sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Apulandiassa

Käväisimme Apulandiassa sen avaamispäivänä syyskuussa iltakahvilla. Paikalle oli liikenteenohjaus, ajoimme sinne Hennalan kautta. Pihalla oli teltta ja kahvinmyyntipiste, sisällä oli museo ja kahvila, jossa näimme sekä Sipen että Minna Kaupin. Sipe jutteli japanilaisfanien kanssa ja Minna oli kahvilla. Museossa oli paljon väkeä vielä illallakin. Apulanta ei ole minulle yhtyeenä tuttu, muutaman kappaleen olen kuullut joskus radiosta. Temosen elokuva Teit meistä kauniin oli upea ja pidin siitä kovasti. Se oli hieno ajankuvaus 90-luvun alkupuolelta tapahtumista, joita ei juurikaan ole aiemmin kuvailtu missään. Näyttelijät tekivät hienoja roolisuorituksia ja kaikki apulantalaiset vilahtavat kuvissa ja paremmat puoliskot Minna, Olga ja Jannikakin esiintyvät valkokankaalla. 




Moneen esineeseen sai koskea :).



 
Suklaakakku oli liian tummaa makuuni, mieheni sitä vastoin piti siitä kovasti. Näytteillä oli bändin soittimia, kultalevyjä ym. tavaroita. Kahvilan yhdelle seinälle oli laitettu faniposteja vuosien varrelta ja yhdelle seinälle sai kirjoittaa nimikirjoituksensa, minunkin nimmari koristaa seinää :). Apulandian osoite on Helsingintie 199 Lahti ja siellä kannattaa vierailla, vaikkei bändi niin tuttu olisikaan.


sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Juhlien juhla - kun Pauska täytti 50 vee.

Kuva: Ossi Saarinen
Vietin viime keväänä 50-vuotissynttäreitäni ja aloitin niiden suunnittelun jo pari vuotta aiemmin, kun makasin öitä valveilla munuaissyöpäleikkaukseni jälkeen sairaalassa kivuista ja kylmästä kärsien. Olen ihminen, jolla on aina jotain kivaa odotettavaa, suunnittelen tulevien  viikkojen sekä etenkin viikonloppujen ohjelmaa mielellään hyvissä ajoin etukäteen niin, että muutaman viikon tai kuukauden päässä on jokin kiva tapahtuma. Juhlien suunnittelu ja katse tulevassa oli minun tapani selviytyä elämäni rankimmasta ajanjaksosta lukuisten ystävien avulla.


Halusin pitää synttärit siksikin, että meillä oli todella pienet opiskelijahäät, joissa oli vain muutama vieras. Otsikkoni kertookin siitä, ettei minulla ole ollut muita isompia juhlia ja nähtäväksi jää, tuleeko koskaan olemaankaan. Näitä juhlia varten aloin säästää nelisen vuotta sitten laittaen palkasta syrjään kaikki Kielitivolin vetämisestä saamani palkanosat. Pikku hiljaa toteutin suunnitelmaani, siihen tuli muutoksia ja kavereilta hyviä ideoita. Varsinaisen pääajatuksen bongasin jostain hääblogipalstalta ja idea oli niin näköiseni, että päätin heti toteuttaa juhlani samalla tyylillä kuin kyseinen morsiuspari. Sähköisessä juhlakutsussa sanottiin, etten toivo mitään muuta lahjaksi kuin ystäväni aikaa, jotta hän pääsisi tulemaan juhliini. Yllättävän monet eivät vastanneet kutsuuni mitenkään ja loppumetreillä kymmenkunta ilmoitti esteestä, satakunta meitä taisi olla paikalla ja se oli oikein sopiva määrä, Lahjatoiveenani oli joko esitys juhliin tai syötävää kahvipöytään, ei mitään muuta. No muutamia lahjoja sain kuitenkin hyviltä ystäviltä, perheeltäni sekä sukulaisilta. Kutsussa sai myös ilmoittaa kimppakyytitarjouksista ja niiden tarvitsemisesta.

Kuva: Ossi Saarinen
Edellisenä päivänä menimme laittamaan juhlapaikan Heinolan WPK-talon juhlakuntoon ystävämme Minnan kanssa. Teimme pari isoa pellillistä rocky roadeja, joihin laitoimme Fazerin sinisen ja taloussuklaan sekoitusta, Sannan ostamia vaahtokarkkeja ja popcorneja sekä gluteenittomia keksinmuruja, mieheni asensi videotykin ja äänentoiston, me naiset katoimme astiat ja järjestelimme tilan. Laitoimme eri ruokavalioille omat pöydät, laitoimme liinat ja kukat ja maljakot. Olin kerännyt kieloja vajaa viikko aiemmin ja ne aukenivat juuri sopivasti, keltaisia ruusuja ja harsokukkaa laitoimme myös maljakkoihin.  Etukäteen piti ilmoittaa allergiat ja tein laminoituja lappuja, jotka laitettiin kunkin ruoan viereen, jos ruoka sisälsi kyseistä ruoka-ainetta. Juhlapäivän aamuna kävin kampaajalla ja hyvissä ajoin läksimme kohti Heinolaa, jonne pitopalvelu toikin pian ruoat. Söimme ennen muita ja sitten olinkin valmis vastaanottamaan vieraat, jotka oli ohjeistettu saapumaan reilussa tunnissa vähän eri aikoina, jotta ruokapöydässä ei olisi tungosta. Osa toi mukanaan salaatteja, ruokana oli riisiä ja broileria kastikkeessa, muutamaa salattia ja leivät sekä juomat. Jälkiruokana oli tekemiämme rocky roadeja, jotka maistuivat kaikille. Kahvipöydässä oli mm. valkosuklaa-mustikkajuustokakkua, mansikka-valkosuklaapipareita, kuivakakkua, pikkuleipiä, juustokakkua, mokkapaloja, marenkikakkua, pinaattifetapiirakkaa, savulohipiirakkaa, karjalanpiirakoita, kinkkupiirakkaa, poropiirakkaa ja monta muuta sorttia. En ole eläissäni nähnyt niin herkuista notkuvaa pöytää!


Kuva: Ossi Saarinen
Kahdelta alkoi salissa ohjelma entisen kämppikseni ja liikunnanopettaja Marjan vetämällä Pauska-huutokatrillilla, jossa oli useampia vuoroja. Jokaisen piti ottaa parikseen henkilö, jota ei tuntenut. Minä, mieheni ja toinen viimeisimmistä ex-kämppiksistäni siskonsa kanssa esitimme mallia lavalla. Tunnelma vapautui välittömästi ja tanssi meni aivan loistavasti! Jokainen neljän hengen ryhmä keksi oman "Pauska"-liikkeensä ja kun Marja huusi "Pauska", niin tämä liike piti tehdä. Muita liikkeitä olivat ainakin tyttöjen karkelo, poikien uhittelu ja vastuu. Sitten otettiin tuolit ja varsinaiset esitykset alkoivat.
Vieraille jaettiin juhlabingo, jossa oli tapahtumia, joita juhlissa sattuu tai sitten vihjeitä vieraista ja piti löytää vihjeeseen sopiva henkilö. Jokaisen bingossa oli myös selfien ottaimistehtävä. Bingossa oli jokaisen lapussa "spontaani esiintyminen", joillakin musiikkia tai liikuntaa ja kummityttöni Lotta halusikin esittää itsetekemänsä tanssin :). Valitettavasti meillä ei ollut erillistä kameramiestä, joten osa tanssista menee kameran ulottumattomiin. Lotta on harrastanut tanssia ihan pienestä pitäen monissa eri ryhmissä ja on käynyt tanssikouluakin. Toinen spontaani esiintyminen oli kälyni, joka puhui minusta niin kauniisti, että kyynel tuli taas silmiini ja teimme ryhmähalauksen, hän sekä mieheni että minä puheen lopuksi. Oli hienoa saada kuulla olevansa paras mahdollinen puoliso miehelleni <3.

Kuva: Ossi Saarinen
Olin tehnyt elämästäni kuvallisen powerpoint-esityksen, jossa kerroin tähänastisesta elämästäni. Sain toivoa lähes kaikki musiikkiesitykset ja juhla alkoikin minulle rakkaimmalla klassisella kappaleella Veracinin Largolla, joka on huikean kaunis viululle tehty sävellys. Sitä kuuntelin myös sairaalassa moneen kertaan öisin, kun en saanut nukuttua. Se oli "Rauhaa" -nimisellä soittolistallani, jossa oli yksi Bachin kappale, tämä ja jokin kolmas hidas Sen soitti mieheni kollega Emma, jota säestin itse. Harjoittelin kuukaden verran säestystä, sillä se piti soittaa alkuperäistä nopeammassa temmossa, koska huilu on erilainen soitin kuin viulu, puhalluksen pituuden määrää ei voi määrättömästi venyttää kuten viulun jousella tehtyä ääntä.

Kuva: Ossi Saarinen
 Vesku oli tehnyt kahootin, jossa oli tapahtumia kymmenen vuoden välein alkaen vuodesta -66 ja voittajaviisikko sai pokaalit, äikänopemme Sanna niistä isoimman :). Kummitätini piti ihanan puheen niistä ajoista kun synnyin ja elämästä Kaavilla sekä ensimmäisistä vuosistani ja näytti muutamia valokuvia niistä ajoista. Ystäväni Sari lauloi yhden lempilauluistani  "Maailma on kaunis"  säestykselläni. Yhteislauluna lauloimme "Minun ystäväni on kuin villasukka", jonka Minna säesti. Yhteislaulun valinta oli vaikeaa, kauan mietin kaikenlaisia vaihtoehtoja, kunnes mieheni avasi sanaisen arkkunsa ja ehdotti tätä. Laulu oli minulle tuntematon, mutta ihastuin siihen heti, sen sanat ovat kauniit ja melodia kaunis ja se sopi erinomaisesti juhlaan.

Kuva: Ossi Saarinen
Ainoa paikalle saapunut lapsuudenystäväni Petro kertoi pesisporukastamme ja nuoruuden ajoistani ja sai minut kyyneliin. Meillä oli ihan mahtava porukka meidän kylällä ja pelasimme sulana aikana pesäpalloa ja talvella jääpalloa lähes joka ilta. Meillä oli sellaista yhteisöllisyyttä, jota nykyaikana ei enää ole olemassa. Kaikki pääsivät iästä tai koosta riippumatta mukaan, pienimmät olivat takakentällä, ettei heille vain sattuisi mitään vahinkoa ja he löivät omalla vuorollaan, heitä ei koskaan poltettu, vaan he opettelivat siinä rinnalla pesäpallon sääntöjä ja tekniikkaa. Minä olin joukon vanhin ja koollekutsuja. Oli harmittavaa, ettei kukaan muu päässyt tulemaan, sillä oli harras pitkäaikainen toiveeni nähdä näitä ihmisiä ainakin kerran, mutta se toive jäi nyt toteutumatta. Harri halusi pitää musiikkiesityksensä salassa ja hänen laulunsa Kaiken takana on nainen oli aivan nappivalinta, se on myöskin yksi lemppareistani. Harri sano, että laulu on mieheni näkökulmasta ajateltuna :).Toki Harri tiesi, että tykkään myös Matista ja Teposta, joita olen kuunnellut 12-vuotiaasta asti kaikki autoreissut, koska heidän kasettinsa soi aina autossamme, pari kasettia osaan vieläkin ulkoa. Pirjo oli nähnyt paljon vaivaa ja koostanut tietovisan, jossa oli kysymys ja neljä siihen sopivaa vaihtoehtoa, joista yleisö valitsi minuun sopivimman tyyliin jos Pauliina ei olisi opettaja hän voisi olla a) kanttori b) kielenkääntäjä c) tulkki d) lentoemäntä e) sairaanhoitaja (oikea vastaus on B). Tein kysymyksistä näppärän Socrative-visan, jossa vastataan älylaitteella valitsemalla mielestään sopivin vaihtoehto.  Socrativen hyvä puoli on se, että vastaukset saatiin välittömästi näkyviin. Vieraita oli jo etukäteen ohjeistettu ottamaan kännykkä tai pädi mukaan ja he saivatkin aimon digiloikan päivän aikana. Visan voitti Aino ja viisi parasta sai palkinnot :).

Kuva: Ossi Saarinen
Karin höll sitt tal på svenska vilket gladde mig enormt mycket :). Mahtavaa oli kuulla jälkeen päin, miten monet sanoivat, että hehän ymmärsivät puheesta liki kaiken, vaikka monella viimeisimmät ruotsin opinnot olivat yliopistossa tai lukiossa. Eläköön kieltenopetus! Karin oli yksi ensimmäisistä tutuistani Lahdessa, en muista, missä tapasimme ensimmäistä kertaa, mutta eipä aikaakaan, kun hän tuli pitämään keskusteluja opiskelijoilleni Salinkallion lukiossa på svenska.


Mieheni Aki ja Eveliina pääsivät jälleen framille, edellinen esiintyminen taisi olla Eveliinan isän juhlissa vai olikohan se meidän hopeahääpäiväjuhlissa ja olin toivonut siellä kuulemaani Lintu-kappaletta, joka on niin kaunis ja herkkä. Eveliina on soittanut selloa jo monta vuotta on siinä taitava. Aivan mahtavaa oli saada myös lapsia esiintymään ja selloa saa kuulla niin harvoin :).
Sitten osallistettiin yleisö jälleen jalkeille ja Minna laittatti kädet ja jalat liikkumaan kissanpolkan tahdissa body percussionin tyyliin. Meillä oli alkusuunnitelmana saada ihan stomp-esitys aikaiseksi, mutta luovuimme siitä ajatuksesta kuitenkin liian työläänä ja siihen olisi pitänyt saada porukkaa mukaan harjoituksiin. Upeaa oli myös saada kaikkien aikojen isoin Nokkisbändi kasaan. Halukkaille oli jaettu nuotit etukäteen ja poukasimme suoraan lavalle ilman mitään ennakkoharjoittelua ja hyvin meni! Soitimme kaksiäänisesti kolme Akin säveltämää kappaletta Nokkissufflen, Nokkisskottiksen ja Nokkissalmen, joka on oma lempikappaleeni. Sufflea taisi olla soittamassa kymmenkunta ihmistä ja sitten Skottista ja Salmea muutama vähemmän.



Kuva: Ossi Saarinen
Kuten aiemminkin olen jo kirjoittanut, niin Yngwie Malmsteenilla on suuri osuus elämäni miehen löytämisessä naapurinpoikani Ollin lisäksi. Olli esitteli minut kurssikaverilleen Akille yliopiston käytävällä , (tunsin Ollin ansiosta lähes kaikki -87 JKL:n OKL:ssä aloittaneet pojat) ja muutama kuukausi siitä läksimme Yngwien Helsingin konserttiin yhdessä ja siitä se sitten läksi ensin kaveruutena ja sitten ystävyytenä ja 27 vuotta olemme yhdessä olleet. Kihlapäiväkin meni tässä vähän aikaa sitten. Juhliani varten harjoittelimme alkuosan minulle rakkaimman Ynkan kappaleesta Icarus Dream Suite Op. 4:sta, jonka soitimme yhdessä jossakin OKL;n tilaisuudessakin. Tästä voit päästä fiilistelemään esitystämme, joka varmasti tuli monelle mieluisana yllätyksenä :).

Kuva: Ossi Saarinen
Nina oli järjestänyt miesten ja naisten välisen kilpailun, jossa viisi joukkueen jäsentä sai kukin oman kirjaimensa. Nina esitti kysymyksen ja kirjamista syntyi vastaussana ja henkilöt järjestäytyivät riviin ja näyttivät sanan yleisölle. Joissakin sanoissa oli vähemmän kirjaimia ja tällöin lappu käännettiin toisinpäin, tämän henkilön ei tarvinnut mennä viimeiseksi jonossa. Arvatkaa kumpi joukkue voitti ;)? Minun joukkeessani kilpaili kanssani yksi ruotsinopettaja (Satu), yksi serkku (Marja), kollegani Kirsi, joka aina järjestää meille muille kaikenlaisia visoja ja yksi entinen kämppikseni Seija. Olen asunut toveriyksiössä (kaksi henkilöä yhdessä alle 20 m2 huoneessa, jossa vessa ja keittosyvennys) neljä vuotta ja minulla on ollut kymmenkunta kämppistä. Pari vuotta asuin kolmen hengen soluasunnossa ennen kuin naimisiinmenomme jälkeen saimme oman yksiön, joka oli vähän suurempi. Juhlan lopetti musiikinopettajamme Elinan ja hänen tyttärensä - ja tulevan musiikinopettajan -  ja entisen opiskelijiani Ainon musiikkiesitys Juha Tapion Eläköön, joka sai monen silmään kyyneleet. Itkin jälleen, kun kuuntelin tuon esityksen, Ainon ääni on niin kaunis <3. Kokonaisudessaan ohjelma kesti 2,5 tuntia ja viimeisen itsetekemäni kahootin jätin pois, koska Suomen jääkiekkosemifinaali oli jo alkanut ja kahvit oli sovittu alkavaksi hieman aiemmin, joten "kahvia ja jääkiekkoa" oli seuraavaksi vuorossa.


Ottelun erätauolla kaikki menivät saliin katsomaan lukioaikaisen luokkakaverini taikuri Timo Tiikkaisen esitystä, joka oli yllättävä, hauska ja mukaansatempaava. :)


Tein itsekin yhden taikatempun narulla - en tosin tajunnut, miten siinä onnistuin - ja Timo puhdisti vaikut korvistani melkoisella miekalla :D.

Kuvat: Ossi Saarinen

Sitten jännitimmekin joukolla, miten Suomen käy semifinaalissa ja voittohan sieltä tulikin! Illan päätteeksi meitä viihdytti kotkalainen Ihme4set-bändi, jonka minulle vinkkasi kollegani, kiitos Nina :). Kävimme Laura Voutilaisen kanssa neuvotteluja ihan alkuvuoteen asti, mutta sitten Lauralle tuli sille päivälle toinen esiintyminen toisella puolella Suomea. Onneksi sain nopeasti Ninan miehen avustuksella hyvän bändin tilalle ja he soittivat myös lempikappaleitani kuten Kake Randelinin Tilipäivä koittaa, Reckless Loven One more time ja Juha Tapion TSNEH:n. Tanssijalat teppasivat ihan kunnolla ja lanteet hytkyivät ja voi pojat, että minulla oli hauskaa :). Kiitos myös niille reippaille, jotka jäivät siivoamaan juhlapaikkaa kanssamme, apunne oli tuikitärkeää :).


Kuva: Ossi Saarinen


Kiitokset vielä kerran kaikille vieraille minulle unohtumattomiin juhliini osallistumisesta, tämä oli  ehdottomasti yksi elämäni parhaimmista päivistä - ilman vieraita ei ole juhliakaan. Kiitos myös Minnalle ja Akille korvaamattomasta avusta <3. Tämän kuvan taustatekstissä tiivistyykin olennainen.




                               Kiitos ystävät <3



maanantai 18. heinäkuuta 2016

Budapest osa 2

Tiistain aamuohjelmassa oli varaamani Trap-pakohuone, jonka teemana oli Egypti. Tämä ei ollut perinteinen avainten kerääminen ja lukkojen avaaminen, jossa mennään vinkistä toiseen, vaan tässä kerättiin symboleja, joiden avulla huoneesta pääsi ulos. Juutuimme joksikin aikaa matemaattiseen ongelmaan, kunnes alakoulun opellamme sytytti ja hän hokasi ratkaisun matemaatikkomme kanssa. Ihan kaikkea emme tajunneet, mutta ulos pääsimme vinkkien avuin, ja tekemistä piisasi koko ajaksi.  Kiva kokemus ja lopussa aikapaine alkoi jo jyllätä ja tahtikin kiihtyi sitä mukaa. Pakohuoneet ovat unkarilainen keksintö ja siksikin oli kivaa päästä sellaiseen "lajin" emämaassa. Englannilla selvisi oikein hyvin eikä pärjääminen jäänyt kielestä kiinni. Saimme alennuskupongin, joka on minulla tallessa, jos joskus vielä pääsemme porukalla arvoituksia ratkomaan, keskiaikahuone on kuulemma lineaarinen. Paikka sijaitsi kilometrin kävelyn päässä hotelliltamme Paulay Edellä ja sielläkin oli käteismaksu.



Voittokahvien jälkeen menimme läheiseen House of Terroriin, joka kertoi lähinnä Venäjän hallitsemasta aikakaudesta. Talo oli vaikuttava. Alakerrassa oli näytillä tankki, joka varmaan on ajanut kaupungin kaduilla, kun Unkari yritti päästä irti Neuvostoliiton vallasta 1968. Русские домой -maalauksista oli kuvia, "venäläiset kotiin". Monta kertaa sitä mietti, että onneksi Kainuun miehet kestivät Raatteessa ja muut muualla toisessa maailmansodassa. Muutoin meidänkin historiamme olisi voinut olla aivan toisenlainen ja syvää kiitollisuutta tunsin jälleen kerran veteraaneja kohtaan. Museossa ei saanut kuvata, joten kuva on itse talosta. Alakerrassa pyörähdin takaisinpäin, kun eteeni tuli huone, jossa oli hirsipuu. Jokin selli siellä oli myös.






Rautaesirippu museon edessä oli vaikuttava 


Illalla Heli läksi balettiin ja me muut menimme hotellin kylpyläosastolle uimaan ja saunomaan. Sitten teimme yllärin, menimme vähän ennen puoliaikaa ja ostimme Helille kahvin ja leivoksen ja katsoimme sitten toisen puoliskon. Tarina oli Lumikki ja 7 "törpöä", jotka olivat aivan ihania ja tunnistettavia. Unelias meinasi nukahtaa pystyyn ja Vilkas hauskuutti runsaslukuista lapsiyleisöä tempuillaan ja hypyillään. Peili oli toteutettu hienosti teknisesti ja musiikki oli kivaa, vähän musikaalityylistä. Lavastus oli nätti, kokonaisuus oli oikein kiva ja lippujenkin hinnat olivat alle viisi euroa. Balettia voin kyllä suositella. Lopussa tunnelma oli kuin Jymy-Vimpeli -finaalissa, sillä yleisö huusi aivan suoraa huutoa! Se oli merkillinen kokemus, sillä Suomessa monesti vain taputetaan, mutta lapset olivat aivan villeinä. Minulla ei ole kokemusta oopperasta, huutaako yleisö siellä, mutta tämä oli minulle ihan uusi elämys.


Keskiviikkona kiertelimme kaupungilla ja kävimme toisen kerran Jamien ravintolassa syömässä. Kävimme kurkistamassa Café New Yorkiin, mutta sen korkean hintatason vuoksi emme juoneet siellä kahvia. Kupillinen oli viiden euron luokkaa, ehkä sitten ensi kerralla. Hieno se oli kyllä sisältä, joten ei ihme, että kupilla oli hintaa. C&A tuli jälleen kerran katsastettua ja yhden kivan puseron sekä sukkia sieltä ostinkin. Odotin hintatason olevan hieman alhaisempi sielläkin. Iltapäivän ohjelmassa oli sirkus, jonka liput olin hommannut etukäteen ja katsomo olikin melkein täynnä, sillä monet koululaisryhmät olivat tulleet esitystä katsomaan. Eläinesityksiä oli kaksi, papukaijat ja koirat, jotka taitavasti tekivät monelaisia temppuja. Linnut lentelivät katsomon yllä ja tuntui vinhalta, kun iso lintu lensi pään yli. Esityksessa oli vesiteema ja juonnot olivat unkariksi, mutta ei yhtään haitannut se, ettei kieltä ymmärtänyt. Vettä käytettiin monipuolisesti ja kauniisti lisänä, lattia liikkui ja vesisuihkuja pulpahteli sieltä täältä vesiurkujen lailla, värit hehkuivat ja musiikki oli sovitettu suihkujen mukaisesti. Visuaalisesti esitys oli aivan loistava. Esittäjät olivat todella taitavia. En osaa sanoa, mihin kategoriaan kuuluu henkilö, joka hyppää tornina seisovan ihmispinon päälle. Ryhmä esitti huikeita hyppyjä ja minua hirvitti monta kertaa katsoa, kuinka hoikka neito vain pomppasi viidenneksi korkealle ilmaan. Nuorallakävelijämies oli voittanut monia palkintoja ja hän oli ihan mieletön. Hän käveli  köydellä silmät sidottuna ja liukui takaperin vinoa köyttä pitkin.




Krisztian Kristof teki hauskoja hattutemppuja, Roman Kronzhko kieputti itseään seipään varassa, sitten oli äärettömän nopeaa vaatteidenvaihtoa, liinatemppuilua ja monenlaista muuta tasokasta taidonnäytettä.



Iltaisin kävimme syömässä muutamassa eri ruokapaikassa, hotellimme vieressä oli ihan hyvä italialainen ravintola. Ruoka oli edullisempaa kuin Suomessa, Jamien paikka oli sikäläiseen hintatasoon nähden kallis.


Tämä linja-auto kulkee myös vedessä
Torstaina menimme tilatulla taksilla bussiasemalle ja etsimme sen läheltä lähtevän pysäkin ja nousimme sitten OrangeWaysin kyytiin ja noin kolmessa tunnissa olimme Wienin keskustan liepeillä. Takaisin tulimme sunnuntaina. Jätimme laukut linja-autoasemalle, olin varannut kolikoita tarpeeksi ja sitten ajelimme metrolla Dagalyn kylpylään, joka oli enemmän sellainen kansankylpylä, hieman neuvostoaika paistoi läpi siellä sun täällä. Pettymyksekseni altaiden vesi ei ollut niin lämmintä kuin mitä olin toivonut, mutta jalkapalloa pystyi katsomaan isolta screeniltä ja palvelu oli erinomaista. Yksi nuori tyttö opasti hyvällä englannin kielellä meitä. Minulla oli oma pyyhe, mieheni olisi vuokrannut pyyhkeen, mutta vain lakanoita oli tarjolla - vähän erikoista minusta - ja kyllä sillä sai itsensä kuivaksi. Bussi meni sopivasti kylpylän edustalta metropysäkille, kävimme syömässä, haimme laukut ja ajelimme taksilla lentokentälle. Siellä oli joka puolella mahdollisuus katsoa jalkapalloa, kävimme kahvilla lähtiessä ja sitten iltalennolla kotiin. Kone oli vähän myöhässä, joten olimme vasta kolmen aikaan kotona ja seuraavana aamuna minulla oli lähtö YooJoo-päiville Mikkeliin kymmeneltä :).




Hieno reissu, tämä ei varmasti jäänyt viimeiseksi matkaksemme Unkariin ja Budapestiin.


tiistai 21. kesäkuuta 2016

Budapest osa 1 kesäkuu 2016

Kävimme pitkäaikaisen ystäväpariskunnan kanssa heti loman aluksi Budapestissa ja jatkoimme sieltä sitten Wieniin edestakaisreissulla bussilla näppärästi ja edullisesti. Budapest oli pitkäaikainen haaveeni, sillä veljeskansa on kiinnostanut minua aina, mutta mieheni henkilökohtaisten angstien takia sinne matkaaminen on jäänyt. Hän ei ole koskaan innostunut, kun olen Unkaria ehdottanut. Tällä kerralla hän kuitenkin - onneksi - suostui ja piti maasta erittäin paljon.

Budapest on kaunis kaupunki ja jotenkin maanläheinen, ihmiset tuntuvat aika yleisesti tietävän kielisukulaisuussuhteemme ja hämmästyttävän monet myyjät ja tarjoilijat sanoivat meille kiitos :). Lento sinne kestää  vain 2 tuntia ja 10 minuuttia ja ainakin Norwegian lentää sinne edullisesti. Opettelin heti taksimatkalla sanan kiitos, joka oli helppo muistaa [kösi], virallinen pidempi sana on köszönöm, mutta käytin tuota lyhempää, vastannee meidän sanaa "kiitti".

Lentokenttäaula on pieni, kone jää kentälle ja bussit kuljettavat terminaaliin, jossa on heti laukkuhihnat, sitten maksimissaan 20 metrin kävely ja saavutaan aulaan, jonka ulko-ovi on heti vastassa. Menimme iltalennolla ja olimme kymmenen maissa perillä. Taksijonossa ilmoitetaan määränpää ja taksin numero ja auto olikin jo odottamassa. Tullessa näin taksien odotusalueen, jossa oli satakunta keltaista autoa odottamassa, joten ei mikään ihme, että kyyti tuli alta aikayksikön. Käytimme Fötaksia kahdesti ja kerran nappasimme lennosta muun firman taksin, joka oli melkein tuplasti kalliimpi.

Maanantaina tapasimme ystävämme aamupalalla ja läksimme kohti seikkailuja Budan linnaa kohti. Helin kanssa on niin hyvä matkustaa, sillä hän on aina perillä kartasta ja ilmansuunnista, joista ei tarvinnut huolehtia. Julkinen metrolinjakartta on heikohko ja kesän alussa oli tullut jotain muutoksiakin. Kuljimme pääasiassa raitiovaunuilla ja busseilla, jonkin kerran käytimme metroa. Budapestin metrolippu haukkui hintansa, sen verran paljon rallattelimme menemään, kävelyäkin tuli reippaat viisi kilometriä päivässä.




Linnaan pääsee kätevästi bussilla 16 Deak (Ferenc) teriltä. Ter tarkoittaa toria tai aukiota ja unkarilaiset sanovat aina ensin sukunimensä, se on maan yleinen käytäntö. Hotellivirkailijoiden nimilaput ovat normaaliin tyyliin, etunimi ensin. Kävimme linnan pihalla, yksi museoista oli maanantaina kiinni ja menimme sitten Hospital in the rockiin eli kivimuurin tai kiven sisällä olevaan valtavaan luonnonluolaluolastoon, jonne rakennettiin sairaala toisen maailmansodan aikana.
Paikka on ollut jonkin aikaa museona ja siellä tekee varsinaisen aikahypyn vuosikymmenten taakse. Opettajat pääsivät ilmaiseksi ja paikassa on aina opastus. Kannattaa pysytellä oppaan kintereillä, niin kuulee parhaiten. Lämpötila oli aikoinaan jopa 33 astetta, mutta nyt se on 14 ja lipunmyynnistä saa halutessaan lämpimän viitan. Oli hellepäivä ja paikka tuntui vain mukavan viileältä. Esillä oli monta vahanukkea ja lukuisia sairaalan tavaroita, keittiöön ja vessaankin pääsimme kurkistamaan ja näimme aggregaatin ja ilmastoinnin, kerrassaan hyvin autenttinen kokonaisuus. Historianopettajamme suositteli tätä kohdetta ja kannattaa kyllä käydä kierroksella, joka kesti vajaan tunnin.


Sitten alkoi nälkä huikaista ja menimme hissillä ylös ja Jamie's Italianiin, jossa oli yksi parhaista (ellei paras) jälkiruoka, jonka koskaan olen syönyt. Se oli niiiin hyvä, että sain ylipuhuttua kaverit paikkaan toisenkin kerran :), Palvelu oli nopeaa ja annokset näyttävännäköisiä. Tukholmassa on myös tällainen ravintola ja siellä täytyy kyllä syksyllä käydä. Pääruokani oli kanaa tomattikastikkeessa leipäpedillä. Kuulostaa kummalliselta, mutta oli erittäin hyvää. Mieheni söi salaatin  se oli kaunis annos kuten kuvasta näkyy.


Mieheni lohisalaatti
Keksimurut (jotain crunchia, kuten Australian Masterchefin tuomarit koko ajan hokevat) ja tuoreet vatut viimeistelevät tämän nautinnon. Tuo vihreä yrtti oli huono, sylkäisin sen itse asiassa pois, se ihan poltti suussa. Harmi, että toisella kerralla vatut puuttuivat ja oli vain hilloa tarjolla. Marengin alla on kermavaahtoa.

THE pavlova

Tämän jälkeen kävimme katsomassa humoristisen 3D-videon Unkarin historiasta portaiden juuressa. Se oli upeasti totetutettu ja Unkarin käymää sotien määrää ei jaksa kyllä muistaa, koko ajan niitä tuntui olevan,

Kauppahalli oli kaksikerroksinen rakennus, jonka alakerrassa oli ruokaa ja ylhäällä enimmäkseen käsitöitä ja vaatteita. Käteismaksu oli monella myyjällä, kortti ei käynyt. Paprikoita näytti olevan vähän kaikilla myynnissä, ostimme hedelmäkipon ja -juomat ja nautiskelimme ne penkillä.

Minulla oli nuorena pitkähihainen kuvankaltainen pusero, josta pidin paljon ja jota käytin paljon ja onnistuinkin löytämään sopivan, tosin lyhythihaisen juhlapuseroksi.  Kuvassa on lasten pusero.  Illalla menimme syömään läheiselle alueelle ja kävelimme katuja pitkin.

Szimpla Kertin kohdalle osuimme myös ja se oli kyllä hämmentävä paikka. Sellainen pubirypäs, jossa oli paljon kaikkia erikoisia esineitä. Vesipiipunpolttajia oli jokunen ja ihmisiä ei vielä kovinkaan paljon, koska oli alkuilta. Kovasti meitä yritettiin puhua erinäisiin paikkoihin sisälle. Tämä ei ollut ihan minun "juttuni", mutta jos tykkää oluesta yms. niin ehottomasti kannattaa poiketa, porukalla varmasti vieläkin kivempaa.



Unkarilaiset ovat tunnettuja telinevoimistelijoita - hevonen Szimpla Kertissä

Siinäpä se ensimmäinen päivä vierähtikin. Kauppahallin jälkeen kävimme hotellimme Continental (Zaran) kylpyläosastolla ihan kunnon suomalaisessa saunassa ja uimassa sekä ulko- että sisäaltaassa ja lilluimme vähän porealtaassakin. Hyvä oli lepuuttaa jalkoja päivän kävelystä.




sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kansallismuseossa ja Ateneumissa

'Koulullani kävi espanjalaisopiskelijaryhmä Barcelonan lähistöltä ja Helsinki-päivänä veimme heidät Kansallismuseoon opastetulle kierrokselle. He seurasivat innolla opastusta ja esittivät monta kysymystä oppaalle, joka kertoi ensin Suomen esihistoriasta, sitten vähän keskiajasta ja seuraavaksi Venäjän vallan ajasta. Näimme tsaarin valtaistuimen, joka on toinen kahdesta maailmasta olevasta valtaistuimesta Venäjän ulkopuolella. Eetu Iston maalaus on minusta aina yhtä vaikuttava ja se onkin toinen suomalaisista lempitauluistani Ferdinand von Wrightin Taistelevien metsojen ohella. Siinä Suomen valkea-asuinen neito suojelee lakikirjaa Venäjän kaksipäisen kotkan hyökkäykseltä. Aikoinaan jokaisessa suomalaisessa kodissa oli kielletty korttijäljennös tästä taulusta.


Sukset herättivät innostusta samoin tieto siitä, että oravannahkoja käytettiin ennenn rahayksikkönä.


Lyly ja Kalhu, jonka pohjassa oli eläimen taljaa. 

Kierros päättyi savupirttiin ja taas saimme ihmetellä esi-isien sitkeyttä asua savun täyttämässä pirtissä eläinten kanssa, siinäkin tuvassa oli asunut monilapsinen perhe, joka nukkuin penkeillä.

 

Museon ovessa on ampumareikä sisällissodan ajoilta.


Ruokailun jälkeen menimme Ateneumiin opastetulle kierrokselle ja kuulimme monia tarinoita suomalaisista taiteilijoista. Olihan siellä ne metsotkin :).



Seuraavaksi oli kiertoajelu ja poikkeaminen Uspenskin katedraalissa. Opiskelijamme kertoivat lyhyesti tärkeimmistä nähtävyyksistä englanniksi. Sitten päästiin vapaa-ajalle ostoksille sekä syömään.




sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Palkkioloma Montpellier'een koripallon EM-kisoihin

ja lippu väärinpäin :-(
Kun on ollut Lahden kaupungilla töissä 20 vuotta, saa viikon palkallisen loman. Päätin jo vuosi sitten, että käytän lomani koripallon EM-kisoihin ja seurasin tarkasti, mihin lohkoon Suomi "arvotaan". Suomi oli susijengifaniensa takia erittäin haluttu kisakumppani ja jokainen järjestävä maa olisi halunnut sen omaan lohkoonsa, voiton vei Ranska ja Välimeren ihastuttava Montpellier'n kaupunki. Kysyin hyvissä ajoin, voinko pitää lomani kisojen aikaan ja kun tieto kisapaikasta tuli, varasin samoin tein lennot ja pari hotellihuonetta. Netistä selvittelin, mikä mahdollinen kisahalli olisi ja löysin yhden vaihtoehdon ja otin sitä lähimpänä sijainneen hotellin, koska Parc Expo sijaitsi 8 km keskustasta ja sinne kuljettiin raitiovaunulla. Hotellivalinta oli sijainnillisesti erinomainen, aamupala oli ihan ok, samassa talossa oli pizzeria, leipomo ja Kentucky Fried Chicken, tien toisella puolella todella iso ostoskeskus, jossa kävimme syömässä Flunchissa useammankin kerran.

Lennot otin Pariisin CDG:n kautta, osa samassa koneessa olleista vaihtoi Orlyn kentälle ja jokunen matkasi ensin Amsterdamiin, josta Pariisiin. Nämä olivat hieman k alliimmat, mutta koska olen ajanut Pariisin kehätiellä, niin en halunnut ottaa sitä stressiä, että ensin pitää ottaa laukut, löytää oikea bussi ja ehtiä sillä ajoissa.


Olimme hyvissä ajoin perillä, kävimme syömässä ja sitten pienet levot ja kohti hallia. Meininki oli heti alusta alkaen todella hyvä, Tony Parker kumppaneineen veti tietenkin hallin täyteen, mutta hyvin me parituhatta fania saimme välillä ranskalaiskatsomon ihan hiljaiseksikin. Suomi oli alussa hieman hermostunut ja Ranska napsi pisteitä varmasti. Ekan puoliskon loppuosalla Jamar "Jammu" Wilson tuli kentälle ja pelasi itsensä heti yleisön sydämiin. Jammu taisteli hullun lailla ja toi loistoheitoillaan meidät jaksotilanteeseen 24-22. Yleisö huusi Jammu, Jammu minkä jaksoi, kerrassaan hieno kisaturnauksen avaus häneltä. Petteri Koponen sai myös juonen päästä paremmin kiinni ja piti meidät pelissä mukana ja etenkin Eric Murphyn heittopeli ja Sasu Salinin mahtavat kolmoset saivat suomalaisyleisön liekkeihin! Ranskalaislehti kutsuikin heitä "pitelemättömiksi" ja sitä he tosiaankin välillä olivat. Sitten ranskalaisilta katosi ote ja suomalaiset olivat pelissä loistavasti mukana. Ottelun toisen jakson loppu oli aivan huikea, yksi hienoimmista utheiluelämyksistä, joissa olen saanut olla mukana. Parin viimeisen minuutin aikana juostiin tuloksetta päästä päähän, pallo ei vain uponnut ja Salinin kolmonen viimeisellä minuutilla ja Parkerin karkea ohiheitto viime sekunneilla veivät Suomen kaikkien yllätykseksi jatkoajalle. Aivan mieletön elämys ja suoranainen sensaatio kerta kaikkiaan! Oheiselta videoltakin kuulee, kuinka (amerikkalais?)selostajatkin ovat aivan äimissään piskuisen pohjoisemaan loistavasta noususta. Valitettavasti Suomi ei enää löytänyt vastaavaa virettä ja ranskalaiset menivät menojaan, kun kotiyleisökin innostui huutamaan "Les Bleus" ja huuto oli huumaavaa. Kannattaa katsoa hieno muutaman minuutin mittainen kooste. Tässä omaa videokuvaani pelin tiimellyksestä.







Sunnuntaina Suomi hävisi aika selvästikin Israelille. Hallin ulkopuolella oli jonkin verran libanonilaisia, jotka jakoivat jotain lappusia ja politikoivat lippuineen. Poliisejakin oli liikkeellä. Joltain kuulin, että Israelin mukanaolo oli yksi syy siihen, ettei hallin ulkopuolella ollut samanlaista karnevaalialuetta kuin Bilbaossa ja kieltämättä tunnelma oli paljon vaisumpi. Bilbaossa oli kiva hengailla  Suomella painoi selvästi edellisiltainen peli jaloissa ja ero pääsi ekalla puoliajalla 15 pisteeseen. Sitten Suomi syttyi taistelemaan ja pääsikin jo kahdeksan ja sitten neljän pisteen päähän, mutta lopussa taas repsahdettiin vimmatusta taistosta huolimatta.

Suomen pelit oli laitettu jostain syystä päivän ensimmäisiksi, mikä oli vähän ärsyttävää, sillä aamupäivällä ei oikein ehtinyt mitään ihmeempiä tehdä ja kun peli päättyi, niin kesti pari tuntia, ennen kuin tuhannet ihmiset olivat päässeet ratikalla keskustaan. Peliin tulokin kesti kauan. Sunnuntaina kävimme keskustassa kiertelemässä ja läksimme kolmisen tuntia ennen peliä hallille. Matka oli ikimuistoinen, sillä meitä oli varmaan kaksinkertainen määrä ihmisiä sallittuun määrään nähden. Me mahduimme vielä ihan mukavasti ja pari pysäkinväliä ratikka kulkikin, ennen kuin vaikeudet alkoivat. Kuski ajoi liian lujaa ja kivet kolisivat pohjaan. Mitä ilmeisimmin hätäjarru tms. meni automaattisesti päälle ja teimme äkkipysäyksen. Olimme viimeisessä vaunussa ja kuski kävi tekemässä jonkin toimenpiteen ja matka jatkui - muutaman sata metriä, kunnes tapahtui sama uudelleen - ja uudelleen - ja uudelleen. Sitten pyysin kauniisti, että voisitteko ajaa hitaammin, kiitos. Välipysäkeillä oli suomalaisia ja muitakin faneja nousemassa kyytiin, heille sanoimme, että ei OIKEESTI mahu yhtään, kun he yrittivät nousta kyytiin. Hiki virtasi ja tuli mieleen laulu "linja-autossa on myös tunnelmaa, linja-autossa matka katkeaa". Ihmisvirta oli valehtelematta satojen metrien mittainen ja se jatkui ja jatkui. Käsittämätöntä, miten niin paljon ihmisiä mahtui raitiovaunuun, veikkaan, että joku ennätys siinä syntyi. Liekö päivän muut kyydit olleet yhtä täynnä? Pistin palautetta paikalliseen firmaan, että suurin osa suomalaisista tulee raitiovaunulla peliin ja pyysin lisäämään vuoroja, mutta tuskin meilistäni oli apua. Seuraavina päivinä ennakoimme kyydin paremmin ja tulimme jo aiemmin kyliltä ja kävimme syömässä läheisessä ostarissa olevassa Flunchissa.

Ensimmäiset  melkein takana näkyvässä hallissa, viimeiset tulevat ulos raitiovaunusta


 Maanantain peli Venäjää vastaan piti voittaa. Ottelu oli hyvin tasaväkistä vääntöä,  Murhpy pelasi hienosti ja Sasun kolmoset upposivat taas hienosti, Jammu taisteli, mutta myös sössi välillä, hänen pistetilinsä jäi  ja Koponen oli pettymys, ekat  kolme pistettä vasta, kun peliä oli mennyt 24 minuuttia.  Aika tasatahtia nujuttiin, kunnes viimeisen jakson alussa Venäjän peli meni pieneksi hetkesi sekaisin ja Suomi kosti sen armotta suureksi riemuksemme. No eipä aikaakaan, kun Venäjä kiri eron kiinni ja Sasun vapari  piti meidät jälleen hengissä ja pelissä mukana.  Lopun kannustus oli aivan raivokasta, molemmat epäonnistuivat ja jännitys oli aivan valtavaa Suomen viimeisessä hyökkäyksessä, jonka päätteeksi Koponen onnistui tekemään korin 3.5 sekuntia ennen pelin loppua. Mikä riemu yleisössä syntyikään! Susijengilaulu kaikui kaiuttimista ja tuntemattomat halasivat toisiaan ja läiskivät ylävitosia - terveiset vain päätykatsomon kauniille naisfaneille takanamme :).
Riemukkaan pelin jälkeen menimme illalla syömään kauppa- ja viihdekeskukseen Hippopotamukseen. Tämä oli kyllä huonoin Hippo, jossa olemme olleet. Ruoka oli melkein viileää ja perunat aivan kulahtaneita. Crème brûlée vähän lohdutti :).

  
Tiistai oli ainoa välipäivä ja päätimme viettää sen kaupunkiin tutustuen. Montpellier'ssä on parikin roomalaisaikaista akvaduktia eli vesisysteemiä, tässä kuva toisesta.




Riemukaaria ei ole ainostaan Pariisissa, tässä pienempi "arkki" - L'Arc de Triomphe kauniissa auringonpaisteessa.


Meikeläisenkin piti patsastella ratsastajapatsaan edessä isolla aukiolla. Hellekelit, joten Gudrunin hihaton mekko ja fanipaita, joita näkyi jonkin verran, ei tosin lähellekään niin paljon kuin Bilbaossa, oli sopiva asu. Kävelimme paljon, joten lenkkarit on minusta silloin paras vaihtoehto. Päässä kummitytöltä lahjaksi saatu hattu, jossa Suomen lippu, se ihastutti ranskalaisia.



Kaunis pieni rakennus samasta paikasta kuin edellinenkin kuva, tämä näkyy siinä taustalla kauimmaisena.



Tavaratalo - ei ihan uskoisi.



Illalla kävimme punttisalilla ja syömässä. Punttisalilla oli paljon porukkaa ja vastaanotto oli oikein ystävällinen. Meillä ei ollut vaadittuja lukkoja ja henkilökunta ottikin laukkumme ja lompakkomme tiskin taakse suojiinsa.

Bosnia-Herzegovinaa vastaa Suomi hallitsi peliä ja voitti sen 59-88. Juhlatunnelmien jälkeen päätimme käväistä Välimeren rannalla, jonne menimme ratikalla ja kävelimme sielä pari kolme kilometriä hienolle hiekkarannalle. Aurinko lämmitti vielä mukavasti, mieheni käväisi meressä uimassa, minä istuin rannalla ja luin kirjaa. Meillä oli pienet piknikeväät ranskalaiseen tapaan mukana. Läksimme takaisin, kun aurinko alkoi laskea, mikä tapahtui todella nopeasti, ihan muutamassa minuutissa. Se oli aika ihmeellinen elämys. Kun pääsimme ratikkapysäkille, niin siellä oli kymmeniä lepakkoja metsästämässä hyttysiä, jotka hyökkäsivät myös meidän kimppuumme. Erikoinen ilmiö :)




Kävin katsomassa joukkuetta fanizonella, tulin paikalle juuri kun tilaisuus alkoi ja jäin rauta-aitojen ulkopuolelle. Pääsin kuitenkin niin lähelle, että näin aivan loistavasti lavalle ja sain kuvattua monta haastattelua. Paikalla oli tuhansia suomalaisia ja tunnelma oli hieno. Latasin videot youtubeen ja tätä videota on katsottu jo liki 1500 kertaa. Se on aika hauska, Jammu Wilson pitäää hauskan ja viihdyttävän shown :)





Sasu Salinin haastattelu oli kiva, Sasu onkin yksi suosikeistani :)




Auuuuuuu-huudot kaikuivat Montpellier'ssäkin :)





Red Foxes -tanssiryhmä esitti monenlaisia tansseja tauoilla



Eric Murphy on myös raivannut tiensä suomalaisfanien sydämiin.




Suomalaiset saivat julkisuutta paikallislehdissä, sillä  26 koululaista kävi aamupäivät  "Pikkusudet"-koulua kisojen aikana ja olivat kolmen aikaan pelejä katsomassa. Hieno systeemi ja tästä pisteet Koripalloliitolle ja Susijengifaneille :)Syyskuussa 2016 koulua käydään suunnistuksen MM-kisoissa Ruotsissa. Näin lapset eivät jää koulussa jälkeen viikon aikana.





Sudenpesässäkin kävimme yhtenä iltana, se ei ollut ihan samanlainen kuin Bilbaossa. Jälleen paikalliset kehuivat suomalaisia, kuulemma 4000 suomalaista aiheuttaa paljon vähemmän ongelmia kuin kymmenkunta englantilaista jalkapallofania.


Viimeisen pelin Suomi hävisi, mutta onnistui kuitenkin pääsemään jatkopeleihin Lilleen. Kaiken kaikkiaan meillä oli kiva matka, sopivasti lämpöä ja nähtävyyksiä ja elämyksiä. Bilbaossa oli vieläkin parempi tunnelma, mutta täällä fani sai enemmän voitonelämyksiä. Mukavaa oli myös se, että sain käyttää kielitaitoani, sillä kyllähän Ranskassa pärjää parhaiten, jos osaa kieltä edes vähän ja palvelua saa ja mahdolliset ongelmat ratkeavat helpommin.

Sitten vain odottelemaan Suomessa pelattavaa EM-kisojen lohkoa, niihin peleihin voikin lippujen saaminen olla hankalampaa.