tiistai 14. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen Vierumäellä ja konserteissa

Pieni lomanpoikanen tekee aina hyvää, tämä pääsiäinen meni ja menee liikkuen, itseä hoitaen ja musiikin parissa. Kiirastorstaina kävimme Heinolassa Reckless Loven keikalla. Tukkijätkässä oli Trivial Pursuit ja otimme erän mieheni ja ystäväni kanssa. Kysymykset olivat minulle ihan outoja ja aika uusiakin. Kyllä taas tuli mieleen opiskeluajan Kortepohja Wild Nights ja lukuisat peli-illat ystävien kanssa. Bändillä oli oikein hyvä ja menevä setti, kaikki parhaat biisit kuultiin, Night On Firella aloittivat ja kansa oli heti menossa mukana ihan kunnolla.  Hypittiin ja pompittiin ja tanssittiin ja laulettiin ihan hiki päässä. Päivällä tviittasin Ollille ja pyysin, voisivatko he esittää voimabiisini, jota kuuntelin paljon syöpäaikana. Saimme kuulla "piäsiäiseen sopivasti Elläemellistä vetovoemoo" ja muutenkin Olli huastelj savvoo aena välillä, ai että se hiveli korviani mukavasti :). Takahuone oli lavalta katsottuna edessä, joten Olli kysyi lunkisti, että haluttiinko myö "lissee" ja myöhän haluttiin. Tuli kaksi encorea kuten tavallisestikin. Olin jo valmistautumassa kotiinlähtöön, kun Olli kysyi, kuka on sosiaalisessa mediassa ja twitterissä? Hän sai päivällä tviitin, jossa pyydettiin soittamaan voimakappale. Kukahan se twiitin laittoi? No tietty olin ihan äimänä ja huidoin kuin heinämies, muttei minua huomattu :-(. Sitten kajahti One more time, jota kuuntelin paljon toipumisaikana. Mielettömän hieno ja energinen esitys, aivan huippu :). Lopuksi Olli vielä totesi, että miks myö ei olla aiemmin tultu Heinolaan? Tullaan uuvestaan ja pian - no sehän soppii kuin nenä piähän :). Bändi pyysi varttitunnin verran aikaa ja sanoi tulevansa antamaan nimmareita, tätä ei ole tapahtunut aiemmilla keikoilla, joilla olen ollut.


No tottahan toki tällaisen jymypaukun jälkeen piti jäädä oottamaan ja kiittämään Ollia, kun moisen ihanan yllätyksen järjesti. Mieheni oli heti arvannut, että minuahan siinä tarkoitettiin. Hän kuunteli keikkaa vähän taaempana. Paljon oli väkeä jonossa ja kaikille riiitti aikaa. Pääsin kiittämään ja sanoin, että minun voimakappaleeni se oli. Kerroin myös olevani musaluokan ryhmänohjaaja ja että luokkani teki tuosta kappaleesta minulle oman äänityksen minua ilahduttaakseen. Sanoin myös olevani Iisalmesta. Jotta uskoisitte meikeläistä, niin tässä todiste, viimeisen kappaleen aikana tuli hirmuinen hiki, joten naama punottaa ihan kunnolla :D



"Hot" :D



Savolaissymppikset

Pääsiäisen vietimme Vierumäellä. Aloitin reippaasti issikkaminisafarilla neljän pikkulapsen kanssa :). Haaveeni on ollut tehdä islanninhevosvaellus Islannissa. Aika pian kävi ilmi, että se haave saa jäädä,tällä iällä ei enää uskalla ravata, töltätä saatikka laukata. Tasapaino oli ihan hakusassa ja reidet kipeytyivät aika lailla tuon reilun 20 minuutin kävelykiekan jälkeen. Minä sain Nord-nimisen ruunan, joka oli laumansa johtaja. Mukava oli kuitenkin vanhoja muistoja verestää ja ratsastus näytti olevan suosittua, sillä vaellukselle oli lähdössä puolentusinaa naista meidän jälkeemme.

Ratsastuksen jälkeen syöksähdimme viereiseen halliin venyttelyyn Active Hours -tunnille. Kaikille riitti venyttelyalustoja ja ohjaaja oli fiksusti korokkeella, jolloin kaikki näkivät hänet. Meitä oli pitkälti toistasataa enemmän tai vähemmän jäykkää ihmistä raajojaan vetreyttämässä. Aivan tarpeellinen ja mukava, rentouttava hetki. Sitten hetki lepoa ja syömään Scandicin puffettiin maittavaa ruokaa. Yhdeksän maissa suuntasimme Kouvolaan tanssahtelemaan toisen suosikkini Kake Randelinin tahdissa. Ikävä kyllä Kake aloitti vasta puolilta öin, joten Tilipäivä ei koittanut, koska hyydyimme puoli kahden maissa ja läksimme hotellille. Ravintolassa oli Black Jack -pöytä, jonka pitäjä oli todella näppärä nuori tyttö. Nopeasti hän latoi kortit pöytään sekä laski korttien summat. Eipä siinä sen vartin aikana kukaan voittanu juurikaan mitään, en minäkään onneani koittanut. Ruletti on jotenkin minulle selkeämpi peli ja laivalla sitä käyn aina jonkin kierroksen pelaamassa.

Välillä haukattiin vähän evästä

Lauantaina aamiaisen jälkeen suuntasimme läheiseen Areenaan lyömään pitkästä aikaa golfpalloja. Ihmeen hyvin osuin palloon ja lyönnit nousivat ilmaan mukavasti. Puttailu oli myös kivaa. Otimme kisan, kumpi osuu reiän ympärillä olevaan renkaaseen useammalla pallolla. Ihan tässä alkaa jo odottaa kesää ja Paltamon maisemia ja golfausta siellä. Sitten kävimme vähän polskimassa uimahallissa, joka oli aivan tupaten täynnä porukkaa. Sieltä lihaksia rentouttavaan hierontaan, joka tuli hyvin tarpeeseen. Niskat olivat niin kipeät, että piti ihan möläkehellä tuskasta muutamaan otteeseen. Varasinkin pari aikaa samalle hierojalle ja aion jatkaa noin kerran kuussa, sillä ei tästä paljon itekseen vetristy.


Sunnuntaina palasimme kotiin ja illalla - kiitos Marjan - matkasimme Sipooseen katsomaan Tähdet tähdet -ohjelmaa. Hieno elämys ja oli mukava nähdä, miten ohjelma toteutetaan käytännössä. Ollikin oli Nooransa kanssa yleisössä. Hevi on aina ollut minusta kivaa kuultavaa, tosin näistä kappaleista ei ollut kuin I surrender minulle aiemmin tuttu. Ihan heveintä heviä ei esitettykään.
Mukava oli olla yleisössä ja tulomatkalla pysähdyimme kahveille ystäväpariskunnan kanssa, jotka olivat mukanamme. Maanantai menikin sitten ihan huiliessa.





2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On sulla ollut vauhdikas pääsiäinen :) Akille terkkuja! t. Ritva ja Matti

Pauska kirjoitti...

Kiitos, niin oli :) Välillä pitää olla menoa ja meininkiä :). Terveiset välittyivät, samoin teille :)