sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Koripallon EM-kisoissa Helsingissä

Susijengi tifo
Oli upea uutinen kuulla, että Suomi sai järjestettäväkseen yhden koripallon EM-kisojen alkulohkon ja että valitsimme Islannin lohkoomme. Heti, kun liput tulivat myyntiin, ostin kaksi Follow your team -lippupakettia. Olin katsomassa jokaisen pelin eri ystävän kanssa ja menin otteluihin yleensä junalla Sittemmin sain tietää, että Lahdesta järkätään peleihin bussikuljetuksia ja olen käyttänyt niitä jo muutaman kerran. Niillä pääsee näppärästi pelipaikalle ja mikä tärkeintä takaisin heti pelin jälkeen. Tunnelma oli taas kerrassaan upea.  Suomen pelit olivat (lähes) loppuunmyytyjä ja Lauri Markkanen oli aivan huikea.


Suomi haki vuonna 2014 Espanjan MM-kisojen villiä korttia 800 000 eurolla ja sai sen. Noin 10 000 fania suuntasi Bilbaoon, minä olin siellä veljeni kanssa, otin töistä talkoovapaata kisojen ajaksi. FIBA:ssakin tajuttiin, millaisesta ilmiöstä on kyse ja Suomi saikin EM-kisojen A-lohkon järjestettäväkseen. Voidaan sanoa, että villi kortti kannatti hurjasta hinnastaan huolimatta. Koripallofanitus nousi Suomessa aivan hurjasti, ihmiset lähtivät liikkeelle ulkomaita myöten. Liitto jäi yli puoli miljoonaa plussalle omista kisoistaan ja nyt tulevien MM-karsintojen Islanti-peli heinäkuun alussa on jo loppuunmyyty, onneksi älysin ostaa lipun ajoissa.


 Kisojen talousvaikutuksen Helsingille on laskettu olevan peräti 41,3 miljoonaa euroa, josta hotelli- ja ravintola-ala saivat suurimman potin. Kisakävijät antoivat tunnelman arvosanaksi 4,9/5 eikä mikään ihme, sillä niin mieletön tunnelma oli ainakin Suomen peleissä. Peräti 99.2 prosenttia kävijöistä suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen, joten Suomessa osataan tehdä asiat oikein. Kisat keräsivät yli 88 000 katsojaa ja otteluennätys tehtiin Kreikka-pelissä - 12 327 katsojaa.


Katsomot olivat  lähes täynnä


Kisat alkoivat upeasti, kun Suomi voitti  suursuosikki Ranskan jatkoajalla. Slovenian kanssa oli erittäin tiukka vääntö, joka päättyi kolmen pisteen tappioon, Sloveniahan voitti sitten koko kisat.

Junamatkalla
Suomi-Puola oli ihan uskomaton peli. Toisella neljänneksellä Suomi johti jo 14 pisteellä, sitten peli hyytyi ja Puola meni lopussa muistaakseni yhdeksän pisteen johtoon. Kun peliaikaa oli jäljellä alle minuutti, niin Suomi onnistui kuromaan eron umpeen, Lauri Markkasen upea pallonryöstö ja sitä ennen taktinen rajarikko veivät Suomen jatkoajalle aivan viime sekunneilla. Mieheni lähti autolle siinä vaiheessa, kun peliä oli puoli minuuttia pelaamatta. Sitten pelattiinkin kaksi jatkoaikaa ja lopussa Suomi voitti kolmella pisteellä. Yleisö kannusti ihan hurjasti seisaaltaan ja eli mukana jokaisen sekunnin. Kädet olivat ihan punaiset ja ääni käheänä, vieressä olevien tuntemattomien kanssa paiskottiin ylävitosia. Kyllä oli hieno peli!

Ennen otteluja ja niiden välissä ehti tapaamaan muidenkin maiden faneja. Islantilaisilla oli oikea superpäivä, sillä korispelin jälkeen heistä suurin osa suuntasi yksityisjunalla Tampereelle, jossa oli jalkapallo-ottelu Suomi-Islanti. Hienosti pelasi yhteistyö eri lajien välillä tai sitten oli loistava sattuma. Neuvoin usemammallekin fanille reitin Ratinaan ja kerroin käyneeni Islannissa jokunen vuosi sitten. Fanikohtaamiset ovat mukavia :).

Le coq gaulois :)

Isojen miesten seassa :D


Löysin netistä pari videota eli Fiban tekemän ja Yle Areenassa Ylen lähetyksen. Fiban Ottelun huippuhetket  ja Ylen ratkaisuhetket, vieläkin nuo klipit saavat muistot pintaan.

Tällä videolla kerrotaan Lauri Markkasen kisoista englanniksi.




Islanti-pelissä saimme kaikki osallistua HU-elämykseen. Se oli yksi mieleepainuvimmista elämyksistä kisojen aikana. Kuuluttaja kuulutti, että islantilaiset toivovat kaikkien osallistumista ja koko halli oli ihan hiljaa ja rumpumerkin jälkeen kajautti HU-huudon ilmoille. Ensimmäisellä kerralla meni kylmät väreet, toisella kerralla jotkut idootit suomalaiset sabotoivat omilla typerillä huudoillaan. Tämä video on kuvattu muistaakseni lauantain pelistä Puola-Islanti. Olimme veljeni kanssa koko päivän kisoissa ja kappas meidät napattiin takariviltä KISSCAMiin :D. No ei ihan ruvettu pussailemaan kuitenkaan. Varmuuden vuoksi tein lapun, jossa luki My little brother ->, siltä varalta, että kamera olisi osunut meihin toisen kerran.


Loput pelit Suomi voittikin ja pääsi jatkopeliin, jossa tuli selkeä 57-70 häviö Italialle. Suomi sijoittui kisoissa sijalle 11. Jos et vielä ole käynyt katsomassa Susijengin peliä, niin käy ihmeessä.  Voin taata, ettet kadu!  Ensimmäiset MM-karsintapelit Suomi joutui pelaamaan ilman tähtiää, mikä kyllä näkyi sekä tekemisessä että tuloksessa, sillä hävisimme Islannille ja Tsekille, onneksi pystyimme voittamaan Bulgarian kahdesti ja nyt sarjojen loputtua Lauri Markkanen, Petteri Koponen, Sasu Salin ja Murphyn veljekset ovat käytettävissä ja mukana joukkueessa.


Innolla odotan heinäkuun peliä, oletko Sinä koripallon ystävä?

Ei kommentteja: