Lähtöalue, takana huoltorakennus |
Huoltorakennus |
Wakeboard-lauta on lyhyempi, litteämpi ja keveämpi kuin lumilauta, mikä mahdollistaakin kaikenlaisien temppujen ja hyppyjen tekemisen.
Ukkohallan rata on auki ma-pe klo 12-19, la klo 11-19 ja su klo 11-16.Kolmen tunnin päivälippu maksaa aikuiselta 30 euroa. Hintaan sisältyy vesisukset,vesilauta ja polvilauta sekä kypärä ja pelastusliivi, jotka ovat pakollisia. Mieheni kävi serkkunsa kanssa kokeilemassa lajia ja tykkäsi siitä kovasti. Lähtö on ensikertalaisella aika haastava ja monet turskahtivatkin nenälleen ennen kuin pääsivät edes alkuun. Eräskin nainen yritti useamman tunnin ajan sitkeästi, mutta pääsi vain muutaman metrin ennen kuin kaatui. Kun pääsee varsinaiselle radalle, niin seuraava haaste on mutka, sillä köysi löystyy ja mutkan jälkeen tunne on sellainen, kuin lähtisi menemään satasta. Kurva täytyykin oppia ottamaan oikein eli kiertää, niin että köysi pysyy tiukkana koko ajan. Sitten kun kaatuu, niin joutuu uimaan rantaan. Alueella on vene, jolla kauaksi jääneet voidaan hakea, mutta silloin kun me olimme harrastamassa, niin eipä sitä venettä juurikaan käytetty.
Slopestylen maailmanmestari Enni Rukajärvi on myös käynyt pari kertaa kokeilemassa wakea ja hänen haastattelunsa on luettavissa Ukkohallan nettisivuilla.
Silta järven yli |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti