Käväisimme vapunaikaan Berliinissä

Brandenburgin portilla

Saksa on maa, jota olen henkilökohtaisista syistä yrittänyt vältellä koko ikäni. Saksanopekollegat älkää loukkaantuko, tämä vastenmielisyys maata kohtaan on ollut minussa jo ihan pienestä pitäen., enkä voi sille mitään. Oli superhieno hetki ja suoranainen riemun päivä, kun Saksa toissapäivänä putosi jalkapallon MM-kisojen ensimmäisellä kierroksella, niin paljon lapsuustraumoja sen maailmanmestaruuksiin liittyy :). Aikani mietittyäni päädyin kuitenkin siihen, että olisihan se ihan sivistävää käväistä maan pääkaupungissa ja kun sopiva lentotarjous sattui kohdalle ja molemmilla oli vapun tienoilla neljän päivän loma, niin teimme Berliiniin pienen matkan.


Mukavaa oli lentojen lyhyys, alle pari tuntia, niin oltiin jo perillä. Lentokentällä seurasimme bussikylttejä. Olin etukäteen ottanut selvää, millä bussilla pääsisimme parhaiten hotellille, mutta koska emme nähneet missään kyseisen bussin kylttiä, niin lopulta hyppäsimme ensimmäiseen ohikulkevaan, mikä oli aika iso virhe. Luulin virheellisesti, että koska bussi menisi päärautatieasemalle, niin sieltäpä sitten pääsee kätevästi metrolla hotellille, koska metrolinjat menevät yleensä rautatieasemien kautta. No eipä mene Berliinissä. Etsimme asemalta kauan ja turhautumiseen asti metroa, ohikulkijatkaan eivät osanneet auttaa, kunnes viimein joku osasi neuvoa tien metrolle. No se metrolinja oli yksi kälyinen linja, jolla oli vaivaiset kolme pysäkkiä U viisikymmentäjotakin muistaakseni. Minusta metro on kätevin ja nopein tapa liikkua kaupungissa, mutta ei Berliinissä. Siellä on kahdenlaisia junia ässää ja uuta ja koko kartan haltuunottamiseen meni reilu päivä, vaikka pidän itseäni jo aika kokeneena matkustajana. Emme aluksi tajunneet Berliinin systeemiä, emme millään. Vika oli varmaan meidän. Alkuvaiheessa olin jo ihan turhautunutkin. Lähimetroasemallamme oli useampi taso ja sekin sotki alkuvaiheessa. Olin saanut ystävältäni Elinalta hyviä vinkkejä ja käytimme paljon busseja 100 ja 200, joilla pääsi tärkeimpiin nähtävyyksiin. Ostimme jo Suomesta matkakortit, jotka olisi pitänyt validoida, mutta koska ne olivat aaneloskokoa, niin emme tajunneet, miten olisimme saaneet tungettua ne koneeseen, joten näytimme niitä aina kuskille tarvittaessa eikä niitä juurikaan kyselty.

Hervottoman isot tyynyt

Olimme Hotelli Sachsenhofissa, joka sijaitsi lähellä Nolldorfenplazinmetroasemaa. Lähistöllä oli paljon ruokapaikkoja ja kävimme pari kertaa syömässä ravintola Winterfeldissä, jota voin suositella. Siellä oli hyvä ja maittava ruoka, joka oli vielä aika edullista, isot annokset ja hyvä palvelu.

Hotelli oli ihan perushotelli, pimennysverhot olivat heikot ja tyynyt aivan julmetun isot ja neliskanttiset, jollaisiin emme aiemmin olleet törmänneet. Monissa maissa on niitä putkityynyjä, mutta nämä olivat massiivisuudessaan aivan omaa luokkaansa eivätkä niin kovin hyvät niskalle, kun ei niitä saanut myllerrettyä oikein mitenkään sopivaan muotoon.

Ainoa kohde, johon jo etukäteen olin päättänyt mennä oli DDR-museo. Minua jotenkin jollain tasolla kiehtoo sosialisimi ja se, miten ihmiset siinä yhteiskunnassa oikein selviytyivät. Olen myös yrittänyt ymmärtää, miten joku saattaa alkaa vakoilla jopa omia perheenjäseniään ja ilmiantaa heitä aatteen vuoksi ja miten koko systeemi rakennettiin ja miten siinä valvonta-pelko-ahdistuskulttuurissa on pystynyt elämään. Olen katsonut Rakkautta Berliinin muurin varjossa, Tannbachin eka kauden ja olen nyt katsomassa Deutschland 83 -sarjaa Areenasta ja televisiosta, samoin kuin Tannbachin toista kautta. Nämä uudet saksalaissarjat valottavat hyvin tuota kulttuuria, jota en voi ymmärtää. Siksi halusin mennä tähän museoon, joka kertoi hyvin ja monipuolisesti tuosta ajasta. Itse asiassa minun olisi pitänyt myös mennä Stasi-museoon, koska siellä olisi saanut lisää näkökulmaa, mutta koska se sijaitsi sen verran kauempana, niin en enää viimeisenä päivänä sinne lähtenyt eikä mieheni ollut siitä kiinnostunut, niin senkin takia en kehannut lähteä sinne yksin tarpomaan. Museo siis esitteli tuon aikakauden asumista, työntekoa ja muutakin elämää, joka mieheni mukaan ei niin kauheasti eronnut 70-luvun Ruotsista, jossa hän lapsuutensa vietti. Samanlaisia tapetteja ja huonekaluja heilläkin kuulemma oli :D ja minullekin jäi sama vaikutelma. Kävijä saa kokemuksen, millaista elämä oli. Aulassa oli monia luukkuja, joista avautui tekstejä ja yhden luukun takaa sai soimaan kansallislaulun, joka kaikuikin lähes koko ajan. Näyttelytila on aika pieni ja museoon kannattaa mennä heti aamulla tai aamupäivällä, poistullessamme oli pitkä jono. Se oli mukavaa, etteivät kaikki esineet olleet vitriineissä, vaan ihan näkyvillä ja niitä sai koskea ja katsella. Siellä olisi voinut ajaa Trabantilla, mutta jonon takia emme ajaneet. Pieni elokuvateatteri oli yhdessä nurkassa ja katsoimme  osan siitä elokuvasta, joka esitettiin.Pääsymaksu oli halpa, netistä lipun sai 5:50 eurolla.

Ekassa kuvassa on muistaakseni Stasin työntekijän työpiste, Honecker seinällä ja salakuuntelulaitteet asemissa. En ole ihan varma, onko asia näin, korjatkaa, jos olen väärässä.

Muistaakseni Stasin työntekijän työpiste

Vaatekaapista sai sovittaa tuon aikakauden vaatteita virtuaalisesti

Nukkumatti on meille 70-80 -luvun lapsille tuttu 

Pioneerijärjestön paita ja huivi

Navikasta voi vaihtaa vedentulon suihkuun ja hanaan

Tyypillinen vankilaselli

Vankien päiväohjelma alkoi jo kello 4.30

Museossa vierähti tunteroinen ja sen jälkeen läksimme jonottamaan Pergamon-museoon, jonne jonotus kestikin reilun tunnin. Sinne otettiin tietty määrä ihmisiä tietyin väliajoin ja sisällä oli minusta väljää, joten enemmänkin olisivat voineet porukkaa sisään päästää. Valitsin tämän museon Tripadvisorin kommenttien perusteella, se on myös sellainen museo, johon en ole muualla törmännyt.

Sisälle on rakennettu valtavia portteja eri aikakausilta ja eri puolilta maailmaa. Upein niistä oli valtava sininen babylonialainen Ishtarin portti 500 eKr.

Toinen upea rakennelma

Museossa on myös islamilaista taidetta sekä entisen lähi-idän osasto. Vaikuttava paikka, jossa meillä meni vajaa tunti.

Iltapäivällä tapasin lukiokaverini Annan, joka oli myös perheineen Berliinissä. Heidän hotellinsa oli lähellä The One Grand  Shown esittämispaikkaa, joten näimme kahvilassa ennen esitystä. Ostimme liput esitykseen jo Suomessa ja ne maksoivat vähän alle 100 euroa kappale. Esitystä oli kehuttu kovasti internetissä ja se oli suorastaan "must-see". Puvut olivat itsensä Jean Paul Gaultier'n suunnittelmat ja ne olivat esityksen parasta antia, mutta jotkut niistä olivat ihan outoja, varmaan just sitä haute coutureä ;). Olemme nähneet useita esityksiä eri puolilla Eurooppaa ja tämä oli pettymys. Mukana oli akrobatiaa, mutta aika lailla toistuvia juttuja, päähenkilö kohelsi skottihameessa (!) pitkin lavaa ja juonta ei oikein ollut ollenkaan. Lauluesitykset olivat keskinkertaiset ja ei kyllä jäänyt minkäänlaista VAU-efektiä verrattuna esimerkiksi Cirque du Soleil'hin tai Leijonakuninkaaseen.

Kuvat ovat kännykkäräpsäisyjä, joten niiden laatu ei ole mikään kovin hyvä.

Tarkoitus oli mennä Alexanderplatzin lähellä olevaan tv-torniin, mutta sinne oli  ensin pitkä jono ja lipun ostanut pääsi reilun neljän tunnin  päästä sisälle, joten emme nähneet vaivanarvoiseksi sitä odotusta.


Tietenkin piti käydä katsomassa Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche  tai paremminkin ehkä sen sodassa tuhoutuneen kirkon jäännökset. Vaikuttava näky.

Juutalaisten muistomerkki

Pojat ajelulla

Pretzelmyyjä

Koska vappusää oli oikein mukava, reilut 20 astetta, niin kävimme tutustumassa East Side Galleryyn Mühlenstrasse-kadun varrelle on siis jätetty1,3 kilometrin pituinen muurinpätkä, johon 118 taiteilijaa 21 eri maasta on maalannut teoksen. Kuuluisin on venäläisen Dmitri Vrubelin Jumalani, auta minua selviämään tästä kuolettavasta rakkaudesta, joka perustuu valokuvaan Honeckerista ja Breznevistä DDR:n 30-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1979.

Sivukuva muurista

Useampi vuosi sitten näin dokumenttielokuvan kaneista, jotka elivät muurin välisellä viheralueella aivan rauhassa ja lisääntyivät isoksi populaatioksi. Tässä filmin traileri.

Muurin takana on viheralue Spree-joen rannassa

Tässä muutama kuva, jotka jäivät mieleeni.

Sitten kävimme kahvilla DDR-tyylisessä kahvilassa lähellä metroasemaa. Tarjottavissa oli panostettu suklaakuorrutuksiin.

Hotellille meno olikin sitten mutkikkaampaa. Istuttuamme jonkin aikaa metrossa olimme lähtöpisteessä :D. Kävi ilmi, että yksi pätkä metrolinjasta oli suljettu ja välillä piti mennä linja-autolla. No uusi yritys ja linja-autolla vaihto ja sitten pääsimmekin hotellille.


Ohjelmassa oli myös käynti Checkpoint Charliella ja siitä piipahdimme lähellä olevaan muurimuseoon, jota voin lämpimästi suositella.  Liput 14:50 euroa. Siellä oli näkemistä, mutta ilmeisesti siellä ei saanut valokuvata, koska minulla ei ole sieltä yhtään kuvaa. Näytteillä oli monia pakovälineitä kuten auto, jonka penkkeihin oli tehty tilaa, niin että ihminen mahtui sinne. Auto, joka oli niin matala, että sillä pystyi ajamaan puomin alitse, kuumailmapalloja, sukellusveneitä, tikapuut, joilla paettiin muurin yli, lentokoneita ja uskomattomia pakotarinoita tunneleita pitkin ym.

Viimeisenä päivänä kävimme soitinmuseossa, jossa oli kaikenlaisia soittimia, tässä muutama erikoisuus.

Mikälietorvi

Säkkipilli?

Ei aavistustakaan siitä, mikä tämä on nimeltään

Mitenköhän tätä soitetaan?

Koska meillä oli vielä aikaa ennen iltalentoa, niin pyörähdimme läheisessä Vakoilumuseossa, liput 12 euroa, jos tykkäsi museosta Facebookissa, sai alennuksen. Kävimme Tampereen Vakoilumuseossa jokunen vuosi sitten ja siellä oli osittain samoja esineitä. Täällä oli hieman ratkottavaa, esineitä näytillä, kertomuksia kuuluisista vakoojista ja heidän työskentelytavoistaan ym lähinnä kylmän sodan aikaan painottuvia juttuja, mutta paljon myös ihan historian alkuajoista lähtien. Maailmansodan aikaisia esineitä oli myös paljon, salaviestinratkomislaitteita ym. Pääsylipussa luki, että se on tuhottava käynnin jälkeen :).

Suomenkielinen teksti kiinnitti huomion

Itäsaksalainen auto, jolla pystyi ottamaan valokuvia infrapunakameralla ilmeisesti oven läpi

Vaarallinen sateenvarjo

Idässä vai lännessä?

 Sitten kävimme Vapianossa pastalla, haimme laukut hotellilta ja suuntasimme lentokentälle. Jokaisella portilla oli oma lähtötarkastuspiste sen jälkeen odotusaula ja pieni kauppa, jossa voi tehdä ostoksia.

Kaiken kaikkiaan Berliini oli positiivinen yllätys ja voisinpa kuvitella meneväni kaupunkiin toisenkin kerran :).