään laukku siihen mahtuisi.

Megastar oli sisustettu aivan eri tavalla kuin monet edeltäjänsä. Puutarha on lämpimään aikaan varmasti suosittu paikka. Siellä oli viherkasveja, tuoleja ja penkkejä. Talviaikaan siellä oli kyllä infrapunalämmittimiä, mutta emme niistä huolimatta jääneet viileään, vaan suunnistimme sisätiloihin.

Laiva on oikeastaan iso ruokailu- ja ostoskeskus. Myymälä on kahdessa tasossa ja siellä on jos jonkinmoista tavaraa, korua, hajuvettä ja kosmetiikkaa, vaatetta, alkoholia ja karkkia tarjolla. Ensimmäistä kertaa näin osaston myös lemmikeille ja tavaraa olikin ihan mukavasti tarjolla. Tällä kerralla ei ollut ostointoa, eikä oikein minkään tarvettakaan.

Nuorisolle oli pieni pelihuone, jossa oli ilmakiekkopeli ja pari  maksullista moottoriajoneuvopeliä. Lapsille oli oma leikkihuone.Viihde laivalla oli melkein minimissä, ilmeisesti on ajateltu niin, että laivalla syödään ja ostetaan. Paluumatkalla löysimme esiintyvän amerikkalaisduon, joka esitti tunnettuja lauluja. Heidän takanaan pyöri aika kiva videoesitys. PAFin peliautomaatteihin ihmiset laittoivat rahojaan mennen tullen ja yhdestä kansituolien lähellä olleesta lähti sen verran ärsyttävä ääni, että hermot meinasi mennä. Istuskelimme menomatkalla vajaat kolme varttia pelejä pelaten ja kännykkää ladaten, toki vara-akkukin oli minulla ladattuna mukana. Mukava lisä, että voi ladata kännykkänsä ja matkalipussa oli jokaiselle oma wifi-koodi. Merellä oli alkumatkalla jonkin verran pokemoneja, mutta sitten gps petti eikä pelaamisesta enää tullut mitään. Olin suunnitellut käyttäväni merellä insencen, koska kaikki sitä ovat hehkuttaneet, mutta pelin epävakaan toiminnan myötä päätin säästää sen tuonnemmaksi. Edellisellä laivamatkalla Tukholmaan en saanut peliä toimimaan laivalla ollenkaan, en tiedä, mikä hommassa mättää, sillä monet saavat laivalla todella erikoisia poksuja.

Lemmikkimyyntiä, olutkärryjä ja PAFin pelejä

Olen matkannu Starilla lahden yli muutama vuosi sitten ja Megastar oli paljon juhlavampi, olisin toivonut enemmän viihdettä, plussaa on se, että matka taittuu kahdessa tunnissa ja aikataulu piti hyvin kumpaankin suuntaan. Laiva lähti molemmilla kerroilla jopa hieman etuajassa. Henkilökunta olisi ehkä voinut olla hieman hymyilevämpää, itse käytin aina aitäh ja palun -sanoja, jotka opin kansalaisopiston viron kielen kurssilla vuosikymmen sitten. Minusta maassa kuuluu kiittää maan omalla kielellä, sen verran jokainen voi opetella, että osaa olla kohtelias.

Tulomatkalla kävimme syömässä buffetissa, jossa ei ollut kovin paljon muita. Olin hieman pettynyt 27 euron hintaiseen tarjontaan. Kana oli pieni etukoipi, liharuoka oli läskisen näköistä possua ja päivän kala turskaa, joten lämpimät ruoat jäivät aika vähälle. Jälkuruokatarjonta oli paljon vaatimattomampi Vikingin ja Serenadeen verrattuna, marjoja, jäätelöä ja muutama erilainen kakku, marmeladeja, marenkeja. Ihan paras oli mansikalle ja banaanille maistunut smoothie, joita santsasin. Tällä kokemuksella en menisi toista kertaa buffetpöytään, vaan söisin joko Tallinnassa tai sitten laivan muussa ravintolassa. Kieltämättä olin pettynyt, sillä buffetruokailu on aina ollut minulle yksi matkan kohokohtia. Syönnin jälkeen istuimme kuuntelemassa elävää musiikkia, harmi ettei laivalla ollut tanssilattiaa, sillä pieni discoilu tai pyörähtely olisi ollut kivaa matkan päätteeksi.

Auton jätimme satamaan ja päivän parkkimaksu oli 19 euroa. Autoin yhtä italialaista ja yhtä virolaista ostamaan lipun, toisella ei oma pankkikortti käynyt, onneksi hänellä oli toinen kortti, jonka automaatti huoli. Pieni piipahdus keskiaikaisessa Tallinnassa oli ihan mukava ja kiitokset Mariaanalle Miilan hoidosta :)

Lopuksi pieni kuvakavalkadi.

Duo lavalla, taustalla pyöri kiva video

Pakollinen hobune-kuva

Pallolamppu


Pelihuoneen ajopelit

Kiekkopeli nuorille

Urheilun ystävä pystyi seuraamaan ainakin jääkiekkoa

Aamuyhdeksältä terminaalissa oli tyhjää

Uusi terminaali on avattu
Matkan poksuanti oli ihan hyvä, sillä sain villinä pari Skarmorya, joka oli minulle uusi monni ja niiden lisäksi uusina pari Houndouria,  Sudowoodo ja toinen Hitmonchan, myöskin villinä. Ekan taisin saada munasta. Alkuperäisestä dexistä puuttuu enää Tangela, Dragonite ja Kabutobs, joka on neljää karkkia vaille käveltynä. Tallinnassa kävelimme varmaan kahdeksan kilometriä etupäässä vanhaakaupunkia ristiin rastiin, isolla torilla oli paljon monneja. Yhden uuden sain noiden edellämainittujen lisäksi evolvoitua ja taso nousi 29.ään eli ei ollut hukkareissu. Dragonite ei vieläkään osunut kohdalle, se onkin seuraava buddyni Kabuton jälkeen. Tamperelainen poika kertoi, että niitä saa lurella Pikku Kakkosen puistosta Tampereelta. Olen keväällä menossa katsomaan Näytelmä, joka menee pielee -esityksen ja silloin tähtäin on Pikku Kakkosen puistossa. Parille paikalliselle lapselle neuvoin, mistä sain Skarmoryn. Pokettajia oli jonkin verran liikkeellä, etupäässä suomalaisia.


Megastaria voi suositella hyvänä vaihtoehtona. Olin siis itse maksamalla matkalla ihan turistiluokassa kansipaikalla Club One -asiakkaana, minulla ei ollut pääsyä businesstiloihin, -loungeen eikä laivan ohjaustiloihin :).










2 kommenttia:

Lady of The Mess kirjoitti...

Minä olin mukana Megastarin neitsytristeilyllä ja ihastuin kyllä tähän alukseen. Se, että laivassa on tilaa ja istumapaikkoja tarpeeksi, on iso plussa. Mekin söimme tulomatkalla buffassa ja silloin se oli runsas - ei toki esim. Ruotsin laivojen buffan veroinen. Ehkä tuohon neitsytristeilyyn myös oli satsattu normaalia enemmän. Mutta sen verran kiva matka oli, että päätin seuraavan Tallinnan matkan tällä paatilla tehdä; edellisellä käynnillä menomatka Starilla oli vielä ihan siedettävä mutta tulomatka oli kamala - vessat oksenneltu ja jonoja ja kännisiä ihmisiä joka puolella. Kivaa viikonloppua sinulle ja miehellesi!

Pauska kirjoitti...

Istumapaikkojen määrä on kyllä iso plussa. Buffetti ei ole hintansa arvoinen, ensi kerralla syön jossakin muussa ravintolassa tai sitten Tallinnassa.
Anteeksi kommenttini myöhäisyys. Jostakin syystä en voi kommentoida mitään blogia läppärilläni, olen mielestäni googleen kirjautunut, mutta kommentti ei jää minkään blogin komentteihin enkä ymmärrä miksi. Siksi tämä kommentti on kirjoitettu iPadilla.
Mukavaa viikonloppua teillekin ja intoa kuntosalille :)