Tietokilpailut ja visailut ovat aina kiinnostaneet minua.
Lapsena katsoin Tupla tai kuitti –ohjelmaa, joka on vanhin kotimainen
visailuohjelma. Siinä oli yksi kilpailija, joka oli valinnut aihealueen, josta
hänelle esitettiin kysymyksiä.
Aihealueena on ollut mm. Star Wars, Suomen linnut, Rush-yhtye,
Tuntematon Sotilas ja Pohjois-Euroopan pussikoit. Opiskeluaikoina pelasin yhden
kesän radiossa Hupiklubi-ohjelmassa paikallisista ja Trivial Pursuit
–kysymyksistä koostuvassa ohjelmassa, jossa voittaja pääsi jatkoon. Ensimmäinen
jakso oli kaikkein vaikein, sillä meinasin pudota karonkka-kysymyksessä, mutta
jostain muistin syövereistä kaivoin sen sanan oikeaksi vastaukseksi.
Palkinnoksi sain jotain pelejä ja hotelliyön Turussa, mikä hieman harmitti,
sillä aikaisemmilla kausilla voittaja oli saanut Tukholman risteilyn
palkinnoksi. Se olisi ollut nuorelle ruotsinopiskelijalle ihana palkinto.
Pari vuotta sitten löysin kaverini Facebookista ihan
sattumalta päivityksen, jossa hän oli ollut Baaripähkinä-visailussa. Kysyin
häneltä, mistä oikein oli kyse, keräsin pienen porukan ja menimme osallistumaan
johonkin lahtelaiseen baariin, olisiko ollut Päätybaari. Konsepti tuntui ihan
mukavalta ja jatkoimme visailuissa käymistä eri baareissa, joskus jopa kolmesti
viikossa. Baaripähkinä mainostaa itseään Suomen suosituimpana pubivisana, jossa
osallistuminen on ilmaista. Ouluun rekisteröity RFC-Finland Oy pyörittää
toimintaa ja ensimmäinen visa on pidetty vuonna 2009. Yrityksellä on muitakin
pelejä kuten Musa- ja Baaribingo.
Visassa esitetään kolme kymmenen kysymyksen sarjaa.
Ensimmäisellä kierroksella oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen. Toisella ja
kolmannella kierroksella voi laittaa rastin ruutuun ja saada kaksi tai kolme
pistettä, jos vastaa oikein. Jos rastittu vastaus on väärin, saa kaksi tai
kolme miinuspistettä. Lopussa on tasapistekysymys, jossa vastaus on aina jokin
luku ja jos joukkueilla on sama pistemäärä, lähimmäksi arvannut sijoittuu
paremmin. Apuvälineiden käyttö on luonnollisesti kielletty ja joukkueessa saa olla
yhdestä viiteen jäsentä. Kysymyksiä on useasta eri aihealueesta kuten
urheilusta, musiikista, historiasta, viihteestä, taiteesta, kirjallisuudesta,
peleistä, televisiosta, ruoasta, tieteestä, maantieteestä. Näiden lisäksi on
monenlaisia pähkinäkysymyksiä kuten ristisana, kuvapähkinä, piilosana,
ABC-tehtävä, äänikysymys, jossa pitää tunnistaa kappale tai puhuja,
naamapähkinä, jossa kaksi henkilöä on muokattu samaan kuvaan ja kumpikin pitää
tunnistaa. Kysymystyypit vaihtelevat eikä kaikissa baareissa ole äänikysymyksiä.
Visoissa saa ns. ranking-pisteitä osallistujamäärän mukaan niin, että viimeinen
joukkue saa yhden pisteen ja voittaja saa niin monta pistettä kuin on
joukkueitakin. Kauden lopussa on finaali, jonka voittaja pääsee aluefinaaliin
rankingin voittajan kanssa. Olen ollut
aluefinaalissa kahdesti ja siellä kilpailevat isomman alueen joukkueet. Kysymyksiä
on yhtä paljon kuin normaalissakin viikkovisassa. Lahteen tulee porukkaa
Hämeenlinnasta ja Heinolasta. Aluefinaalista pääsee SM-finaaliin, jossa olen
ollut kerran. Kesäfinaalissa olimme
kilpailemassa jollakin Vikingin laivalla.
|
SM-finaalin loppukierroksen aloitus |
Ristisanassa ratkaistaan vihjeiden avulla kolme sanaa,
joissa on apuna muutamia kirjaimia, usein jopa liiankin monta. Kuvapähkinässä
on yksi tai kaksi kuvaa, joiden avulla pitää päätellä vastaus. Kuvista pitää
usein poistaa tai vaihtaa kirjaimia ja puuttuvat kirjaimet merkitään viivalla (
___). Kaikista ärsyttävimpiä ovat
emoji-tehtävät, joissa emojien avulla kuvataan jonkin laulun sanoja ja kuvista
pitäisi sitten päätellä, minkä laulajan tai bändin kappaleesta on kysymys. Tämä
on niin turhauttavaa, sillä kuvat ovat useimmiten ihan epäselviä ja tulkinnan
varaa on aivan liikaa. Piilosanassa annetaan haettava sana ja siihen liittyviä
vihjeitä. Monesti vihjesanoissa pitää vaihtaa jokin kirjain toiseksi. Vinkkeinä
on usein ihmisten nimipäiviä. Tämä tehtävätyyppi on monesti epäonnistunut ja
liian vaikea, koska sanaa pitää hakea liian laajalta alueelta. Kerran vihjeenä
oli ”suomalaisille tärkeä muistaakseni ulkoillessa tai jossakin luonnossa
liikkumisessa” ja vastaus oli koivu. Miten se olisi juuri suomalaisille, muttei
muille kansallisuuksille tärkeä? Juhlissa tärkeää –vinkkiin on liittynyt
alkoholin juominen samoin jouluaattoon, mikä on aika kaukana monen joulusta.
Visan palkinnot ovat yleensä ns. baarirahaa eli lappunen,
jolla kyseisestä baarista saa lunastaa juotavaa tai syötävää. Eräs lahtelaisbaari on todella
tiukka, seteli on käytettävä samana iltana ja sen saa käyttää vain juomaan. Toisessa lapulta saa ostaa monella eri kerralla, mikä on ehdottamasti parempi ratkaisu.Kolmannessa saa syötävääkin, tosin enää siellä ei ole suklaata, jota ostimme.
Eräässä baarissa vain voittajajoukkue saa palkinnon, mutta se onkin S-ryhmän 30
euron lahjakortti, jolla on arvoa enemmän kuin jollakin baarirahalla.
Helsingissä Marian Helmestä saa lapun, jolla pääsee syömään ravintolaan.
Yhdessä baarissa tasapistekysymyksen lähimmäksi arvannut sai palkinnon. Monesti
on arvottu Viking Linen risteilyjä ja mekin olemme saaneet niitä useamman
palkinnoksi. Muutamassa baarissa on ollut osallistujamäärään nähden liiankin
hyvät palkinnot. Visa maksaa baarille noin sata euroa ja siihen palkinnot
päälle, niin välttämättä ei edes pääse omilleen, jos osallistujia on vähän.
Parhaita hetkiä ovat olleet ne, kun joku keksii jotakin ja
syöttää toiselle idean ja sitten vedetään ylämummoon ja keksitään oikea vastaus
tai onnistuu kaivamaan muististaan jonkin ikivanhan asian. Monta kertaa sitä on
saanut ihmetellä, että mistä jonkin asian muistaa, vaikka aluksi tuntuu, ettei
siitä ole mitään käsitystä. Kerran kysyttiin vuonna 1947 syntynyttä urheilijaa.
Sillipurkkikuvasta kaverit hoksasivat Abban, josta saimme Jabbarin. Etunimi oli
muodossa ____ ____ _____ ____ M ja
kirjainvinkistä mieheni haki hienosti Kareemin, mutta keskinimi oli hukassa,
kunnes ihan ajan loppuessa mieheni kaivoi muististaan Abdulin ja näin saimme
Kareem Abdul-Jabbarin nimen vastauspaperiin. On myös kiva, kun joskus pärjää ja
jännittää lopputuloksia. Jos saa yli 40 pistettä, voi olla aika varma siitä,
että on kolmen parhaan joukossa, ellei kierros ole ollut kovin helppo.
|
Ristikkopähkinä |
Baarit ja visan juontajat ovat sitten luku sinänsä. Paras
juontaja on mielestäni lahtelaisen Pikku Hanhen Jenni Vuorio, joka on ollut
radiojuontajanakin. Hänellä on kaunis ääni ja hyvä ja selkeä ulosanti sekä
monipuolinen sanavarasto. Hän vetää visan nopeasti eikä jumitu vastausten
läpikäymisessä kysymysten lukemiseen kuten monet juontajat. Kaikki ovat
kuitenkin kysymyksiä jo miettineet, joten ei niitä tarvitse enää lukea
uudestaan. Eräs lahtelainen juontaja antoi aivan liian vähän mietintäaikaa
erikoiskysymyksissä, mistä annoin palautetta. Ei ole kivaa, kun on koko ajan
kiire. Muissa paikoissa kysymystä sai miettiä viitisenkin minuuttia, hän antoi
aikaa minuutin ja se riitti aniharvoin.
Playa del Inglesissä olemme käyneet kahdesti ja voittaneet kummallakin
kerralla. Baarissa on hyvä henki, se on tupaten täynnä ja vitsit lentävät,
koska porukka on toisilleen tuttua. Viime jouluna saimme palkinnoksi Pub
Ryysyranta-paidat, sillä saimme kahdestaan 42 pistettä ja hurjat aplodit.
Silloin etenkin viimeisen kierroksen kysymykset ja rastit osuivat hyvin kohdalleen. Erääseen lahtelaisbaarissa olimme
epätoivottuja osallistujia, koska ”emme ostaneet mitään” tai sellaisen
käsityksen baarin ulkomaalainen omistaja jostain oli saanut, vaikka kyllä me
olimme rahaa baarissa käyttäneet. Koska emme juo alkoholia, niin valikoima jää
aika pieneksi. Diabeetikkona vältän sokerijuomia enkä juo light-juomia, koska
vältän aspartaamia. Panineita olemme syöneet ja olisimme syöneet enemmänkin,
mutta ne olivat aika usein torstaisin loppu. Meillä oli hänen antamaansa
palkintobaarirahaa sillä hetkellä 137 euroa. Kolme parasta joukkuetta saa
palkkioksi 30, 20 ja 10 euroa ja saimme lähes joka viikko jonkin kupongin,
joita olimme käyttäneet harvakseltaan. Olimme tilanteessa aivan hoomoilasina
enkä älynnyt edes kaivaa esille saamiamme palkintoja. Kyseisen henkilön olimme
nähneet kerran baarissa. Kisan jälkeen kävimme luovuttamassa juontajalle
palkinnot takaisin ja sanoimme, että emme enää tule visailemaan, koska olemme
epätoivottuja henkilöitä. Juontaja oli aivan kauhuissaan tilanteesta, hän oli
sanonut omistajalle meidän olevan ”parhaita asiakkaita” ja ”hänen ystäviään”.
Baarissa oli hauska tunnelma, kerrankin minulle sanottiin, ”siinä meni voitto”,
kun tulin paikalle, vaikka siellä oli yksi joukkue, joka voitti lähes aina.
Enpä ole aikaisemmin saanut porttikieltoa mihinkään, nyt sekin tuli koettua.
Yhden kerran saimme vastattavaksemme kysymykset, jotka meiltä oli jo kysytty
aiemmin eräässä toisessa baarissa ja samoja kysymyksiä on ollut jonkin verran.
Marian Helmessä pisteiden näkyminen pistetaulukossa kesti liki kaksi kuukautta,
mikä on ehdottomasti liikaa. Useimmat lahtelaisjuontajat merkitsevät pisteet jo
samana iltana. Kerran oli varmaan seitsemän joukkuetta, joilla oli sama
pistemäärä ja tasapistekysymyksessä kysyttiin belgialaisen Charleroin
kaupungin asukasmäärää. Visan pitäjällä
kesti todella kauan laskea eri joukkueiden väliset erot. Samassa visassa oli
vielä yksi kysymys, johon voi vastata toisellakin tavalla ja juontajan piti
tarkastaa yrityksestä, mikä vastaus hyväksytään. Tähän kaikkeen tuhraantui
varmaan puoli tuntia, sillä visa kesti liki kolme tuntia. Yhdellä kerralla
arvasin tasapistekysymyksessä jonkin lintulajin lukumäärän aivan kohdilleen,
niitä oli jotain 25 000 ja kollegani pystyi laskemaan jonkin suomalaisen ja
englantilaisen kaupungin välimatkan muutaman kymmenen kilometrin tarkkuudella.
Aika usein kysytään jonkin albumin pituutta, asukasmäärää tai kirjan
painosmäärää. Jokaisen kierroksen jälkeen juontaja tarkastaa laput ja merkitsee
pistemäärän sekä yhteispistemäärän. Tähän kuluu aikaa 10-25 minuuttia
joukkuemäärästä sekä juontajasta riippuen. Itse tekisin niin, että
kirjoittaisin vastaukset vastauspaperille, laittaisin paperit vierekkäin ja
vertaisin vastauksia. Eikä tarkastukseen menisi kovin kauaa, sen verran paljon
on tullut elämässä paperisia kokeita tarkastettua. Osa juontajista tuhraa lukea
kännykästään vastauksia, jolloin aikaa kuluu kauan.
|
Playa del Inglesin voittotunnelmissa |
Ostimme työporukalla visailua harrastavalle kollegalle
synttärilahjaksi yhden visan, joka oli myös pettymys. Visaan oli meiltä
kysymättä laitettu äänikysymys, jossa ei edes ollut mitään äänitettä ja
vastauksena ollutta bändin nimeä kukaan ei ollut kuullutkaan. Kysymykset oli
valittu heikosti, sillä niissä oli useampi samaa kaupunkia koskeva kysymys.
Emme saaneet mitään rahallista hyvitystä emmekä pahoittelua siitä, että
äänikysymys ei toiminut. Ainoa hyvitys
oli jokunen pähkinä, joita olisimme voineet porukalla miettiä. Useamman kerran olemme olleet menossa Helsingissä visaan,
joka on peruttu ja josta Baaripähkinän nettisivuilla ei ole ollut tietoa.
Kerran valitinkin asiasta, koska ajoimme lauantaina ihan vain visailemaan
kavereiden kanssa. Yritys laittoi pähkinäpojat korvaamaan ja sovimme, että saan
korvaukseksi Tukholman risteilyn kesäkuulle, koska en pääse arkilähdöillä työaikana
lähtemään minnekään. Yrityksen edustaja
unohti lähettää lahjakortin. Huomautettuani asiasta postissa tuli Tallinnan
risteily. Huomautin toisen kerran ja vihdoin sain lahjakortin, jonka päiväys
meni umpeen niin pian, ettei vapaita paikkoja enää ollut. Pitkän viestittelyn
jälkeen käteen jäi tyhjä luu yrityksen mokan takia.
RFC-Finlandilla on useamman kerran kuukaudessa ollut
kaikenlaisia virheitä kysymyksissään, säännönmukaisesti yrityksen edustajat
kuitenkin kieltävät tehneensä virheitä. He eivät pysty ottamaan minkäänlaista omaan
tekemiseensä kohdistuvaa kritiikkiä vastaan. Olen ihmetellyt muutamaa kysymystä
Facebook-sivulla ja ilmeisesti siitä hyvästä minulle laitettiin esto, jota ei
kuulemma voi poistaa. Yrityksen edustaja
ei myöskään pysty sanomaan, minkä takia olen eston saanut. Minulle on sanottu selkeän virheen olevan
”typo”. Typo on yleisesti käsitetty kirjoitusvirheeksi, mutta tässä
kysymyksessä kokonainen sana (kuka nainen on ollut Suomen kenraalikuvernöörinä)
oli väärin eikä kyseessä siis mitenkään voi olla typo. Vääntöä käytiin myös
Peukaloisen kirjoittajasta. Kysymyksessä sanottiin, kuka tanskalainen on luonut Peukaloisen? Oikea vastaus oli
H. C. Andersen, vaikka Peukaloisen kirjoitti ranskalainen Charles Perrault,
joka eli 1600-luvulla. Kysymys kuulemma tuplatarkastettiin ja minulle
laitettiin kolme saman Lasten keskuksen vuonna 1978 julkaiseman kirjan
suomennoksen eri linkkiä, jossa alkuperäisteos oli Tummelise eli Peukalo-Liisa,
joka on kyllä Andersenin teos, mutta aivan eri satuhahmo. Kirjan kannessakin on
tytön kuva. Perusteluina sanottiin, että RFC-Finland Oy ottaa huomioon
ainoastaan teoksen, joka on jonkin tanskalaisen tekemä ja jonka Suomen
kirjallisuustahot suomentavat muotoon Peukaloinen. Tällainen teos on olemassa.
No kyllähän Peukaloinen on tämän Lasten Keskuksen kirjan nimi, mutta ei se
silti vastaa kysymykseen, kuka on luonut
Peukaloisen. Tätä ei yrityksen sähköposteihin vastaava henkilö millään
ymmärtänyt, laitoin eri kielillä linkkejä asiasta ja Andersenin täydellisen luettelon
hänen kirjoittamistaan saduista, joista ei hakemallakaan kyllä löydä Peukaloista,
Tummelise siellä luonnollisesti on. Minulle vielä keljuiltiin asiasta, joten
otin yhteyttä Lasten Keskukseen, josta senaikainen lastenkirjallisuuden
toimituspäällikkö kertoi, etteivät he tiedä, miksi Ylönen on kääntänyt nimen
Peukaloiseksi eikä Peukaloliisaksi, kuten tietysti olisi pitänyt alkuperäisen
nimen mukaan kääntää. Asiasta ei silloin keskusteltu ja Ylönen on jo kuollut,
joten häneltä asiaa ei voi kysyä.
Canasta-pelistä
kysyttiin korttien lukumäärää, joka on täysin riippuvainen pelaajien
lukumäärästä ja voi olla 11, 13 tai 15. Tällaiset lukuisat virheet ovat minua
ärsyttäneet todella paljon ja monesti visailujen lopettaminen on ollut
hilkulla. Jos yrityksen liikevaihto on
satoja tuhansia euroja ja tienaa tällä toiminnalla rahaa, niin kysymysten pitää
olla yksiselitteisiä ja niiden vastauksen on oltava oikein. On käynyt selväksi,
ettei yrityksen kysymysten tekijöillä ole riittävää akateemista kapasiteettia.
He osaavat tehdä kysymykset useaan alaan, mutta kun mennään eri tieteenaloihin,
niin taito ei aina riitä ja lähdekritiikki on olematonta. Se, että luetaan
Wikipediaa, otetaan sieltä jokin yksittäinen lause, johon tehdään kysymys,
johon sitten onkin monia muitakin vaihtoehtoja, on aiheuttanut moneen otteeseen
närää kisailijoissa, joista erittäin suuri osa Lahdessakin on akateemisen
loppututkinnon suorittaneita. Kysymykset voisi tarkastuttaa jollakin
pedagogiset opinnot tehneellä ihmisellä, joka osaisi ottaa asianhaarat
huomioon. Kun olen ammatikseni tehnyt kaikenlaisia koekysymyksiä 28 vuotta,
niin osaisin tehdä kysymykset, joissa kenelläkään ei olisi nokan koputtamista. On turhauttavaa yrittää arvailla kysymyksen tekijän osaamista ja taitoa, mutta siihen on pitänyt oppia. Meillä olikin jo ihan lentävä lause, että ”mitähän sen Pena mahtaa taas tarkoittaa?” Pentti Maikkula, jonka ristimme Penaksi, vastaa yrityksen sähköpostiviesteihin.
Kerran kysyttiin
jalkapallovalmentaja Jemerenkoa, jonka nimi oli litteroitu Emerenko eikä visan
pitäjä hyväksynyt Jemerenkoa, vaikka kysymyksessä saisi olla yksi kirjainvirhe.
Venäjän kirjain e äännetään [je] ja nimi kirjoitetaan Jerjomenko [jerjomenka].
Venäjässä on kirjaimet je (e), ja (я), jo (ё) sekä ju (ю). Kerran vastaus oli
lammas ja kysymyksessä oli englantia. Joukkueessamme oli sillä kerralla
englantia äidinkielenään puhuva tohtori, joka on tehnyt väitöskirjansa
lampaista ja sanoi heti vastauksen kuullessaan, ettei kyseinen eläin ole lammas
vaan vuohi. Hän ei tiennyt kyseisen eläimen nimeä suomeksi, joten arvasimme
vastauksen väärin. Kun otin yhteyttä asiasta jälleen kerran linkkien ja eläimen
tieteellisen nimen kera, minulle vastattiin, ettei kysymyksiä tuomita
mielipideperäisesti. Epäpätevyys ilmenee eritoten klassisen musiikin alueella,
jonka kysymykset ovat aivan kummallisia ja niitä on ehkä juuri
tietämättömyydestä johtuen todella vähän suhteessa rap- ja
metallimusiikkikysymyksiin. Pari kertaa on kysytty Pergolesia, jota ei
Sibelius-Akatemiassakaan sen kummemmin käsitellä, mainitaan vain nimeltä.
Mozartilta on valittu listasta aivan tuntemattomia sävellyksiä, joiden
perusteella hänen nimensä olisi pitänyt tietää. Olen suorittanut musiikkitiedon
kurssin musiikkiopiston päättötodistusta varten ja joukkueessamme on musiikin
maisteri, joka aina päivittelee kysymysten tasoa. Urheilukysymykset ovat myös
erittäin suppealta alalta. Lähes joka viikko on jokin jääkiekkokysymys. Minulle
on sanottu, että suomalaiset seuraavat jääkiekkoa ja Amerikan urheilua eniten,
joten niistä on eniten kysymyksiä. Maailmassa on satoja eri lajeja, joista
kysymyksiä voisi tehdä. Esimerkiksi hevosurheilusta ei ole ollut ainuttakaan
kysymystä ja vaikkapa suunnistus, purjehdus, lento-, kori- ja pesäpallo ovat
todella harvoin aiheina. Lingvistiikasta, uskonnosta, biologiasta,
terveystiedosta ei juuri myöskään ole ollut kysymyksiä. On turhauttavaa, kun
kysymys on sellainen, johon kukaan ei tiedä vastausta. Kerran kysyttiin jotain
paikallista hämäläistä sotapäällikkö, jonka nimi oli Kirmukarmu. Maantiedekysymyksissä kysytään myös paljon aivan älyttömiä jokia, aavikoita tai muita alueita, joista maantieteenopettajakolleganikaan ei ole kuullut ja hän pitää karttakokeita yms. jatkuvasti.
SM-finaali 2019 oli erittäin huono kokemus kaikkiaan ja
siitä jäi pitkäksi aikaa ärsyyntynyt ja turhautunut olo. Visan kysymykset
olivat suurimmaksi osaksi aivan älyttömiä eivätkä missään linjassa
normaalivisojen kanssa. Aluefinaalin jälkeen otettiin valokuva, jota käytettiin
tunnistautumisessa Vantaan Tulisuudelman tanssitilassa. Saimme paperit ja
vastauslomakkeet, joissa oli yhteensä 45 kysymystä. Vastausaikaa oli 1.5
minuuttia kysymystä kohden ja erikoispähkinöissä aikaa taisi olla enemmän, en
enää muista varmasti. Etenkin kuvapähkinöistä jäi huono maku suuhun, sillä ne
oli tehty ammattitaidottomasti. Kysyttiin tiettyä kirjaa tietyltä vuodelta ja
ensimmäisessä kuvassa oli punainen pirupaholainen ja toisessa kuvassa piirretty
apina iso banaaniterttu kädessä. Vastaus oli Vihan hedelmät. En mitenkään osaa
vieläkään yhdistää pirua vihaan ja itse kirja on minulle tuttu kuten muillekin
joukkueemme jäsenille. Toisessa pähkinässä tiesin, mitä siinä tarkoitettiin, en
vain muistanut Taru Valkeapään Posiolla juontaman ohjelman nimeä. Siinä
kilpailtiin ja lopussa nukuttiin puissa eivätkä kuvien vinkit T-rex ja
piirretty pieni purjelaiva, jossa oli kolme lasta ja ehkä merirosvolippu,
antanut mitään apuja vastaukseen Suuri seikkailu. Tällaiset vinkit ovat
kilpailijoiden aliarvioimista ja heti tuon kisan jälkeen päätin, että se sai
olla ensimmäinen ja viimeinen SM-finaalini. Se oli täyttä ajan ja rahan hukkaa
matkoineen, syömisineen ja tuntien odottamisineen. Lisäksi tupakkatilasta
levisi järkyttävä tupakansavu ravintolaan, mikä teki todella huonon olon.
Vaihtaisin heti johonkin toiseen visailumuotoon, jos sellaisia Lahdessa joku
järjestäisi. Tässäpä vinkki kollegalleni, perusta kilpaileva yritys :).
Kiitokset kaikille visakavereillemme, joita on ollut paljon, sillä joukkueessa ei tarvitse aina olla samoja henkilöitä. Ryhmässä on aina hauskempaa eikä homma saa mennä liian totiseksi, vaan tärkeintä
on se, että on hauskaa, juttu luistaa ja on mukavaa ja rentoa.